Ilta Sanoma

Krista Tervo nappasi finaalipaikan moukarikilpailussa.

Krista Tervo naisten moukarikilpailussa.

Krista Tervo naisten moukarikilpailussa. Kuva: Patrick Smith / AFP

Moukarinheittäjä Krista Tervo otti hallitulla suorituksella loppukilpailupaikan Eugenen MM-kisoissa. Tervo pyöräytti toisella yrityksellään moukarin 73,83 metriin, jolla hän ylitti karsintarajan 33 sentillä.

Median haastattelualueelle Tervo asteli silmin nähden huojentuneena.

-?Huh, huh, Tervo hihkaisi ja vetäisi kädellään kurkkunsa poikki.

Tervo karisti uransa kolmanneksi parhaalla tuloksella karsintapainajaiset, jotka hän sai Tokion 2021 olympialaisissa. Silloin hän jäi karsinnassa ilman tulosta.

-?Tokion jälkeen mietin, että on varmaan vaikea lähteä seuraavaan isoon kisaan. Jotenkin sain kuitenkin koottua ajatukset ja jotain tässä on vissiin tehty oikein sen jälkeen, Tervo totesi.

Karsintaa Tervo jännitti silti vähemmän kuin odotti.

-?Oli rento fiilis ja rauhallinen olo koko karsinnan ajan. En hirveästi stressannut, pystyin keskittymään oleelliseen, ja heitto oli kontrollissa. Nautin kisaamisesta, Tervo kertoi.

-?Ilmeisesti kokemus puskee nyt tietyllä esiin.

Kurkunleikkauselekin oli vahinko. Tilanne ei ollut aivan niin tukala, sillä Tervon oli tarkoitus huitaista kädellään otsan tasaa.

-?Piti kuin pyyhkäistä stressihiet otsalta, mutta jäi vähän vajaaksi, Tervo nauroi "kurkunleikkaukselleen".

Loppukilpailua Tervo aikoo rakentaa samaan tapaan rauhallisesti kuin karsintaheittojaan. Hän varoo erityisesti sitä, ettei heitto kiihdy ensimmäisillä pyörähdyksillä liian kiivaaksi.

-?Ei pidä ainakaan miettiä, että nyt heitän 75 metriä. Silloin se ainakin mulla menee ohi, Tervo selvitti ajatustaan suorituksesta.

-?Finaalissa lähden hakemaan rennolla fiiliksellä ensisijaisesti pistesijaa.

Tervo heitti keväällä Suomen ennätyksen 74,40 ja Paavo Nurmen kisoissa kesäkuussa lähes yhtä pitkälle. Hän on maailmantilastossa kymmenes ja ennätys riittäisi korkealle MM-kisojen lopputuloksissa.

Tervo puhui karsinnan jälkeen mitalista vain vastauksena toimittajan kysymykseen.

-?Mitalinkin huolin, jos sattuu hyvä päivä. Kaikki otetaan vastaan, Tervo sanoi mitalipohdiskeluun.

-?Nyt koitan vain palauttaa kropan, että se on finaalissa täydessä iskussa.

Loppukilpailu heitetään välipäivän jälkeen sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Tervo uskoo palautuvansa siihen ongelmitta.

-?Karsinnassa tuli perusheitto ja päivä välissä on hyvä. Uskon, että pystyn loppukilpailussa ainakin vastaavaan ja miksei parempaankin, jos osuu kohdilleen. Näkee sitten kilpailupäivänä. Ei pysty etukäteen sanomaan, Tervo pohdiskeli.

-?Rauhallisin mielin vain kilpailuun.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 03:50:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.