Ilta Sanoma

Aine aiheutti pahoinvointia muutamalle henkilökunnan jäsenelle.

Näkymää Helsingin Hotelli Tornista.

Näkymää Helsingin Hotelli Tornista. Kuva: Vesa Moilanen

Hotelli Tornin Ateljee bar -ravintolassa perjantaina Helsingissä levisi perjantaina illalla tuntematonta ainetta, joka aiheutti oireita henkilökunnalle. Ravintola tyhjennettiin heti kun asia havaittiin.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Helsingin poliisi ja Sokos Hotellien aluejohtaja Satu Näsärö molemmat vahvistavat tapauksen Ilta-Sanomille. Keski-ikäistä naista epäillään vaarallisen aineen käsittelystä.

-?Viranomaiset tutkivat tapausta, Näsärö sanoo.

Hänen mukaansa aineelle altistui muutama henkilökunnan jäsen. Heillä oli pahoinvointioireilta. Työntekijät kävivät tarkistettavana sairaalassa.

Asiakkaat eivät ole Näsärön mukaan tässä vaiheessa ilmoittaneet oireista.

Lauantaiaamuna poliisi kävi paikalla tarkastamassa alueen. Baarissa on kaksi kerrosta, ja baarin toiminta jatkui lauantaina niistä vain toisessa. Suljettuna on kerros, jossa altistuminen tapahtui.

Tapausta tutkitaan vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona. Teosta epäiltyä naista ei ole tavoitettu.

Helsingin poliisi kertoo Ilta-Sanomille, että tapaus on siirtynyt tutkinnan puolelle ja asiasta tiedotetaan seuraavan kerran maanantaina.

Ilta Sanoma
dimanche 10 juillet 2022 23:11:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.