Viime vuonna Suomessa toimi peräti 2000 nuorten omaa 4H-yritystä. Määrän uskotaan ylittyvän vielä tänä vuonna." /> Viime vuonna Suomessa toimi peräti 2000 nuorten omaa 4H-yritystä. Määrän uskotaan ylittyvän vielä tänä vuonna." />

YLE


4H-yritysten perustaminen on ollut jaktkuvassa kasvussa siitä lähtien, kun toiminta aloitettiin vuonna 2007. Tänä vuonna uusia yrityksiä on koko Suomen alueella perustettu 820, joiden lisäksi toiminnassa on myös edellisvuosina perustettuja yrityksiä.

Viime vuonna 4H-yrityksiä oli toiminnassa ympäri maata ennätykselliset 2000. Suomen 4H-liiton kehityspäällikkö Sirkka Suomäki uskoo, että tänä vuonna noustaan yli viime vuoden ennätyslukeman.

4H-yritysten keskimääräinen toimiaika on yhdestä kahteen vuotta. Sen jälkeen osa nuorista lopettaa yrittämisen, ja toiset jatkavat perustamalla esimerkiksi toiminimen tai osakeyhtiön.

- On meillä sellaisiakin yrityksiä, jotka ovat toimineet useita vuosia vaikka opiskelujen ohella, Suomäki kertoo.

Suosituimpia 4H-yrityksiä ovat kesäkahvilat, pihatyöyritykset, siivouspalvelut sekä ruokaan liittyvät pitopalvelut ja leivonta-alan yritykset.

Myös kädentaitoa vaativat yritykset ovat yleisiä.

- On tullut paljon paljuyrittäjiä. Nuoret rakentavat ensin itse paljun ja sitten he vuokraavat niitä.

Yrittäjyys kiinnostaa nuoria

Sirkka Suomäki kertoo, että yhä useammat nuoret haluavat kokeilla yrittäjyyttä, johon 4H-yritys on helppo ja turvallinen tapa.

- Jokaisella 4H-yrittäjällä on oma yritysohjaaja, joka voi olla oma vanhempi tai jonkin yrityksen yrittäjä. Tukijoita on paljon, eikä nuori missään vaiheessa jää yksin.

4H-yrittäjän tulee vuodessa tienata vähintään 50 euroa ja enintään 8000 euroa.

- Näin siksi, että siinä ei tule yrittäjäeläkeraja tai arvonlisäveroraja vastaan.

Unelma totutui 4H-yrityksen kautta

Jalasjärveläinen Antti Koivumetsä polkee Jalasjärven kirkonkylällä töihin polkupyörällä, jonka perään on kiinnitetty maitokärry. Itse rakennetun kärryn kyydissä mukana kulkevat työvälineet, kuten ruohonleikkuri ja trimmerit.

Yhdistelmä on alkukesän aikana saanut paikallisilta iloisia katseita ja tieto Koivumetsän yritystoiminnasta on levinnyt puskaradioiden kautta pitkälle.

- On ollut kivaa huomata ihmisten reaktiot, Koivumetsä sanoo hymyillen.

Ajatus oman yrityksen perustamisesta tuli mieleen ensimmäisen kerran 10-vuotiaana. Nyt kolme vuotta myöhemmin haave saatiin toteutettua 4H-yrityksen muodossa, jonka perustamista varten tulee olla 13-28-vuotias.

Yrityksen nimeksi tuli Antin Piha- ja Puutarhatyöt.

- Innostus pihatöihin tuli kuusivuotiaana, kun isä antoi ensimmäisen kerran leikata nurmikon.

Koivumetsä kertoo tykästyneensä ulkotöiden tekemiseen, koska ne ovat hänestä mukavia ja leppoisia.

Töitä tarjolla jopa liiaksi

Kesän ajan töitä riittää ruohonleikkuussa ja trimmerillä niittämisessä. Myös keväällä hommia tuli tehtyä hiekkojenpoiston ja risusavottojen merkeissä.

Kysyntää pihatöiden tekijälle on niin paljon, että kaikkialle ei enää ehdi ja osasta pitää kieltäytyä.

Tästä huolimatta Koivumetsä aikoo paiskia hommia koko kesän ajan.

- Ei ole lomasta tietoa. Kyllä koko kesä mennään, hän kertoo.

Suunnitelmana on jatkaa pihatöiden tekoa myös syksyllä.

- Käyn koulua päivällä ja sitten illalla työt jatkuu.

Lue myös:

19-vuotias Aino Havia keksi kesätyön sammaloituneesta hautakivestä - nyt hän puhdistaa kiviä jo toista kesää ystävänsä kanssa

Sovellus auttaa löytämään nuorille töitä - kesän keikkatyöt ovat monelle ensimmäinen työkokemus

mercredi 6 juillet 2022 15:01:54 Categories: YLE yrittäjyys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.