Ilta Sanoma

Hilary Farr antaa kipakoita sisustus- ja remontointineuvoja sarjassa Remppa vai muutto. Alun perin hän halusi tanssijaksi ja näyttelijäksi. Eräs isältä saatu tuliainen muutti hänen maailmankatsomuksensa.

Hilary Farr juontaa tutun parinsa David Visentinin kanssa myös uutta Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli? -ohjelmaa.

Hilary Farr juontaa tutun parinsa David Visentinin kanssa myös uutta Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli? -ohjelmaa. Kuva: Nelonen

Brittiläis-kanadalainen Hilary Farr on kansainvälisesti tunnettu monilahjakkuus, joka on toiminut sisustussuunnittelijana, liikenaisena, televisiojuontajana ja näyttelijänä. Parhaiten Farr tunnetaan vuonna 2008 alkaneen Remppa vai muutto -hittisarjan toisena päähenkilönä.

Tästä nuorekkaasta naisesta ei uskoisi, että hän täyttää tänä vuonna 70 vuotta! Vai onko hän sittenkin jo 70? Hänestä on tarjolla nimittäin erilaisia tietoja syntymävuodesta (1951 ja 1952).

Hilary Farr (o.s. Labow) syntyi Torontossa, Kanadassa, mutta varttui Lontoossa. Urheilullinen tyttö halusi balettitanssijaksi, kunnes kiinnostui teatterista nuorena. Äidiltään Farr peri intohimon maapallon pelastamiseen, taiteisiin ja sisustussuunnitteluun. Tyttö auttoi äitiään jo varhain lapsuudenkodin sisustamisessa. Äiti oli myös innokas matkustaja, jonka mukana tytär reissasi.

Farrin isä asui Nigeriassa, ja äiti vei tytärtä vierailulle tämän luokse koulun lomien aikaan. Farrin isä toi kerran hänelle Afrikasta lahjaksi geparditurkin, joka oli suurta muotia 1960-luvulla.

Äiti oli kauhuissaan. Tämän tapauksen jälkeen tyttö alkoi sisäistää, kuinka tavarat tehtiin ja mikä niiden alkuperä ja hinta planeetalle tai jollekin eläinpoloiselle oli.

Nykyään nainen on äärimmäisen eläinrakas ja tehnyt työtä eläinten hyväksi. Hän on muun muassa ollut vapaaehtoisena eläinklinikalla ja taistellut norsujen salametsästystä vastaan.

Farrin perheeseen kuuluu musta koira nimeltä Suki, jonka hän adoptoi Intiasta, sekä muita eläimiä. Ennen Sukia tähdellä oli chihuahua-koira nimeltä Mimi, joka oli hänen elämänsä kiintopiste ja jatkuva seuralainen vuodet 2003-2020. Mimi oli omistajansa vierellä päivät ja yöt, ja Farr on kertonut, kuinka valtava suru Mimin menetys oli.

Muutettuaan Los Angelesiin Farr investoi taloihin, jotka hän remontoi ja suunnitteli uudelleen. Hän työskenteli myös erilaisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa lavastajana ja suunnitellen kuvauspaikkoja.

Myös rakkaus näyttelemiseen säilyi, ja Farr kävi useissa koe-esiintymisissä. Hänen onnistuikin napata pieniä rooleja, joista kuuluisin on morsiamen osa kulttiklassikossa The Rocky Horror Picture Show (1975).

Hilary Farr vuonna 2017.

Hilary Farr vuonna 2017. Kuva: Sonia Moskowitz

Muihin elokuviin, joista tähden voi bongata kuuluvat esimerkiksi Never Mind the Quality: Feel the Width (1973), Legend of the Werewolf (1975), City on Fire (1979) ja Paluu (1980).1980-luvun alussa hänellä oli pieniä osia television puolella sitcom-sarjoissa.

Farr ei kuitenkaan löytänyt tarpeeksi kunnollista työtä näyttelijänä ja alkoi keskittyä enemmän sisustussuunnitteluun.

Farr on asunut ja työskennellyt Kanadassa, Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Hän kävi Torontossa Ryersonin yliopiston ja sai tutkinnon sisustussuunnittelusta. Hän on remontoinut koteja julkisuuden henkilöille, kuten Jenna Elfmanille ja Jennifer Hudsonille.

Torontossa Farr oli ensimmäinen sisustaja, joka stailasi asuntoja myyntiin. Hittikonseptissa Farr järjesteli huonekalut ja tavarat uudelleen tavalla, joka toi paremmin esille kodin kauneuden ja potentiaalin.

Hilary Farr avioitui kanadalaisen televisiotuottaja Gordon Farrin kanssa vuonna 1982, ja heille syntyi poika, Josh Farr. Avioliitto päättyi eroon vuonna 2008. Rintasyöpä pysäytti Farrin vuonna 2012, mutta hän selvisi leikkauksien ja hoitojen jälkeen. Farr rakastaa olla äiti ja isoäiti. Hänellä on kolme lapsenlasta.

Avioeronsa jälkeen Farr aloitti tv-työnsä reality-ohjelmassa Remppa vai muutto (Love It or List It) David Visentinin kanssa. Sarja kipusi Kanadan katsotuimpien joukkoon ja saavutti suosiota muuallakin maailmassa. Hilary Farrista tuli viihdemaailman kuuluisuus, minkä myötä hän on tehnyt useita tv-esiintymisiä. Vaikka mahdollista romanssiakin on spekuloitu, ovat Remppa vai muutto -kollegat keskenään vain ystäviä ja Visentin on tahollaan naimisissa.

Nelosella alkavassa ohjelman uudessa versiossa Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli? Farr ja Visentin selvittävät, mitä mukana olleille perheille kuuluu ja ovatko he pysyneet aiemmissa päätöksissään.

Farrilla on Torontoon ja New Yorkiin perustettu yritys Hilary Farr's Designs, jota hän johtaa.

Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli? torstaina 7.7. alkaen Nelonen klo 18.00 & 19.00

Ilta Sanoma
jeudi 7 juillet 2022 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.