Ilta Sanoma

Metti Forssell oli parikymppinen alkaessaan seurustella Mikael Forssellin kanssa. Metti ajattelee nyt olleensa raakile kypsemmän miehensä rinnalla. - Olen tosi kiitollinen Miklulle siitä, että hän jaksoi kanssani vaikeiden aikojen yli.

"Meillä ei kokoonnuta perinteisesti syömään yhdessä kello viideltä arkisin. Koska yhteinen aika ei ole meille jokapäiväistä, haluan panostaa siihen erityisen paljon", Metti kertoo perheen arjesta. Kuva: Jouni Harala

Luksusmerkkien käsilaukkuja, kenkiä ja eleettömän tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Viiden tähden hotelliöitä ja kahvittelua hulppeilla terasseilla Suomessa ja maailmalla. Uuden upean keskustakodin suunnittelua. Seesteisen näköistä lapsiperhearkea. Huoletonta, onnellista ja ylellistä elämää.

Tällaiselta Metti Forssellin, 31, elämä näyttää helposti ulkopuolisille. Se on omiaan aiheuttamaan paitsi ihailua myös kateutta ja ajatuksen, että helppohan hänen on! On kaunis perhe, rahaa ja mahdollisuuksia.

Moni sortuu ajattelemaan, että jos somekanavalla näkyy pelkkää päivänpaistetta, elämän täytyy olla täydellistä. Se ei pidä paikkaansa, Metti sanoo.

- Olen huomannut, että osa ihmisistä ajattelee tuntevansa minut vain, koska seuraa minua somessa. Sosiaalinen media luo harhan, että siellä jaetaan elämästä aivan kaikki. Somessa piirtyvä kuva ei kuitenkaan ole koko totuus.

Metti tunnetaan muotiin ja tyyliin keskittyvänä somevaikuttajana ja bloggaajana. Hän on myös lopputyötä vaille valmis kauppatieteiden kandidaatti yksityisestä kauppakorkeakoulusta. Metti on aloittanut lopputyötä jo muutaman kerran, mutta jättänyt sen kesken. Hänen suunnitelmansa on jatkaa maisteriopintoihin.

- Kun ryhdyn johonkin, haluan tehdä sen sataprosenttisesti. Minulle on tärkeää voida seisoa täysin tekemisteni takana, Metti kuvailee asennettaan opiskeluun ja työhön.

Hän sanoo olevansa kärsimätön, mutta toisaalta sitkeä ja määrätietoinen. Where there's a will, there's a way, jos on tahtoa, löytyy jokin tapa, Metti lainaa tuttua sanontaa.

Tätä asennetta Metti hyödynsi myös vuonna 2015, jolloin hän aloitti bloginsa. Vain vajaa vuosi aiemmin hän oli saanut esikoistyttärensä Lilian ja mennyt naimisiin tämän isän, jalkapalloilijana tunnetun Mikael Forssellin, 41, kanssa. Elämässä oli yhtäkkiä paljon kaikkea: pieni lapsi, nopeasti urkeneva uusi ura ja arki huippujalkapalloilijan vaimona ulkomailla.

Kolmannen lapsen kanssa Metti ja Mikael tietävät jo, mitä kannattaa tehdä toisin.

Kolmannen lapsen kanssa Metti ja Mikael tietävät jo, mitä kannattaa tehdä toisin. "Viimeksi nukuimme molemmat vauvan kanssa. Ei ole järkevää, että molemmat vanhemmat valvovat, kun vauva valvoo." Kuva: Jouni Harala

Hyvin pian perheeseen syntyi vielä toinen lapsi, kohta kuusivuotias Lucas. Tekemistä ja touhua riitti, unta oli vähemmän.

Siitä on nyt seitsemän vuotta, ja kova työ on palkittu. Metti on saanut vankan jalansijan ammatissaan ja noussut suosituksi ja palkituksi muoti- ja lifestylevaikuttajaksi. Se on poikinut myös muunlaisia töitä. Viime vuonna esiintymistä rakastava Metti juonsi televisiossa Huvila ja Huussi Asuntomessuilla -ohjelmaa yhdessä sisustusarkkitehti Mikko Vesasen kanssa.

