Ilta Sanoma

"Ala on ollut kuin villi länsi, jossa isoimmat ja vahvimmat ovat tehneet mitä haluavat".

Meta eli entinen Facebook on yksi EU:n syynissä olleista nettijäteistä.

Meta eli entinen Facebook on yksi EU:n syynissä olleista nettijäteistä. Kuva: Dado Ruvic / Reuters

EU-parlamentti hyväksyi tiistaina uudet digisäädökset, joilla lisätään teknologiayhtiöiden vastuita. EU:n uudet säännöt velvoittavat teknologiayhtiöt suojaamaan käyttäjiä laittomalta sisällöltä, lisäävät avoimuutta ja rajoittavat jättiyritysten valta-asemaa markkinoilla.

Tarkoituksena on asettaa EU:n perusoikeuksien ja -arvojen mukaisesti selkeät standardit alan toiminnalle ja palveluille.

Digipalvelusäädös (DSA) hyväksyttiin äänin 539 puolesta, 54 vastaan ja 30 tyhjää. Digimarkkinasäädös (DMA) hyväksyttiin äänin 588 puolesta, 11 vastaan ja 31 tyhjää.

Digipalvelusäädös asettaa selkeitä velvoitteita esimerkiksi somepalveluille ja markkinapaikoille. Niiden on muun muassa torjuttava laittoman sisällön leviämistä, verkossa olevaa disinformaatiota ja muita yhteiskunnallisia riskejä. Vaatimukset on suhteutettu alustojen kokoon ja niiden aiheuttamiin riskeihin.

Erittäin suurille verkkoalustoille ja hakukoneille, joilla on vähintään 45 miljoonaa käyttäjää kuukaudessa, velvoitteet ovat tiukimmat. Niiden on muun muassa tarjottava käyttäjille mahdollisuus poistaa käytöstä profilointiin perustuvat suositukset. Niiden on myös helpotettava viranomaisten ja hyväksyttyjen tutkijoiden pääsyä tietoihinsa ja algoritmeihinsa.

Digipalvelusäädöksen esittelijän Christel Schaldemosen mukaan digijätit ovat liian pitkään hyötyneet sääntöjen tyhjiöstä.

-?Ala on ollut kuin villi länsi, jossa isoimmat ja vahvimmat ovat tehneet mitä haluavat. Mutta nyt kaupungissa on uusi sheriffi, digipalvelusäädös, joka vahvistaa sääntöjä ja oikeuksia. Avaamme algoritmien mustat laatikot, jotta voimme kunnolla selvittää, miten alustojen rahantekomekanismit toimivat, Schaldemose sanoo tiedotteessa.

Digimarkkinasäädöksessä asetetaan velvoitteita suurille verkkoalustoille, jotka toimivat digimarkkinoilla portinvartijoina. Tarkoitus on muun muassa taata enemmän palveluja kuluttajille.

-?Emme enää hyväksy logiikkaa, jossa vain taloudellisesti vahvin jää eloon. Parhaiden yritysten, ei vain isoimpien, tulisi menestyä Euroopan digitaalisilla yhteismarkkinoilla, sanoo digimarkkinasäädöksen esittelijä Andreas Schwab tiedotteessa.

Komissio voi tehdä markkinatutkimuksia varmistaakseen, että digimarkkinasäädöstä koskevat uudet säännöt pannaan asianmukaisesti täytäntöön.

-?Jos portinvartija ei noudata sääntöjä, komissio voi määrätä sakkoja, jotka ovat enintään 10 prosenttia sen edellisen tilikauden maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta tai enintään 20 prosenttia, jos sääntöjä on jätetty toistuvasti noudattamatta, parlamentin tiedotteessa kerrotaan.

Kun neuvosto on hyväksynyt molemmat säädökset virallisesti, ne julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Säädökset tulevat voimaan 20 päivän kuluttua niiden julkaisemisesta.

Digimarkkinasäädöksen käsittely on todennäköisesti heinäkuussa ja digipalvelusäädöksen syyskuussa,

Digimarkkinasäädöstä aletaan soveltaa kuuden kuukauden kuluttua sen voimaantulosta. Portinvartijoiden on noudatettava uusia velvoitteita viimeistään kuuden kuukauden kuluttua niiden nimeämisestä.

Ilta Sanoma
mercredi 6 juillet 2022 08:06:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.