Ilta Sanoma

Mintunmakuinen purkka, vääränlainen vyö ja pitkät varpaan kynnet. Joskus pienet asiat toisessa ovat kerta kaikkiaan niin ylitsepääsemättömiä, että tapailu loppuu jo ennen kuin se kunnolla ehtii edes alkaa.

Tapailu voi loppua esimerkiksi toisen osapuolen päihdeongelmaan - tai sitten ihan vain vääränlaisiin sukkiin.

Tapailu voi loppua esimerkiksi toisen osapuolen päihdeongelmaan - tai sitten ihan vain vääränlaisiin sukkiin. Kuva: Shutterstock

Parisuhdeterapeutti kertoi Me Naisille hiljattain, että todellista yhteensopivuutta tapailukumppanin kanssa ennustavat esimerkiksi yhteinen huumorintaju, hormoneista johtuva rakastumisen tunne ja yhteiset kiinnostuksen kohteet.

Yleensä täydellistä matchia joutuu kuitenkin jonkun aikaa etsimään, ja sillä aikaa saattaa pyöriä deittikarusellissa kuin huvipuistossa konsanaan.

Mistä syistä tapailu sitten yleensä loppuu?

Kyselimme Me Naisten Instagram-tilillä, minkälaisen pienen ja huvittavan tai painavamman syyn takia seuraajamme ovat lopettaneet tapailun - ja syyt saivat olla kuinka pieniä tahansa, sillä yksityiskohdissahan se pirukin piilee.

Täytyy muistaa, että se, mikä on toiselle todellinen deal breaker voi toiselle olla treffikumppanissa toivottu ominaisuus.

Yksi yleinen syy tapailun tyssäämiseen on se, että parin hygieniakäsitykset ovat aivan erilaiset - toinen ei juuri välitä hygieniasta, ja toiselle se on todella tärkeää.

- Tapailukumppanin vessa oli ihan hirveässä kunnossa ja olohuoneessa oli räsyinen patja, kertoo yksi treffikumppanin vaihtoon laittanut.

Myös liian pitkät varpaankynnet, likaiset hampaat ja haiseva hengitys saivat kyselyyn vastanneet naiset vaihtamaan deittikumppania.

- Mukavalla ja kohteliaalla miehellä oli kaamean likainen hammaskalusto. Pelkkä ajatus pusuista yökötti, kertoo eräs.

Aina suuhygieniasta huolehtiminenkaan ei ole ratkaisu: yksi vastaaja kertoo, että treffikumppanin mintunmakuinen purukumi sai lopettamaan tapailun.

Joskus deittikumppanin pukeutuminen on yksinkertaisesti vääränlaista, omaan makuun siis. Vastaajat luettelevat yksityiskohtaisesti treffikaverin pukeutumismokia:

- Valkoiset kengät.

- Väärä vyö.

- Vääränlaiset sukat.

- Terveyssandaalit.

- En päässyt yli hänen junttikengistään.

Tämän pikkuruisen otannan perusteella erityisesti jalkineilla vaikuttaa olevan suuri rooli deittimarkkinoilla.

Onneksi ne voi aina vaihtaa, mutta niin toisaalta myös deitin.

Ja eihän sitä ikinä tiedä - ehkä sama tyyppi tulee vastaan myöhemmin, kun tyylitaju on kohdillaan!

Persoonallisuudet ja elämänkatsomus eivät aina mene yksi yhteen.

- Lopetin tapailun ekoihin treffeihin, koska herra epätoivoinen ei voinut lopettaa julistamasta rakkauttaan, yksi vastaajista kertoo.

- Mies vaikutti liian järkevältä, lataa toinen.

Yksi vastaajista kertoo lopettaneensa tapailun siksi, koska deittikumppani oli liian kiltti, toinen treffikumppanin yksinkertaisuuden vuoksi ja kolmas puolestaan siksi, että aikuinen mies asui yhä äitinsä luona.

Myös päihteiden liiallinen käyttö toistui vastauksissa. Usea vastaaja kertoo, että liika juominen ja muiden päihteiden käyttö muodostui jo tapailuvaiheessa ongelmaksi, jota he eivät voineet hyväksyä.

- Lääkkeiden ja viinan käyttö sekaisin. Taisi olla huumeitakin kuvioissa, eräs vastaaja kertoo tapailun lopettamisen syistä.

Ai että! Ne kiusallisen hiljaiset minuutit, kun treffikumppanin kanssa ei ole yksinkertaisesti enää mitään keskusteltavaa - tilanne on varmasti monelle deittailijalle tuttu.

- Meillä ei ollut mitään puhuttavaa sen jälkeen, kun perusasiat, kuten työ ja harrastukset oli käyty läpi, kertoo yksi vastaaja, joka lopetti kyseisen tyypin deittailun hiljaisten treffien jälkeen.

Myös parisuhdeterapeutti on sitä mieltä, että yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja molempia kiinnostavia puheenaiheita pitäisi yhteensopivan parin välillä olla ainakin yksi tai kaksi.

Oli siis kai onni onnettomuudessa, että tämä suhde päättyi heti kättelyssä!

Lue lisää: Pariterapeutti listaa asiat, jotka kertovat parin todellisesta yhteensopivuudesta - ja nimeää vaiheen, jonka puuttuminen voi tuoda pulmia

Ilta Sanoma
jeudi 14 juillet 2022 22:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.