Ihan pian arki mullistuu taas, sillä perheestä tulee viisihenkinen. Metti odottaa parin kolmatta lasta, jonka laskettu aika on kesällä. Tilanne on monella tavalla erilainen kuin esikoisen syntyessä.

- Sain Lilian 22-vuotiaana ja Lucaksen 24-vuotiaana. Minulla ja Miklulla oli aika pitkään olo, että kaksi lasta riittää. Sitten molemmille tulikin taas sellainen tunne ja toive, että olisi ihana saada vielä yksi pieni. Olemme molemmat erittäin lapsirakkaita.

Tällä kertaa Metti aikoo pitää kunnon äitiysvapaan ja nauttia kotiäitiydestä rauhassa.

- Lilian ja Lucaksen synnyttyä en täysin malttanut. Urani oli silloin breikkaamassa, ja tunsin, että piti takoa, kun rauta oli kuumaa. Nyt olen saanut toteuttaa itseäni työn kautta jo seitsemän vuotta, joten on ihana jäädä kotiin. Minulla ei enää ole pelkoa, että jään jostain paitsi.

Metti sanoo, että saattaa tehdä äitiysvapaaltakin jotain projekteja, mutta hän aikoo edetä fiilispohjalta ja tulevan vauvan ehdolla.

- Ystäväni ovat kyllä nauraneet, että mitenköhän suunnitelmieni käy. He tietävät, että olen toimelias. Mutta viime ajat ovat olleet niin hektisiä, että odotan todella paljon rauhoittumista.

Hektisyydellä Metti viittaa perheen asumiskuvioihin. Haastattelun aikaan he asuvat vielä vuokralla huoneistohotellissa. Valmiiksi kalustettu huoneisto on heidän toinen väliaikaiskotinsa reilun parin vuoden aikana. Perheen omat huonekalut ja iso määrä tavaroita ovat siroteltuina eri varastoihin ympäri kaupunkia.

Metti ja Mikael myivät edellisen asuntonsa Helsingin Kaivopuistosta vuonna 2020. Se meni kaupaksi nopeasti, mikä yllätti iloisesti, mutta toi myös mutkia matkaan. Vaikka uusi koti oli tiedossa, se vaati mittavan remontin. Ja kuten remonteilla on tapana, myös Forssellien kodin remontti on viivästynyt. Kokonaiset puolitoista vuotta. Nyt perheen tavoitteena on, että he pääsevät muuttamaan ennen kuin vauva syntyy.

- Olemme olleet pitkään kuin löysässä hirressä, emmekä ole voineet kunnolla suunnitella elämäämme. En enää luota mihinkään, ennen kuin saan avaimet käteen, Metti puuskahtaa mutta myös nauraa päälle.

- Kodista tulee ihana, ja odotan muuttoa todella innoissani. Totta kai toivon, ettei pikkuisen elämä ala muuttolaatikoiden keskellä, vaan ehdimme muuttaa ennen kuin hän syntyy.

Metti sanoo haaveilevansa seesteisestä perhearjesta, sillä viime vuodet ovat olleet kiireisiä.

Metti sanoo haaveilevansa seesteisestä perhearjesta, sillä viime vuodet ovat olleet kiireisiä. "Asiat ovat silti menneet juuri niin kuin piti. Olen saanut kokea upeita asioita." Kuva: Jouni Harala

Uusi upea koti sijaitsee 1800-luvulla rakennetussa arvotalossa Helsingin kantakaupungissa. Metti kertoo, että Mikael on harrastanut asuntosijoittamista jo yli 20 vuotta ja omistaa useita sijoitusasuntoja Helsingin keskustassa. Nyt mies saa toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ydinkeskustassa asumisesta.

Forssellit saavat todellisen unelmakodin, sillä huoneisto muutettiin liikehuoneistosta asunnoksi ja peruskorjattiin alusta loppuun. Pari suunnitteli kodin itse pohjaa myöten arkkitehti apunaan. Projekti ei kuitenkaan ollut pelkkää kivaa sisustelua.

