Ilta Sanoma

Fanikulttuuri on iso osa jalkapalloa, mutta sillä voi olla varjopuolensa.

Helsingin paikallispeleissä on totuttu näkemään soihtuja.

Helsingin paikallispeleissä on totuttu näkemään soihtuja. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Miesten jalkapalloliigan kannattajakatsomoissa fanit herättävät ajoittain huomiota kyseenalaisin tavoin. Lailla kiellettyjen räjähteiden ja soihtujen aiheuttamat haitat ja vauriot työllistävät katsomoturvallisuudesta vastaavia ja poliisia.

Palloliitosta ja miesten liigasta todetaan STT:lle, että katsomoissa on edelleen turvallista. Häiriökäyttäytymistä on ollut vain tietyissä katsomonosissa, kuten kannattajakatsomoissa. Rikosepäilyt koskevat vain yksittäisiä henkilöitä.

Ikäviin tapauksiin on mietitty ratkaisuksi porttikieltoja, mutta ehdottomia porttikieltoja ei Suomessa voi lainsäädännöllisistä syistä antaa.

-?Näitä asioita on kurjaa ja epämiellyttävää kommentoida, koska kukaan meistä ei halua tällaista tapahtuvan. Tietenkin on harmillista, että soihtuja ja muita räjähteitä tuodaan katsomoon. Velvoitamme liigajoukkueita toimimaan vastuullisesti. Katsomoturvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää, kommentoi Palloliiton kilpailutoiminnan johtaja Pekka Soini.

Katsomoturvallisuus on viranomaisten mukaan vaarantunut, kun kannattajat ovat sytyttäneet soihtuja.

-?Tällä hetkellä poliisi tutkii ottelun AC Oulu-VPS tapahtumia nimikkeillä vaaran aiheuttaminen ja räjähderikos. Epäiltyinä on neljä oululaista miestä, joiden osuutta tekokokonaisuudessa selvitetään esitutkinnassa. Epäillyt ovat omalta osaltaan selvittäneet asiaa, ja tapahtumien kulku pääpiirteissään on selvillä, toteaa rikoskomisario Antti Palokangas Oulun poliisin väkivaltayksiköstä.

Hän viittaa heinäkuun alussa pelattuun AC Oulun ja VPS:n väliseen liigaotteluun.

-?Esitutkinta pyritään saamaan valmiiksi syksyllä ja siirtämään sen jälkeen syyteharkintaan. Aluesyyttäjä päättää syytteen nostamista syyteharkinnan jälkeen. Poliisi ei ennakoi syyteharkinnan tulosta tai mahdollista käräjäoikeuden määräämää rangaistusta, Palokangas sanoo.

Jalkapalloliigassa ollaan luonnollisesti harmissaan Oulun tapahtumista.

-?Soihdut ja räjähdysaineet eivät kuulu jalkapallokatsomoon ja ovat muutoinkin luvanvaraisia. Käsittääkseni uutena vuotena saa ilotulitteita paukutella sille osoitettuna aikana, ja meripelastuksessa saa hädän tullen soihtuja käyttää, sanoo jalkapalloliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.

-?Yksittäisillä henkilöillä on valtava tarve rikkoa sääntöjä ja tehdä lainvastaisia asioita.

Jalkapallo tarvitsee faninsa, mutta Marjamaan mielestä fanin tulisi ymmärtää, miten paljon hallaa joukkueelle aiheutuu sakoista ja sanktioista.

-?Kuluvalla kaudella joukkueet ovat saaneet sakkoja sadasta muutamaan tuhanteen euroa, Marjamaa sanoo.

Viime vuosina ylilyöntien takia ovat olleet esillä etenkin HJK:n, HIFK:n ja FC Lahden fanit. HJK julkaisi kesäkuussa kotisivuillaan vetoomuksen, jossa se toivoi, ettei soihtuja ja muuta pyrotekniikkaa enää nähtäisi katsomoissa.

Samalla HJK kertoi joutuneensa maksamaan viime kaudella lähes 30?000 euron edestä sakkoja katsomossa käytettyjen soihtujen vuoksi. Sakoista valtaosa tuli europeleistä Euroopan jalkapalloliiton Uefan määräämänä.

Ilta Sanoma
mercredi 13 juillet 2022 20:04:00 Categories: Ilta Sanoma Veikkausliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.