Ilta Sanoma

Venäjän omistamat maa-alueet Ahvenanmaalla ovat olleet vuosikymmeniä täysin hoitamattomina.

Venäjän presidentinkanslia omistaa Ahvenanmaalla Norrudden-nimisen tilan. Venäjän federaatiolla on lisäksi omistuksessaan kaksi muutakin tonttia Saltvikissa.

Venäjän presidentinkanslia omistaa Ahvenanmaalla Norrudden-nimisen tilan. Venäjän federaatiolla on lisäksi omistuksessaan kaksi muutakin tonttia Saltvikissa. Kuva: Robert Jansson, Antti Hämäläinen / IS

Ahvenanmaalla vajaat 30 kilometriä Maarianhaminasta pohjoiseen Saltvikin kylän länsipuolella Kuggnabban niemen kärjessä on Norrudden-niminen tila.

Sen omistaa Venäjän presidentinkanslia.

-?Kysymyksessä on Venäjän presidentin hallinnon eli siis käytännössä presidentti Vladimir Putinin merenrantatontti, maanmittauslaitoksen entinen pääjohtaja Jarmo Ratia sanoi Ilta-Sanomille jo lokakuussa 2014.

Ilta-Sanomat on tutustunut jättitiedostoon, johon on koottu aineistoa venäläisten 2000-luvulla Suomessa tekemistä maa- ja kiinteistökaupoista. IS on esitellyt jo aiemmin kiinteistö- ja maaomistuksia, joilla on yhteys Putiniin tai Kremliin.

Tämä Norruddenin 1,78 hehtaarin kokoinen tila lohkottiin suuremmasta, Venäjän federaatiolle kuuluvasta maa-alueesta vuonna 2010 Venäjän kiinteistöministeriön käskystä. Syy maa-alueen lohkomiseen ei ole koskaan selvinnyt.

Nyt, 12 vuotta myöhemmin, Noruddenilla ei ole tehty mitään. Tila on paikallisten mukaan edelleen samanlaisessa luonnonmukaisessa kunnossa kuin kaikki nämä vuodet aikaisemminkin.

Lue lisää: Asiakirja paljastaa: Näin tämä suomalaistontti päätyi Putinille

Maasto on metsäisen ryteikköistä ja pääasiassa jäkälän ja sammaleen peittämää kalliota. Tontilla ei ole rakennuksia eikä edes mitään merkkejä siitä, että tilalle olisi aikomustakaan rakentaa.

-?Ellei kallion sisään sitten ole louhittu maanalaista sotilastukikohtaa. Kuka tietää, Saltvikissa majataloa pitävä Martin Cromwell-Morgan naurahtaa puhelimessa.

Tältä näytti Norruddenin merenrantatontti tammikuussa 2022.

Tältä näytti Norruddenin merenrantatontti tammikuussa 2022. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Cromwell-Morgania hämmästyttää, että maa-aluetta on pidetty täysin koskemattomana vuosikymmenten ajan. Venäjän konsulaatin henkilöstö on käynyt vain hyvin satunnaisesti tarkastamassa maita, mitään muuta ei ole tehty.

Ainoa toiminta tontilla on ollut se, kun ruotsalaiset aktivistit pystyttivät sinne "homobaarin" vuonna 2015. Venäjän silloinen konsuli vaati Ahvenanmaan poliisia tutkimaan tapauksen. Ahvenanmaan käräjäoikeus vapautti lopulta aktivistit syytteistä, jotka koskivat rakentamista tontille ilman maanomistajan lupaa.

-?Venäläiset olivat silloin tosi vihaisia, Cromwell-Morgan muistelee naurahtaen.

Cromwell-Morganin mukaan tilalle saisi halutessaan komeankin huvilan. Korkealta kalliolta avautuu näkymä pitkälle sisämaahan työntyvälle merenlahdelle, ja tontilla on rantaviivaa noin 200 metriä.

-?Merenlahti on tosi syvä. Paikalle pääsisi tosi isolla veneellä - tai vaikkapa sukellusveneellä, Cromwell-Morgan sanoo.

Venäjällä on omistuksessaan kaksi muutakin tonttia Saltvikissa. Toinen on Norruddenin vieressä oleva 8,3 hehtaarin tila ja toinen aivan Saltvikin kirkon vieressä oleva 0,44 hehtaarin tontti.

Nämä maa-alueet kuuluvat lainhuutotodistusten mukaan Venäjän federaatiolle.

Yli 800 vuotta vanhan Pyhän Marian kirkon naapurissa olevalla tontilla seisoo aidan ympäröimänä hoitamaton ja ränsistynyt kaksikerroksinen puutalo.

Venäjän federaation omistuksessa on myös aivan Saltvikin kirkon vieressä oleva 0,44 hehtaarin tontti. Martin Cromwell-Morgan pitää majataloa kylässä.

Venäjän federaation omistuksessa on myös aivan Saltvikin kirkon vieressä oleva 0,44 hehtaarin tontti. Martin Cromwell-Morgan pitää majataloa kylässä. Kuva: Robert Jansson

Kartano on ollut tyhjillään vuosikymmenet. Venäläiset pitivät siinä sotien jälkeen hetken aikaa majataloa ja täyshoitolaa, mutta toiminta lakkasi jo 1950-luvulla.

-?Talolle ei ole tehty yhtään mitään. Ainoa asia, joka tontilla on viime vuosikymmeninä tehty, on talon ympärille rakennettu aita. Myös joitakin puita on tontilta kaadettu, ja lisäksi paikalle on tuotu yksityisalueesta kertova kyltti, Cromwell-Morgan sanoo.

