Ilta Sanoma

Sotilastiedustelun mukaan suuri osa Venäjän vahvistusjoukoista liikkuu vanhentuneella tai sopimattomalla kalustolla.

Ukrainan asevoimien esikunnan mukaan Venäjä on jatkanut pommituksia Itä-Ukrainassa.

Ukrainan asevoimien esikunnan mukaan Venäjä on jatkanut pommituksia Itä-Ukrainassa. Kuva: Aris Messinis / Lehtikuva

Venäjä on siirtänyt reservijoukkoja eri puolilta maata ja kokoaa niitä Ukrainan lähelle tulevia hyökkäysoperaatioita varten, Britannian puolustusministeriön sotilastiedustelu kertoi lauantaina.

Brittitiedustelun mukaan jalkaväkiyksiköt lähtevät todennäköisesti liikkeelle MT-LB-panssariajoneuvoilla. Sekä Ukrainan että Venäjän joukot ovat aiemmin käyttäneet vastaavia ajoneuvoja tukitehtävissä, mutta niiden ei ole katsottu soveltuvan useimpiin etulinjan jalkaväen kuljetustehtäviin.

Britannian sotilastiedustelun mukaan suuri osa Venäjän vahvistusjoukoista on tilapäisiä ryhmittymiä, jotka liikkuvat vanhentuneella tai sopimattomalla kalustolla.

Britannian puolustusministeriö kertoi lauantaina ensimmäisten ukrainalaissotilaiden saapuneen maahan sotilaskoulutusta varten. Tarkoituksena on antaa yhteensä 10?000 kokemattomalle ukrainalaisvapaaehtoiselle sotilaskoulutusta Britanniassa lähikuukausien aikana.

Ukrainan asevoimien esikunta kertoi lauantaina Facebook-tilillään Venäjän jatkaneen pommituksia Itä-Ukrainassa. Donetskin alueen kuvernööri Pavlo Kyrylenko kertoi perjantai-iltana koko etulinjan olevan "jatkuvan tykistötulen alla".

?Missä heidän on hankala edetä, he luovat helvetin tykistötulella horisonttiinsa, kertoi Luhanskin alueen kuvernööri Serhi Haidai lauantaina.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi perjantai-illan puheessaan vierailleensa Dnipron kaupungissa Ukrainan itäosassa.

Lähes miljoonan asukkaan Dnipro on Ukrainan neljänneksi suurin kaupunki ja Dnipropetrovskin alueen hallinnollinen keskus.

Zelenskyin on kerrottu tehneen vain muutamia vierailuja Kiovan ulkopuolelle sodan alkamisen jälkeen. Zelenskyin ensimmäinen vierailu pääkaupunkiseudun ulkopuolelle sota-aikana suuntautui toukokuun lopulla maan itäosassa sijaitsevaan Harkovaan. Kesäkuussa presidentti vieraili Etelä-Ukrainassa Mykolajivin sekä Odessan alueilla.

Ilta Sanoma
samedi 9 juillet 2022 21:59:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.