Ilta Sanoma

Tuhansia hehtaareja metsää on tuhoutunut Ranskassa, Iberian niemimaalla ja Marokossa. Aurinkorannikolla Espanjassa moottoritie suljettiin palon vuoksi.

Espanjassa metsäpalot riehuivat perjantaina kunnolla. Kuva Samosista perjantailta.

Espanjassa metsäpalot riehuivat perjantaina kunnolla. Kuva Samosista perjantailta. Kuva: Carlos Castro / Zuma / MVPhotos

Metsäpalot ja hyvin voimakkaat helleaallot piinaavat useaa maata Euroopassa sekä Pohjois-Afrikassa.

Eteläisessä Ranskassa arviolta 10?000 ihmistä oli perjantai-iltaan mennessä evakuoitu useamman roihuavan metsäpalon vuoksi, uutistoimisto AFP kertoi perjantaina.

Yksi tulipaloista riehui lomalaisten suosiman ja dyyneistään kuuluisan Dune du Pilatin alueen mäntymetsissä.

Moni evakuoitu oli mieluummin lopettanut lomailun sen sijaan, että olisi viettänyt aikaa viranomaisten pystyttämissä tilapäissuojissa.

-?Roihut eivät ole vieläkään hallinnassa, ja ikävästi tuuli on noussut taas, palolaitoksen edustaja kommentoi AFP:lle paloja.

Ranskan paloissa oli tuhoutunut 7?300 hehtaaria metsää perjantai-iltaan mennessä.

Espanjassa El Pais-lehden mukaan viranomaiset sammuttivat perjantai-iltana 33:a eri metsäpaloa, joista 18 ei ollut hallinnassa. Ihmisiä on evakuoitu useissa kaupungeissa Espanjassa.

Tilanne oli perjantaina vakavin Caceresin ja Salamancan alueella, missä palojen vallassa oli yhteensä 3?500 hehtaaria.

Malagan seudulla Aurinkorannikolla moottoritie oli suljettu, ja yli 2 000 ihmistä joutui pakenemaan noin 800 hehtaarin alueella palavaa metsää. El Paisin mukaan kova tuuli levittää metsäpaloja ympäriinsä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan naapurissa Portugalissa 2?000 pelastajaa yritti sammuttaa perjantaina neljää eri tulipaloa, jotka olivat johtaneet yhden henkilön kuolemaan ja 60:n loukkaantumiseen. AFP:n mukaan 900 ihmistä oli evakuoitu.

Torstaihin mennessä Portugalissa on rekisteröity 28 paloa, kertoo The Guardian.

Maiden ilmatieteen laitosten mukaan lämpötilat olivat yli 40 astetta useissa paikoissa Iberian niemimaata. BBC:n mukaan Espanjassa ja Portugalissa ainakin 281 ihmistä on kuollut rajun sään vuoksi.

Gibraltarinsalmen toisella puolella Marokossa kuningaskunnan viranomaiset kertoivat AFP:n mukaan perjantaihin mennessä yli tuhannen perheen paenneen maan pohjoisosissa riehuvia maastopaloja.

Sadat pelastajat ja armeijan sammutuskoneet yrittivät saada hallintaan paloja Larachen ja Tazan alueilla. Yksi ihminen on viranomaisten mukaan kuollut paloissa. Viranomaiset arvioivat ainakin yhden kylän ja noin 1?600 hehtaarin metsäalueen tuhoutuneen paloissa.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 03:29:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.