- Alussa ajattelin naiivisti, että ihanaa, pääsen valitsemaan keittiön kaappien värejä ja maalisävyjä seiniin. Odotukseni murskautuivat ryminällä. Kun vihdoin päästiin niihin, olin jo aivan loppu. Sitä ennen oli valtavasti epäkiinnostavia vaiheita, joihin liittyi esimerkiksi sähkökaapeliasioita, Metti kertoo nauraen.

Metti ja Mikael halusivat kunnioittaa vanhan talon arvokkuutta huomioimalla sen sisustuksessa. Seiniin tulee esimerkiksi koristelistoja ja -paneeleja ja huonekaluiksi joitakin antiikkikalusteita modernien rinnalle. Forssellit ovat myös teettäneet kotiin monia huonekaluja, joita Metti on päässyt suunnittelemaan yhdessä ammattilaisten kanssa.

Kaapin paikan tai ainakin maalisävyt päättää Forsselleilla lopulta Metti.

- Kun tajusin, ettei Miklu vielä kahden vuoden jälkeenkään tajua eroa harmaan, beigen ja greigen värin välillä, en kysellyt enää. Sanoin hänelle, että minä hoidan tämän ja hyvä tulee, luota minuun. Hän taisi itsekin ymmärtää, että pääsee näin helpommalla.

Kodin merkitys on aina ollut Metille selkeä mutta vain korostunut remonttievakon aikana.

- Koti on minulle hyvän olon turvasatama, jossa lataudun henkisesti. Kaipaan jo sitä tunnetta, mikä tulee, kun astuu omaan kotiin.

Metin yllä somessa vilahtelevat ylelliset asusteet ja arvotalon remontointi tulevat kalliiksi. Lisäksi perheellä on Huvila ja Huussi -tv-sarjassa ison remontin kokenut kesämökki Etelä-Suomessa ja kakkosasunto Espanjassa. Mikaelilla on suuri omaisuus jo asuntosijoittamisen ansiosta, ja julkisten verotietojen mukaan Mettikin tienaa mukavasti.

Raha on kuitenkin asia, josta Metti ei halua puhua.

- En haluaisi tuoda sitä asiaa esille. Totta kai tiedostamme sen, että lapsemme ovat onnellisessa asemassa ja heillä on kaikkea, mitä he ikinä saattavat toivoa, hän sanoo.

- Haluammekin opettaa lapsille, ettei mikään elämässä tule ilmaiseksi, jotta he osaavat arvostaa sitä, mitä heillä on.

Metille ja Mikaelille on myös tärkeää kohdella kaikkia ihmisiä kunnioittavasti ja samanarvoisesti ja opettaa samaa lapsilleen.

- Autamme myös muita aina, kun vain voimme.

Äitinä Metti sanoo olevansa jotain rennon ja tiukan väliltä. Yhteinen kasvatuslinja Mikaelin kanssa on ollut helppo löytää, sillä he jakavat samat arvot.

- Edellytämme lapsilta tiettyjä asioita, joiden koemme vaikkapa helpottavan arjen sujumista. Miklu on meillä se leikittäjä, hassuttelija ja riehuttaja. Minä olen se, joka muistuttaa, että olisi tärkeää rauhoittua ennen nukkumaanmenoa ja jättää voltit vähemmälle.

Metti sanoo, että he haluavat kasvattaa lapsistaan itsevarmoja, onnellisia ja tasapainoisia. Hänestä se onnistuu parhaiten näyttämällä itse esimerkkiä.

- Pidän todella tärkeänä, että kotona vallitsee hyvä energia ja tunnelma. En halua vain suorittaa elämää vaan myös nauttia siitä. Pyrin keskittymään hyviin asioihin. Meillä on paljon huumoria, ja lapsemme ovatkin jo sairaan hauskoja.

"Olen tosi kiitollinen Miklulle siitä, että hän jaksoi kanssani vaikeidenkin aikojen yli. Hän on aina tukenut minua kaikessa ja luottanut, että minä kypsyn ja kehityn", Metti sanoo. Kuva: Jouni Harala

Perhe on Metille tärkeintä maailmassa. Hän on kova ikävöimään niin miestään kuin lapsiaan.

