Valtion tukemia lentoyhteyksiä viidelle maakuntakentälle on viime aikoina kyseenalaistettu muun muassa vähäisten matkustajamäärien vuoksi." /> Valtion tukemia lentoyhteyksiä viidelle maakuntakentälle on viime aikoina kyseenalaistettu muun muassa vähäisten matkustajamäärien vuoksi." />

YLE


Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka puolustaa voimakkaasti valtion tukemia maakuntien lentoyhteyksiä Helsingin Sanomien haastattelussa.

Äänekoskelaislähtöisen Harakan mukaan on tärkeää, että yhteydet säilyvät siitä huolimatta, että matkustajamäärät ovat korona-aikana vähentyneet.

Valtion tukemia lentoyhteyksiä Jyväskylään ja neljälle muulle maakuntakentälle on viime aikoina kyseenalaistettu, koska esimerkiksi Jyväskylässä matkustajia on ollut päivää kohti vain viisi. Valtion tuki jokaiselle lennolla on 5 500 euroa.

Kaikkein vähiten lentomatkustajia on ollut Savonlinnan reitillä.

Harakan mukaan lentokenttiä on ylläpidettävä muun muassa yritysten vuoksi. Hän peräänkuuluttaa myös Finnairin vastuuta maan sisäisten lentojen järjestämisessä.

- Voi yhtä hyvin kysyä, että miksi meillä on sinivalkoinen lentoyhtiö, jos se ei huolehdi maan sisäisistä saavutettavuustarpeista, Harakka sanoo Helsingin Sanomille.

Lue myös:

Koneessa viisi matkustajaa, tonni tukea jokaisesta - Jyväskylän ja Savonlinnan lennoilla vähiten väkeä

Polttoaineen hinnannousu karsii maakuntakenttien lentoliikennettä - vuorot harvenevat muun muassa Jyväskylän ja Helsingin väliltä

Valtion tukemat reittilennot viideltä maakuntakentältä jatkumassa keväälle 2023

jeudi 7 juillet 2022 15:58:04 Categories: YLE lentoliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.