Uusi Suomi

Bloomberg: Suomen toiminta hämmentää Saksassa - Ay-liike takajaloillaan Uniper-suunnitelmista

Uusi Suomi - logo Uusi Suomi 16.07.2022 08:06:07 Katja Incoronato
Aika loppumassa. Uniperin hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Harald Seegatz sanoi perjantaina suoraan, että yhtiö tarvitsee apua jo lähipäivinä pysyäkseen pystyssä.

"On selvää, että Uniper ei voi odottaa viikkoja. Maksukyvyttömyys voi tapahtua muutaman päivän sisällä. Tosiasia on, että emme voi hukata aikaa", Uniperin hallintoneuvoston varapuheenjohtaja varoittaa.

Saksan toiseksi suurin palkansaajajärjestö Verdi vastustaa jyrkästi suunnitelmaa kaasuyhtiö Uniperin pilkkomisesta.

Uniperin suurin omistaja Fortum kertoi viime viikolla tiedotteessaan, että Saksan hallituksen kanssa käytävissä keskusteluissa on esillä muun muassa Uniperin liiketoimintojen uudelleenorganisointi niin, että Saksan energiajärjestelmälle keskeiset liiketoiminnot irrotetaan muista toiminnoista Saksan valtion omistukseen.

Fortum omistaa 78 prosenttia Uniperista. Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia.

Verdin hallituksen jäsen Christoph Schmitz katsoo, että kyse on Fortumin suunnitelmasta, jonka tarkoituksena on suurimpien riskien sälyttäminen Saksalle. Verdi on Saksan toiseksi suurin palkansaajajärjestöjen kattojärjestö teollisuuden IG Metallin jälkeen.

"Minun vaikutelmani on, että Fortum yrittää vain siirtää liiketoiminnan riskit liittohallitukselle ja pitää kaikki positiiviset tulevaisuuden näkymät itsellään. Se tarkoittaisi Uniperin hajottamista ja ennen kaikkea työpaikkojen vaarantumista", Schmitz kommentoi Bloombergille .

Suomen valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd) neuvotteli torstaina Saksan hallituksen edustajien kanssa asiasta.

Saksalaisia hämmentää kuitenkin se, että sekä Bloombergin että Süddeutche Zeitungin mukaan Tuppurainen matkusti Berliinin ilman virallista kutsua tai esityslistaa. Süddeutche Zeitung korostaa, että tällainen on EU-maiden kesken erittäin poikkeuksellista.

Samaan aikaan Uniperin tilanne muuttuu yhä vakavammaksi. Yhtiön hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Harald Seegatz sanoi perjantaina suoraan, että Uniper tarvitsee apua jo lähipäivinä pysyäkseen pystyssä.

"On selvää, että Uniper ei voi odottaa viikkoja. Maksukyvyttömyys voi tapahtua muutaman päivän sisällä. Tosiasia on, että emme voi hukata aikaa", hän kommentoi perjantaina Bloombergille .

samedi 16 juillet 2022 11:06:07 Categories: Uusi Suomi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.