Ilta Sanoma

Sää viilenee heinäkuuksi, kertoo Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Yksittäiset hellepäivät ovat mahdollisia, mutta pääsääntöisesti heinäkuu näyttää viileältä.

Yksittäiset hellepäivät ovat mahdollisia, mutta pääsääntöisesti heinäkuu näyttää viileältä. Kuva: Jussi Nukari/ Lehtikuva

Tiistai jäi toistaiseksi kesän viimeiseksi hellepäiväksi. Forecan meteorologin Markus Mäntykannaksen mukaan yksittäiset hellepäivät ovat mahdollisia, mutta heinäkuun ennuste näyttää viime viikkojen hellejaksoa viileämmältä.

-?Jo tänään jäädään hellerajan alapuolelle. Näyttää siltä, ettei helleraja mene rikki tänään missään päin maata, Mäntykannas sanoo.

Mäntykannaksen mukaan päivälämpötila on heinäkuussa Etelä- ja Keski-Suomessa tyypillisesti 20-23 astetta ja pohjoisessa noin 18-20 astetta.

-?Tällä viikolla lämpötilat lähenevät heinäkuulle tyypillisiä lämpötiloja. Jos aurinko pääsee paistamaan, ainakin Etelä- ja Keski-Suomeen on luvassa kesäisiä lämpötiloja, 20 astetta ja hieman sen yli. Pohjoisessa lämpötila pysyttelee 15 ja 20 asteen välillä.

Viikko on Mäntykannaksen mukaan kuitenkin kuurosateiden sävyttämä. Sateisiin täytyy varautua koko maassa.

-?Luvassa on paikallisia voimakkaita sadekuuroja, joiden aikana saattaa ukkostaa tai tulla vähän rakeitakin. Perjantai näyttäisi olevan viilein päivä, kun tuulen suunta kääntyy puhaltamaan jäämereltä viileämpää ilmaa.

Viikonloppuna sää lämpenee Mäntykannaksen mukaan hiljalleen ja lauantaina lämpötila voi nousta lähelle hellerajaa maan kaakkois- ja itäosissa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen valossa näyttää siltä, että 11. ja 18. heinäkuuta alkavilla viikoilla jäätäisiin suuressa osassa maata keskiarvon alapuolelle.

Silloin Suomi seisoo kahden erilaisen ilmamassan rajavyöhykkeellä, kertoo Foreca.

Helteisen ilman pulsseja nousee nousee kohti Pohjois-Venäjää. Ajoittain pulssit saattavat Forecan mukaan yltää maan kaakkois- ja itäosaan. Viikosta ennustetaan kuitenkin kokonaisuudessaan 0-3 astetta tavanomaista viileämpää.

Kaikkein viileintä on maan länsiosissa.

Heinäkuun 18. päivä alkavalla viikolla kuukausiennuste on epävarmempi, mutta tavanomaista viileämpi, pilvinen ja kuurosateiden sää jatkuu todennäköisesti myös silloin.

Ilta Sanoma
mercredi 6 juillet 2022 22:05:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.