Ilta Sanoma

Moni toivoi näkevänsä suuresta puheenaiheesta edes pienen vilauksen.

Hamina

Salmenvirrantien venesataman parkkipaikan edustalle kerääntyi iso joukko innokkaita ja uteliaita haminalaisia perjantaina puolen päivän maissa. Paikallisten keskuudessa oli levinnyt kulovalkean tavoin tieto, että Suomen oloissa ääriharvinainen mursu oli noussut satamassa kuivalle maalle ja lepäsi voipuneena kahden soutuveneen välissä.

Lue lisää: Tämä Haminan mursusta nyt tiedetään - useita havaintoja Itämerellä: "Kävi koko risteilyohjelman"

Valokuvia, videoita ja Facebook-jakoja näytettiin tutuille ja tuntemattomille, ja kuvia ja videoita myös vaihdettiin puhelimesta puhelimeen.

Lue lisää: Mursu nousi jälleen rannalle Haminassa - poliisi eristää aluetta

Ykköspuheenaihe oli selvä. Mursu ylitti jopa hiljan päättyneen tunnetun ja suositun sotilasmusiikkitapahtuman Hamina Tattoon. Paitsi, että teemat yhdistettiin. Joko vitsailtiin mursun olevan vähän myöhässä Tattoosta tai sitten siitä väännettiin uusia kierroksia.

Lue lisää: Eläinlääkäri Jenni Hyväkkä sai poliisilta uskomattoman puhelun - näin mursun pelastusoperaatio eteni

-?Ei kannata liikaa Hamina Tattoossa juhlia, voi alkaa muutoin näyttää tuolta, eräs mies tokaisi nähtyään valokuvan mursusta pötköttämässä kahden soutuveneen välissä.

Monen pettymys oli kova, kun poliisi oli eristänyt alueen parkkipaikkaa myöten niin kaukaa, ettei mursua tieltä nähnyt.

-?Emme me voi mennä tuon lippusiiman toiselle puolelle. Jos voisimme, olisimme jo menneet, isoäiti lohdutti kahta lastenlastaan, jotka olivat varta vasten halunneet tulla paikalle nähdäkseen mursusta edes vilauksen.

Mursu palasi perjantai-iltana Salmenvirrantien satamaan lepäämään.

Mursu palasi perjantai-iltana Salmenvirrantien satamaan lepäämään. Kuva: Aleksi Jalava / IS

-?Eikö tästä voisi nyt yhtä valokuvaa käydä ottamassa? keski-ikäinen mies yritti, mutta poliisi pysyi tiukkana.

Rullasuksilenkillä ollut mies oli missannut torstai-illan ja perjantaiaamun mursu-uutiset. Miehen lenkki kulki Salmenvirrantien sataman ohitse, ja mies oli aivan ällikällä lyöty monista poliisin ja pelastuslaitoksen autoista.

Haminalaiset kerääntyivät vesien äärelle tihrustamaan mursua.

Haminalaiset kerääntyivät vesien äärelle tihrustamaan mursua. Kuva: Aleksi Jalava / IS

-?Mitäs täällä tapahtuu? Vai mursu? Siis ihan se eläinmursu? Niinpä tietysti, mies päivitteli.

Hän vielä nipisti itseään leikkisästi käsivarresta varmistaakseen, että on todella hereillä ennen kuin jatkoi matkaa.

Mursujahti hymyilytti myös eristysaluetta valvoneita poliiseja.

Pentti Konttinen oli vaimonsa ja pariskunnan ystävättären kanssa todennäköisesti ensimmäiset, jotka Haminan mursun näkivät.

Pentti Konttinen oli vaimonsa ja pariskunnan ystävättären kanssa todennäköisesti ensimmäiset, jotka Haminan mursun näkivät. Kuva: Ivan Bessedin / IS

-?Olen ollut 36 vuotta hommissa, ja sinä aikana on monenlaista mursua tullut nähtyä, mutta ei vielä koskaan tällaista mursua, ylikonstaapeli Petteri Suni naurahti.

Todennäköisesti ensimmäisenä mursun Haminassa näkivät Anne ja Pentti Konttinen, jotka olivat ystävättärensä kanssa veneilemässä mantereen ja Etusaaren välisessä salmessa torstai-iltana noin puoli kahdeksan aikaan.

Anne Konttinen kertoo, että veneretken piti ensin suuntautua merelle kohti lähisaaria, mutta he olivat kääntyneet aallonmurtajan kohdalla takaisin, koska tuuli oli ollut niin kova. Sitten Pentti oli ehdottanut, että he veneilisivät Pappilansaarten luo.

Ensimmäinen havainto tuli noin 200 metriä Siltakadun sillasta etelään.

Tässä mantereen ja Etusaaren välisessä salmessa mursu havaittiin ensimmäisen kerran torstai-iltana.

Tässä mantereen ja Etusaaren välisessä salmessa mursu havaittiin ensimmäisen kerran torstai-iltana. Kuva: Ivan Bessedin / IS

-?Ensin vedestä kuului kova pärskähdys, ja sitten iso otus ilmestyi pintaan hengittämään, Pentti Konttinen kertasi perjantaina.

Konttinen luuli uimaria ensin hevoseksi tai poniksi, sen jälkeen hylkeeksi tai norpaksi, kunnes totuus alkoi valjeta.

Toinen havainto mursusta tuli aivan Siltakadun sillan luona, ja Anne onnistui kuvaamaan videon mursusta noin 50 metriä Siltakadun sillasta pohjoiseen.

-?Eläin teki pitkiä, noin 70-100 metrin pituisia sukelluksia, Pentti Konttinen sanoi.

Mursu myös vaihtoi puolta kapeassa salmessa välillä vasemmalta oikealle, kun Konttiset veneilivät keskellä väylää.

Mursu on seilannut parin päivän ajan ristiin rastiin Haminan rantavesissä.

Mursu on seilannut parin päivän ajan ristiin rastiin Haminan rantavesissä. Kuva: Aleksi Jalava / IS

-?Se painoi kuitenkin noin 1,5 tonnia. Jos se olisi tullut veneen alla pintaan, kuinkahan meidän olisi käynyt, Pentti Konttinen aprikoi.

-?Mitä mursuista luin, niin hampaiden pituus kertoisi iästä. Kuvissa hampaat ovat muhkeat, eli kyseessä voisi olla vanhempi yksilö, hän jatkoi.

Ainakin toistaiseksi arvoitukseksi jää, miten pohjoisilla ja kylmillä merialueilla pääasiallisesti elävä mursuyksilö oli päätynyt Haminan rantavesiin.

-?Miten mursu on voinut tulla tänne? Voiko se todellakin olla uinut 2?000-?3?000 kilometriä harhaan, Pentti Konttinen ihmetteli.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 00:23:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.