MTV

Eduskunnassa poikkeuksellisia päätöksiä - valmiuslakia muokattiin kiireellisenä, myös kiistelty rajavartiolaki läpi

MTV - logo MTV 07.07.2022 12:21:02 Alec Neihum

Eduskunta hyväksyi muutokset valmiuslakiin sekä rajavartiolakiin.

Kansanedustajat eivät yleensä kokoonnu eduskunnan täysistuntoon heinäkuussa, mutta vuosi 2022 on ollut tässäkin suhteessa poikkeus.

Eduskunta hyväksyi tänään muutokset kiisteltyyn rajavartiolakiin sekä valmiuslakiin.

Erittäin poikkeuksellisiin ja vakaviin tilanteisiin tarkoitetun valmiuslain uudistaminen vaatii normaalisti kahden peräkkäisen eduskunnan hyväksynnän.

Tänään eduskunta päätti kuitenkin julistaa valmiuslain uudistuksen kiireelliseksi. Näin ollen valmiuslain päivitykset saatettiin hyväksyä jo tänään.

Hyvin harvinaisessa kiireellisyysäänestyksessä 147 kansanedustajaa kannatti valmiuslain säätämistä kiireellisenä, yksi vastusti ja 51 oli poissa.

Viiden kuudesosan enemmistö täyttyi, joten uudistuksen ei tarvitse odottaa seuraavaa vaalikautta.

Valmiuslain päivityksen myötä korona-aikana suomalaisille tutuksi tulleen lain pykälät voidaan ottaa jatkossa käyttöön aiemman viiden pykälän lisäksi kuudennella, Suomeen kohdistuvan hybridivaikuttamisen perusteella.

Kansanedustajat hyväksyivät istunnossa myös porua aiheuttaneen rajavartiolain, jonka nojalla Suomi voi tarvittaessa laittaa koko itärajansa kiinni, jos Venäjä päättää kohdistaa Suomeen masinoidun maahantulijoiden vyöryn.

Uutinen päivittyy.

jeudi 7 juillet 2022 15:21:02 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.