Ilta Sanoma

Helmarituomiossa perataan tiistain Tanska-ottelun anti.

Suomi nöyrtyi Tanskan käsittelyssä. Ria Öling (vas.) oli yksi Helmarien parhaista.

Suomi nöyrtyi Tanskan käsittelyssä. Ria Öling (vas.) oli yksi Helmarien parhaista. Kuva: Lehtikuva / AFP

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue hävisi Tanskalle 0-1 tiistaina pelatussa EM-kisojen alkulohko-ottelussa. Voittomaalin nikkasi Pernille Harder.

IS:n tuomiossa ruoditaan ottelun puhuttavimmat aiheet. Mukana ovat toimittajat Antti Salmensaari, Tatu Myllykoski ja Tuomas Heikkilä.

Lue lisää: Suomen tarkkailijaneron ennustus kävi toteen - 300 000 euron hyökkääjä iski apurahasuomalaisen kimppuun

Itsestäänselvä valinta olisi Tinja-Riikka Korpela. Liian usein pelin ulkopuolelle jäävä vasen laituri Ria Öling taklasi tanskalaiset nurin, repi puolustusta tempokuljetuksilla ja pelasi ennakkoluulottomasti. Öling pelasi mahdollisesti Helmarit-uransa parhaan pelin.

Onko Suomen kokoonpano todella näin ohut? Tuija Hyyrysen ja Adelina Engmanin poissaolo korvattiin avausottelussa tehdyillä vaihdoilla ja ensimmäinen vaihto tehtiin 75. minuutilla. Eikä tässä olisi mitään vikaa, jos Suomi saavuttaisi tuloksia. Typeryyttä on toistaa samaa kaavaa ja odottaa eri tulosta.

Tinja-Riikka Korpela kantaa pukukopista mukanaan maalille mustan laukun. Laukun sisältö on mysteeri, mutta tällaista ei muiden maiden maajoukkuevahdeilla ole mukana. "Musta pantteri" Korpela venyi taas maalillaan moniin upeisiin torjuntoihin. Tyyni elekieli rauhoitti koko joukkueen.

Kisatunnelmaa vaivaa sama asia kuin jääkiekon MM-kisoja eli tyhjät kuppi-istuimet. MK-stadionin katsojakapasiteetti on 30?500, joten vaikka yleisömäärä 11?615 onkin komea, niin tyhjiä penkkejä on enemmän kuin täysiä. Lipunhinnasta ei ole kyse, Tanska-otteluun pääsi kymmenellä punnalla (alle 12 euroa).

MK Donsin kotistadionilla oli rutkasti vapaita penkkirivejä.

MK Donsin kotistadionilla oli rutkasti vapaita penkkirivejä. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Suomen vaihdot aiheuttivat kovin kysyviä katseita. Kun pitäisi tehdä maali, mielellään kaksi, Anna Signeul otti kentältä parhaan hyökkäystykkinsä Linda Sällströmin. Tilalle tuli keskikenttäpelaaja Olga Ahtinen ja Suomi vaihtoi yhden kärjen muodostelmaan. Tämä innovaatio ei avautunut mediakatsomon väelle.

Jenny Danielsson vastasi Suomen ainoasta oikeasta maalipaikasta lisäajan hirmutykityksellään. Hyökkääjän kyky ihmemaaleihin tiedetään, mutta häntä istutettiin penkillä koko varsinainen peliaika. Väsymättömästi viilettänyt Sanni Franssi olisi kaivannut apuja jo aiemmin.

Kapteeni Korpela ilmoitti Ylen haastattelussa, että Suomi osoitti nyt kuuluvansa EM-tasolle. Samaa hoettiin lähetyksessä muutoinkin. Ja myös vuosi sitten miesten kisoissa. Miksi? Ketä se kiinnostaa, "kuuluuko" Suomi jollekin tasolle? Puoliuhriutuvan todistelun voisi jo lopettaa.

Suomelle on tehty kisoissa nyt viisi maalia, joista neljä on tullut puskemalla. Ja se viideskin rankkarista. Tilasto on sikäli erikoinen, sillä nimenomaan pääpelin ennakoitiin olevan Anna Westerlundin johtaman puolustuslinjan vahvuus. Signeul vannoo taistelupallon nimiin, mutta omissa se ei näy.

Eveliina Summanen istahti nurmen pintaan, kun Tanska siirtyi johtoon.

Eveliina Summanen istahti nurmen pintaan, kun Tanska siirtyi johtoon. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Tanska antoi Helmareille avaimet jopa voittoon. Viime kisojen finalisti hyökkäsi rohkeasti jättäen keskikentälle ja puolustuslinjan taakse rutosti tilaa. Suomi ei vain osannut hyökätä nopeasti, mikä oli odotettavissa jo avauskokoonpanojen tultua julki. Taktinen mielikuvituksettomuus ei yllättänyt.

Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vain yksi ainoa rike, Ylen lähetyksessä raportoitiin. Meininki oli hieman toisenlaista kuin miehissä, jossa miljonäärejä lakoaa kenttään harva se minuutti. Toisella puoliajalla meno yltyi suorastaan sikamaiseksi. Erotuomari äkkäsi rikkeen 11 kertaa.

Kapteeni-maalivahti Korpela poimi haamupelastuksen jos toisenkin. "Hyvä maalivahti voi olla loistava, mutta loistava maalivahti ei silti välttämättä ole hyvä", sanotaan. Konkari Korpela oli sekä hyvä että loistava. Itsestäänselvästi kentän paras yksittäinen pelaaja, jota ilman olisi tullut pahasti käkeen.

Suomi ei ollut koskaan hävinnyt Tanskalle arvokisoissa ja oli kohdannut sen kaikissa arvoturnauksissaan, miestenkin pelit mukaan lukien. Kolme kertaa Suomi oli voittanut, vuonna 2013 Ruotsin kisoissa päädyttiin 1-1-tasapeliin.

Tekisi mieli sanoa Ylen studioisännän Riku Salmisen "luonnonkiharat", mutta sanotaan Elli Pikkujämsän jykevä olka olkaa -vasten tömäytys Nadia Nadimiin ottelun alkuhetkillä. Se olkoon esimerkki rehdistä futiksesta, jossa filmaaminen loistaa poissaolollaan.

Ria Öling jahtaa Nadina Nadimia.

Ria Öling jahtaa Nadina Nadimia. Kuva: PETER CZIBORRA

No nyt Suomi sitten hävisi Tanskalle sen ensimmäisen arvokisakerran. Hämmästyttää, kummastuttaa, miksi maajoukkuehistorian ykköspyssy Sällström otettiin vaihtoon 14 minuuttia ennen loppua 0-1-tappioasemassa, vaikka Milton Keynesissa raskaassa kelissä pelattiinkin.

Miesten ja naisten keskinäinen vertailu on pölyinen tuulahdus menneisyydestä, kuten tämän kirjoittajakin, mutta tehdään se silti. Huuhkajien kesäkuisten Nations Leaguen otteluiden katsojahuippu oli 971?000. Helmareiden Tanska-ottelun lukemat eivät olleet tätä kirjoitettaessa tiedossa, mutta perjantain Espanja-kamppailu veti jämäkät 719?000.

Ilta Sanoma
mercredi 13 juillet 2022 09:19:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.