-?Itse talolle ei ole tehty mitään. Ei edes korjattu rikkoutuneita ikkunoita saati peitetty niitä, Cromwell-Morgan lisää.

Häntä venäläisten välinpitämättömyys harmittaa.

-?Ei talon kohtalosta ole kukaan iloinen. Se on kaunis rakennus, rakennettu 1850-luvulla. Se saattaisi olla vielä korjattavissa, mutta näyttää, ettei venäläisillä ole edes mitään suunnitelmia talon varalle, Cromwell-Morgan ähkäisi.

Ilta-Sanomat vieraili rapistuneessa rakennuksessa viime tammikuussa talossa lapsuutensa viettäneiden Knut ja Uffe Grüssnerin kanssa.

Osassa huoneista huonekalut olivat yhä paikoillaan: oli sohvaa, pöytiä, tuoleja ja ikkunaverhoja.

Lue lisää: Putin omistaa ranta­tontin Ahvenanmaalla - näin Venäjän vaikutus­­­­valta saaristossa näkyy

Tyhjilleen jätetyssä kartanossa on yhä venäläisvalmisteinen televisio kirjoituspöydän päällä.

Tyhjilleen jätetyssä kartanossa on yhä venäläisvalmisteinen televisio kirjoituspöydän päällä. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Yhdestä huoneesta löytyi muutama pari vanhoja venäläisvalmisteisia suksia, toisesta vankalla kirjoituspöydällä nököttänyt venäläinen televisio. Lisäksi rakennuksessa oli yhä jäljellä ruotsinkielisiä sanomalehtiä, suomalaisia runo- ja satukirjoja sekä yläkerrassa Neuvostoliiton perustuslain suomenkielinen käännös.

Kymmeniä vuosia vanhat suksiparit ovat jääneet, kun venäläiset ovat poistuneet.

Kymmeniä vuosia vanhat suksiparit ovat jääneet, kun venäläiset ovat poistuneet. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Venäjän omistukset Ahvenanmaalla juontavat siihen, että Pariisin rauhansopimuksessa 1947 Suomi lupautui luovuttamaan saksalaisten kaiken omaisuuden Suomessa Neuvostoliitolle.

Grüssnerien äiti oli tavannut ennen sotia saksalaisen miehen. Pari meni naimisiin ja asui muutaman vuoden Berliinissä. Perheen isä joutui Saksan armeijassa itärintamalle, ja äiti palasi lastensa kanssa Ahvenanmaalle 1943.

Kotitalonsa lisäksi Grüssnerit menettivät Neuvostoliitolle kymmenen hehtaarin rantatonttinsa Saltvikin kylän ulkopuolella - sen joka lohkottiin kahteen osaan 2010.

Venäjän omistamalla tontilla seisoo aidan ympäröimänä hoitamaton ja ränsistynyt kaksikerroksinen puutalo.

Venäjän omistamalla tontilla seisoo aidan ympäröimänä hoitamaton ja ränsistynyt kaksikerroksinen puutalo. Kuva: Robert Jansson

Knut ja Uffe Grüssner ovat vieläkin olleet sitä mieltä, että venäläiset veivät perheen omaisuuden vääryydellä. Heidän mielestään maat omisti avioehdon nojalla Suomen kansalaisuuden säilyttänyt äiti kokonaan, ei perheen isä edes puoliksi.

Venäläisomistuksiin Ahvenanmaalla on pitkään suhtauduttu varsin maltillisesti. Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen se on noussut taas pinnalle puheenaiheeksi.

-?Sota ei tietenkään ole hyvä asia. Toivon todella, että Venäjä vetäytyisi Ukrainasta! Cromwell-Morgan painottaa.

Hän toivoo lisäksi sitä, että venäläisomistusten suhteen olisi mahdollista tehdä jotakin.

Martin Cromwell-Morgan haikailee, että Suomessa olisi pitänyt tehdä Neuvostoliiton omistusten kanssa samoin kuin Virossa tehtiin 1991.

Martin Cromwell-Morgan haikailee, että Suomessa olisi pitänyt tehdä Neuvostoliiton omistusten kanssa samoin kuin Virossa tehtiin 1991. Kuva: Tero Karjalainen

-?Kun Suomi liittyy Natoon, ehkä tämäkin asia voisi saada lopullisen ratkaisunsa. Kun Viro itsenäistyi Neuvostoliitosta, kaikki Neuvostoliiton omistukset Virossa palautettiin virolaisille. Sama olisi pitänyt tehdä täälläkin Neuvostoliiton hajotessa 1991, Cromwell-Morgan painotti.

Hän epäilee, että Venäjä ei kuitenkaan helposti luovu omistuksistaan, sillä vahvan kotiseutuoikeuden vuoksi maa-alueiden hankkiminen Ahvenanmaalta on hyvin vaikeaa.

Venäläisomistuksessa olevan tontin aidassa roikkuu myös lukko.

Venäläisomistuksessa olevan tontin aidassa roikkuu myös lukko. Kuva: Robert Jansson

Kiinteistön tai maan ostaminen edellyttää lähtökohtaisesti kotiseutuoikeutta, jonka voi saada vain Suomen kansalainen tiukkojen kriteerien jälkeen.

Vailla kotiseutuoikeutta oleva voi ostaa maata tai kiinteistöjä ainoastaan, jos anoo sitä varten luvan maakuntahallitukselta.

-?Juuri se on ehkä se syy, ettei Venäjä suostu luopumaan maaomistuksistaan vapaaehtoisesti, Cromwell-Morgan epäilee.

Ilta Sanoma
mercredi 13 juillet 2022 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.