- Pidän kynsin ja hampain kiinni perheen yhteisestä ajasta. Se on kaiken ydin. Meidän ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, voimme vain olla ja jutella. Se tuo minulle kaikista suurimman onnen tunteen.

Aiemmin Mikael oli usein poissa kotoa pelimatkoilla. Nyt hän työskentelee HJK:n B-juniorijoukkueen päävalmentajana ja tekee töitä iltapainotteisesti. Metilläkin on arjessa omat työmenonsa ja -matkansa.

- Meillä ei kokoonnuta perinteisesti syömään yhdessä kello viideltä arkisin. Koska yhteinen aika ei ole meille jokapäiväistä, haluan panostaa siihen erityisen paljon.

Kumpuaako Metin vahva perhekeskeisyys hänen lapsuudenkodistaan?

- Ennemminkin päinvastoin. Omat vanhempani erosivat, enkä saanut ydinperheen mallia. Kuljin kahden kodin väliä. Haluan antaa lapsilleni erilaisen lapsuuden.

Hän sanoo ajattelevansa asioita usein juuri lastensa kantilta: mitä lapset tarvitsevat, millaista kehitysvaihetta he käyvät läpi ja mitä hän vanhempana heille haluaa antaa.

- Jos vaikka tyttäreni saa jostain asiasta raivarin, en vain sano, että älä nyt kiukuttele. Sen sijaan koetan ymmärtää käytöksen syytä. Se ei tarkoita, että olisin joku Äiti Teresa, joka ei koskaan hermostu, mutta meillä äänen korottaminen on kyllä poikkeuksellista ja herättää viimeistään lapset tottelemaan. Ajattelen, että lapsille voi puhua hankalissakin tilanteissa aivan yhtä ystävällisesti kuin aikuisille.

Metti panostaa empaattisuuteen myös siksi, että olisi kaivannut sitä aikoinaan itse.

- Minulla on aivan ihana äiti, oikea leijonaemo. Temperamenttisina naisina otimme ajoittain yhteen, kun olin nuorempi. Silloin olisin kaivannut häneltä enemmän empatiaa.

- Toki olisin voinut olla itsekin vähän rauhallisempi. Nyt pyrin olemaan empaattinen äiti omille lapsilleni.

Äitiys on Metille mieluisin ja kaikkein tärkein rooli, mutta hän on aina halunnut olla paljon muutakin: tavoitteellinen yrittäjä, ystävä, sisko, vaimo ja nainen. Nuorena äitinä hän piti kiinni kaikista rooleistaan jopa hieman liian tarmokkaasti. Se koetteli ajoittain parisuhdetta. Forssellit ovat olleet yhdessä 10 vuotta ja kokeneet nopeassa tahdissa isoja asioita.

- Minulle pamahti kaikki tosi nuorena: avioliitto, lapset, oma ura ja kiireinen arki. Vaikka halusin niitä asioita itse, olin itse raakile ja mieheni oli valmiimpi. Minun oma kypsymättömyyteni aiheutti ristiriitaa myös parisuhteeseen, ja jouduimme välillä törmäyskurssille esimerkiksi ajankäytöstä.

Nykyään pari on Metin mukaan suhteessaan kaikin tavoin paremmin samalla sivulla.

- Olen tosi kiitollinen Miklulle siitä, että hän jaksoi kanssani niiden vaikeidenkin aikojen yli. Hän on aina tukenut minua kaikessa ja luottanut, että minä kypsyn ja kehityn. Ajattelen, ettei ihminen ole ikinä valmis, mutta olen kasvanut kymmenen yhteisen vuotemme aikana paljon.

Metille on yhä tärkeää, että hän on miehensä silmissä paitsi parin yhteisten lasten äiti, myös vaimo ja nainen. He pyrkivät järjestämään deitti-iltoja säännöllisesti. Alkuaikojen kerran viikossa treffeille -tahtiin he eivät sentään enää yllä.

