Ilta Sanoma

Musiikin soittaminen pitkälle aamuun voi aiheuttaa kohtuutonta haittaa lähistöllä asuville ihmisille, toteaa poliisi.

Luvattomia reivejä on järjestetty Helsingissä viime vuosina.

Luvattomia reivejä on järjestetty Helsingissä viime vuosina. Kuva: Pekko-Joonas Rantamäki/Arkisto

Kesän aikana poliisi on saanut useita ilmoituksia häiritsevästä melusta, joka aiheutuu ulkona järjestettävistä konemusiikkitapahtumista eli reiveistä Helsingissä.

Luvattomia reivejä on Helsingin poliisin mukaan järjestetty kesäisin viime vuosina.

- Teknomusiikin soittaminen pitkälle aamuun aiheuttaa kohtuutonta haittaa ihmisille, jotka asuvat lähistöllä ja yrittävät nukkua. Vaikka alue olisi syrjäinen, voi musiikki ja basson jytinä kantautua kauaskin, varsinkin, jos tapahtuma on meren äärellä, muistuttaa komisario Hanna Kiiskinen Helsingin poliisin hälytys- ja valvontayksiköstä tiedotteessa.

Poliisin mukaan tapahtumille haetaan harvoin alueen käyttölupia järjestäjän toimesta eikä niistä ilmoiteta viranomaisille.

Usein osallistujia kutsutaan reiveihin sosiaalisen median kautta. Paikalle tapahtumiin voi tulla satoja ihmisiä.

Yleisötilaisuuksista tulisi ilmoittaa poliisille kirjallisesti viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista kokoontumislain mukaan.

Yleisötilaisuudet ovat kenelle tahansa avoimia tapahtumia tai tilaisuuksia, joihin pääsee joko lipun ostamalla tai ilmaiseksi.

Helsingin kaupungin alueella järjestettäviin ulkoilmatapahtumiin tulisi hakea alueenkäyttölupa kaupungilta.

Tapahtuman järjestäjän on esitettävä mahdollinen meluilmoitus ja lupa poliisille pyydettäessä.

Jos juhlat jatkuvat kello 22 jälkeen, tulisi tehdä meluilmoitus vähintään 30 päivää ennen tapahtumaa.

Jos juhlat aiheuttavat häiriöitä, poliisipartio menee keskustelemaan tapahtuman järjestäjän kanssa.

Poliisi pystyy myös takavarikoimaan soittimet tai kaiuttimet. Poliisi voi myös kirjoittaa sakon musiikkilaitetta käyttäneelle.

- Juhliminen ei ole kiellettyä. Kaupungille saa kokoontua viettämään iltaa, mutta kun paikalle tulee iso väkijoukko ja musiikki soi kovalla, on tapahtuman järjestäjän ja juhlijoiden pidettävä ympäristö mielessä, Kiiskinen muistuttaa tiedotteessa.

Ilta Sanoma
vendredi 8 juillet 2022 14:08:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.