Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen liikennemäärät palasivat iltapäivällä koronaa edeltäneelle tasolle. Tilanne vastaa rajavartioston odotuksia." /> Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen liikennemäärät palasivat iltapäivällä koronaa edeltäneelle tasolle. Tilanne vastaa rajavartioston odotuksia." />

YLE


Liikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla vilkastui perjantaina päivän edetessä.

Venäjä julkaisi aamupäivällä tiedon rajaliikenteen koronarajoitusten purkamisesta. Kaakkoisrajalla rajanylittäjien määrä vastasi iltapäivällä suurin piirtein koronarajoituksia edeltänyttä tasoa.

- Imatralla on ollut noin 500 rajanylitystä, Nuijamaalla noin 1 800 ja Vaalimaalla noin 3 000. Tämä vastaa suurin piirtein normaalia päivää siihen aikaan, kun rajoituksia ei ollut, yleisjohtaja majuri Kimmo Gromoff Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoi perjantaina kello 15.

Hänen mukaansa liikennemäärä on vastannut rajavartioston ennakko-odotuksia tälle päivälle. Rajalle ei ole Suomen puolella syntynyt ruuhkaa. Venäjällä pientä ruuhkaa on Gromoffin mukaan ollut.

Noin 60 prosenttia matkustanut Venäjältä Suomeen

Rajanylittäjistä noin 60 prosenttia on matkustanut Venäjältä Suomeen ja loput Suomesta Venäjälle.

- Venäjältä Suomeen tulleista suurimmalla osalla on ollut motiivina turismia, kaupoilla käyntiä, meno jollekin lennolle tai kiinteistön omistus Suomessa. Suomesta Venäjälle menevillä tankkaus, polttoaine on se suurin syy, Gromoff kertoo.

Jo ennen perjantaita rajan yli pääsivät Suomesta kaksoiskansalaiset ja Venäjän kansalaisten sukulaiset. Suomeen pääsi esimerkiksi sukulaisuuden, kiinteistön omistajuuden tai terveydellisten syiden vuoksi.

Rajavartiosto odottaa lähipäivien liikenteen pysyvän korkeintaan tavanomaisella tasolla, eikä ruuhkia ennakoida syntyvän.

- Tähän alkuun liittyy molemmilla puolilla epävarmuutta, joten moni saattaa vielä odottaa hetken ja katsoa, onko lähdössä, Gromoff sanoo.

Itärajalla Lapissa liikennemäärät ovat perjantaina olleet hyvin pieniä. Sallan ja Raja-Joosepin kautta itärajan oli kello 14:een mennessä ylittänyt vain 11 henkilöä jompaan kumpaan suuntaan.

Lue lisää:

Venäjä poisti koronarajoitukset - Lapin rajanylityspaikoilla yhä hiljaista

Kymmeniä autoja jonossa matkalla Venäjältä Suomeen - Yle seurasi rajan aukeamista

vendredi 15 juillet 2022 20:29:22 Categories: YLE rajavalvonta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.