- Se olisi aika kunnianhimoista tässä elämäntilanteessa! Mutta kahdenkeskinen aika on silti tosi tärkeää. Koska perustimme perheen niin pian tutustumisemme jälkeen, minulle on jäänyt vahva kaipuu kahdenkeskiseen aikaamme. Se pitää kipinää yhä yllä.

Pari on tietoisesti rakentanut ympärilleen hyvän tukiverkon, johon kuuluvat molempien vanhempien lisäksi Metin kaksi veljeä ja useita lastenhoitajia. Kun lastenhoito ei ole yhden kortin varassa, kaksin on helpompi tehdä spontaanejakin juttuja.

Lisäksi Metti ja Mikael antavat toinen toisilleen säännöllisesti omaa aikaa. Silloin toinen ottaa lapset ja toinen saa tehdä jotain yksin. Tai olla tekemättä. Se on Metille avain jaksamiseen kiireisessä perhearjessa, jonka tahti kohta vain kiihtyy.

- Olen todella hyvä olemaan tekemättä mitään. Saatan järjestellä jotain tai olla vain hiljaisuudessa. Kenenkään ei koskaan pitäisi joutua selittelemään oman ajan tarvettaan. Kun saan olla riittävän usein yksin, jaksan paremmin. Olen parempi äiti ja vaimo.

Metti on pannut merkille, miten some on muuttunut viime vuosina. "Negatiivisten kommenttien pelko on saanut minut sulkeutumaan."

Metti on pannut merkille, miten some on muuttunut viime vuosina. "Negatiivisten kommenttien pelko on saanut minut sulkeutumaan." Kuva: Jouni Harala

Metti korostaa, että myös hänen elämässään on hankaluuksia ja vaikeita asioita. Kaikki vain ei ole julkista. Hän on tullut ylipäätään varovaiseksi siinä, mistä julkaisuissaan kirjoittaa.

- Some on muuttunut paljon viime vuosina. Nykyään kaikesta yritetään löytää jokin virhe. En enää halua avata oikein mitään syvällistä aihetta, koska kaikki pitäisi perustella todella kattavasti. Negatiivisten kommenttien pelko on saanut minut sulkeutumaan. Jätän siksi tosi paljon jakamatta.

Nyt Metti miettii, haluaako hän raottaa kanavillaan ovea perheen uuteen kotiin.

- Uusi kotimme tuntuu kiinnostavan ihmisiä valtavasti. Tiedostan kuitenkin uhat, jos jaan siitä kuvia. En millään jaksa kuunnella haukkuja seuraavaa paria vuotta.

- Toivoisin, että ihmiset pystyisivät jättämään negatiiviset kommentit kirjoittamatta. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen edes somessa! Olisi hienoa, jos somessa pätisivät ihan samat hyvät käytössäännöt kuin elämässä muutenkin.

Lähivuosilta Metti odottaa paitsi viisihenkisen perheen arkea ja juhlaa uudessa kodissa myös tietynlaista rauhoittumista. Hän on tietoisesti vähentänyt menemistä ja tekemistä, ja samoin on tehnyt puoliso. Muuttojen ja remontin jälkeen rauha tulee tarpeeseen.

- Voi kuulostaa ihan hassulta, mutta haaveilen eniten tasaisesta lapsiperhearjesta. Siitä, että voisin vastata kysyttäessä, ettei minulle kuulu mitään uutta tai ihmeellistä. Sellaista emme ole vielä päässeet kokemaan. Elämässä on riittänyt nopeita käänteitä.

Lue lisää: Raskaana oleva Anne Mattila, 38, oli valmistautunut siihen, ettei koskaan saisi omaa lasta - kertoo nyt, miksi ei edes harkinnut hoitoja

Fakta

Kuva: Jouni Harala

31-vuotias yrittäjä, somevaikuttaja ja bloggaaja asuu Helsingissä puolisonsa Mikael Forssellin ja kahden lapsensa kanssa. Kolmas lapsi syntyy kesällä.

Palkittiin äskettäin parhaana tyyli- ja muotivaikuttajana Creator Awards 2022 -vaikuttajagaalassa.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 11:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.