Ilta Sanoma

Prinssi Williamin reaktio tennisottelussa sai sosiaalisessa mediassa aikaan väittelyn.

Prinssi Williamin tunnetaan kovana urheilufanina.

Prinssi Williamin tunnetaan kovana urheilufanina. Kuva: Sebastien Bozon / AFP

Prinssi William ja herttuatar Catherine nähtiin tiistaina seuraamassa Wimbledonin tennisturnausta. Televisioidun ottelun tiimellyksessä prinssi vaikutti tuskailevan ottelun tapahtumia kuninkaallisille hyvin poikkeuksellisella tavalla, kertoo Mirror-lehti.

Tiistaisessa ottelussa sporttifanina tunnettu Williamin kannusti brittiläistä tennistaituria Cameron Norrieta tapansa mukaan hanakasti. Ottelun tapahtumat eivät kuitenkaan menneen Williamin toivomalla tavalla, mikä suorastaan paistoi hänen reaktioistaan. Mirror kertoo, että kun Williamin kannustama Norrie menetti pisteen, vaikutti prinssi tv-katsojien mielestä reagoivan kiroilemalla.

Televisioitu hetki on saanut brittikansan kuohumaan muun muassa Twitterissä, sillä kuninkaallisten alatyylinen kielenkäyttö ei ole missään nimessä arkipäivää eikä sitä katsota hyvällä.

Prinssi William saapui seuraamaan tennisottelua vaimonsa herttuatar Catherinen kanssa.

Prinssi William saapui seuraamaan tennisottelua vaimonsa herttuatar Catherinen kanssa. Kuva: Sebastien Bozon / AFP

Sosiaalisessa mediassa kiertää videopätkiä Williamin erikoiselta vaikuttavasta reaktiosta, ja someseuraajat suhtautuvat tilanteeseen hyvin ristiriitaisesti. Monia prinssin mahdollinen kiroilu huvittaa.

- Ihanaa, että hän käyttäytyy kuin ihminen!

- Rakastan prinssi Williamia. Kuka tahansa tennisfani ymmärtäisi hänen reaktionsa.

- Hän summasi koko kansan tunnetilan!

Toiset eivät suhtaudu tilanteeseen yhtä suopeasti. Moni kuninkaallisfani on raivoissaan, mutta osa spekuloi, että ehkä prinssi ei todellisuudessa edes kiroillut.

- Kuninkaalliset eivät kiroile...

- Olen erittäin pettynyt, jos hän käytti kirosanaa. Sille ei ollut mitään syytä.

- Hän ei koskaan käyttäisi tuollaista sanaa.

Prinssi Williamin toiminta on viime aikoina ollut sosiaalisessa mediassa puheenaiheena useaan otteeseen.

Muun muassa kesäkuun lopulla monet yllättyivät siitä, että William nähtiin kahteen kertaan Lontoon kaduilla myymässä lehtiä. Prinssi vietti jopa 40-vuotissyntymäpäiväänsä lehtimyynnin parissa.

Ilta Sanoma
mercredi 6 juillet 2022 15:07:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.