Ilta Sanoma

Hämeen poliisin mukaan kemiallisten wc:iden luvattomasta tyhjentämisestä Suviseuroilla kirjataan rikosilmoitus.

Heinäkuun alussa Lopen Räyskälässä järjestetyt Suviseurat ovat poikineet jälkipyykkiä sosiaalisessa mediassa.

Osan vierailijoista väitetään muun muassa roskanneen luontoa, tunkeutuneen pihoille, tuhonneen veneitä ja saastuttaneen lähellä olevaa jokea jätevedellä. Vierailijoiden käytöstä on hämmästelty muun muassa Räyskälän Facebook-ryhmässä.

Hämeen poliisin mukaan Suviseuroilta kirjataan näillä näkymin yksi rikosilmoitus, joka liittyy kemiallisten wc:iden luvattomaan tyhjentämiseen.

Alueella mökkeilevät ovat olleet aktiivisesti yhteydessä Lopen ympäristöpäällikköön Sonja Lahtiseen. Ensimmäinen puhelu koskien vierailijoiden luvatonta peseytymistä lähijärvessä tuli Suviseurojen alkamispäivänä.

-?Viikonloppuna oli todella lämpimät kelit. Suviseurat oli ohjeistanut vierailijoita peseytymään alueella, mutta vierailijat olivat menneet lähellä olevaan järveen, Lahtinen sanoo.

Lahtinen oli yhteydessä Suviseurojen johtoon ja pyysi puuttumaan vierailijoiden käytökseen. Kävijöitä ohjeistettiin peseytymään alueella, muttei se auttanut.

-?Haaste on se, että Räyskälässä on useita järviä. He olivat menneet sitten muihin järviin, Lahtinen sanoo.

Lahtinen kertoo, että poikkeuksellisen kuuma sää ajoi ihmisiä järviin. Hänen mukaansa tapahtuman järjestäjän tulisi jatkossa jättää enemmän lappuja, joissa kielletään järvissä peseytyminen ja valvoa, että ohjeistusta noudatetaan.

Puheluita asiattomasti käyttäytyneistä vieraista tuli myös Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtajalle Jorma Hentilälle. Hänen mukaansa pienessä kylässä järjestetty 80?000 ihmisen tapahtuma tuo mukanaan väistämättä ikäviä sivuvaikutuksia ja nostaa pintaan tunteita.

-?Sain lauantaina ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti viestiä siitä, että mahdolliset Suviseurojen vieraat ovat olleet rannalla uimassa ja roskaamassa. Myös roska-astia oli kaadettu.

Hentilä sanoo lähettäneensä matkaan partion, joka kävi siivoten läpi lähialueen rannat. Lisäksi ranta-alueelle pantiin hänen mukaansa opasteita ja muistutuksia siitä, kuinka rannalla tulee käyttäytyä.

Suviseurojen järjestäjillä ei ole oikeutta valvoa järjestystä tapahtuma-alueen ulkopuolella, joten rannoille ei voinut erikseen ohjata järjestyksenvalvojia.

- Kaikilla on oikeus ja velvollisuus puuttua roskaamiseen. Omaan tietooni ei ole tullut vesistöjen tuhoamista, mutta toivon sellaista nähneiden ihmisten tekevän asiasta rikosilmoituksen, Hentilä sanoo.

Hentilän mukaan vieraita kehotettiin käyttämään peseytymiseen tapahtuma-alueelta löytyviä suihkuja, jotka olivat hänen mukaansa hyvät kenttäolosuhteisiin nähden. Lisäksi lauantaina koko seura-alueella kuulutettiin Hentilän mukaan kehotus olla uimatta lähialueen vesistöissä ja huomautus roskaamisesta. Ennakkoviestinnällä pyrittiin varmistamaan, että mahdollisimman moni noudattaisi ohjeistuksia ja kunnioittaisi alueella mökkeilevien yksityisyyttä.

- Ennakkoviestinnässä meillä olisi ollut hyvä olla lisää resursseja, että olisimme voineet panostaa siihen vieläkin enemmän ja muistuttaa, että olemme luonnon keskellä. Luontoa täytyy kunnioittaa. Asia on meille tärkeä ja olemme tapahtuneesta hyvin pahoillamme, Hentilä sanoo.

Hentilä toivoo Suviseuroilla käyneiden kertovan mielipiteensä tapahtumasta palautekanavan kautta, jotta järjestäjät voisivat ottaa esiin tulleita asioita paremmin huomioon seuraavalla kerralla.

Ilta Sanoma
jeudi 7 juillet 2022 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.