Ilta Sanoma

Hinnat ovat nousseet eniten energiatuotteissa, mutta myös elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet paljon.

Inflaatio kiihtyi edelleen Suomessa kesäkuussa ja oli 7,8 prosenttia, kertoi Tilastokeskus torstaina. Toukokuussa inflaatio oli 7,0 prosenttia.

Eniten hinnat ovat nousseet energiatuotteissa, mutta myös elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet merkittävästi.

-?Viime vuoden joulukuusta elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat ovat nousseet 10 prosenttia, kevyen polttoöljyn 76 prosenttia, dieselin ja bensiinin 42 prosenttia ja sähkön 22 prosenttia, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen tiedotteessa.

Hän kertoo, että elintarvikkeista suuria hinnan nousuja on ollut esimerkiksi tuoreella kalalla, joka on kallistunut puolen vuoden aikana 46 prosenttia. Myös jauhot ja suurimot, kahvi sekä kananmunat ovat kallistuneet yli 30 prosentilla.

Inflaatio on korkealla myös muualla maailmassa. Euroopan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotilaston mukaan euroalueen inflaatio oli kesäkuussa 8,6 prosenttia, kun se toukokuussa oli 8,1 prosenttia. Suomea selvästi kovempi inflaatiovauhti oli esimerkiksi Baltian maissa, Slovakiassa ja Kreikassa.

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Ruotsissa inflaatio nousi kesäkuussa 8,5 prosenttiin, kun se toukokuussa oli 7,2.

Yhdysvaltojen inflaatio oli puolestaan kesäkuussa 9,1 prosenttia, mikä on korkein luku yli 40 vuoteen.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist huomauttaa, että Suomessa inflaatio on ollut nykyistä vauhdikkaampaa viimeksi vuoden 1984 maaliskuussa eli yli 38 vuotta sitten.

Nyt keskeinen kysymys liittyykin siihen, kuinka korkealle inflaatio enimmillään nousee ja kuinka pian palataan tavanomaisempiin lukemiin.

-?Täysin mahdotonta ei ole, että kesäkuun lukema jäisi vuoden inflaatiohuipuksi. Todennäköisempää silti on, että kovimmat inflaatiolukemat mitataan vasta syksyllä. Sen jälkeen tahti alkaa hidastua vuoden lopussa ja vielä selvemmin ensi vuoden alussa. Odotettavasti inflaatio jää silti ensi vuonnakin korkeammalle tasolle kuin mihin viime vuosina on totuttu, Appelqvist kirjoittaa kommentissaan.

Ilta Sanoma
jeudi 14 juillet 2022 22:02:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.