Ilta Sanoma

Matka kuin matka tekee hyvää, mutta parhaiten piristää ulkomaanmatka. Täydellinen maisemanvaihdos saa tuntemaan, että on ihan kokonaan elossa ja kunnolla hereillä, kirjoittaa Mira Jalomies.

Täydellinen maisemanvaihdos tekee silloin tällöin todella hyvää.

Täydellinen maisemanvaihdos tekee silloin tällöin todella hyvää. Kuva: Peppe Mancuso

KAKSI vuotta sitten blokkasin sähköpostistani lentoyhtiöiden ja muiden matkailualan yritysten ilmoitukset. Hautasin ulkomaihin liittyvät haaveeni ja reissusuunnitelmani. Keskityin elämään päivän kerrallaan ja nauttimaan parhaani mukaan ainoastaan siitä, mitä lähikulmat tarjoavat.

Hoin itselleni, että ei tunnu missään. Koska onhan elämässä ehdottomasti tärkeämpiäkin asioita kuin ulkomaan matkailu. Että staycationit ja muut lähireissut ovat kaikki, mitä ihminen mielen avartamiseksi, vaihteluksi ja arjen vastapainoksi kaipaa.

Muistutin itseäni, että kunnon tauko lentämisessä on ilmastoteko, josta saa sädekehän kutreilleen.

Kirjojen, elokuvien ja tv-ohjelmien siivelläkin voi matkustaa. Saattaa jopa säästyä rahaa.

Uskottelin itselleni, että eipä se ulkomaille meno oikeastaan niin hirveästi kiinnostaisikaan.

Heikkoina hetkinä selailin vanhoja matkakuvia ja muistelin menneitä.

Tuntui, että olin puoliunessa.

NYT annan matka-aiheisten viestien taas kilahdella sähköpostiini. Kun luen uudelleen avatuista maista ja reiteistä, tarjouksista ja uutuuksista, tuntuu, että verikin kiertää tehokkaammin.

Enää ei huvita tippaakaan teeskennellä. Olen täysin tympääntynyt suuntaamaan katseeni vain kotimaan rajojen sisälle.

Vieras ympäristö saa veren kohisemaan ja aistit valppaiksi - tuntemaan, että on ihan kunnolla ja kokonaan elossa.

Vieras ympäristö saa veren kohisemaan ja aistit valppaiksi - tuntemaan, että on ihan kunnolla ja kokonaan elossa. Kuva: Peppe Mancuso

Nyt haluan taas kokea, miltä tuntuu ja tuoksuu se ensimmäinen henkonen oudossa ympäristössä ja ilmanalassa, kun astuu lentokoneesta ulos.

Haluan maistaa outoja makuja siellä, missä niitä kuuluu maistaa. Mennä paikkaan, jossa kieli, kulttuuri ja tavat ovat erilaiset.

Ennen kaikkea haluan muistaa, miten hienoa on, kun pääsee välillä jonnekin ihan muualle.

ULKOMAILLE menemisestä on tullut parin viime vuoden aikana niin harvinaista herkkua, että se tuntuu nyt isolta asialta. Matkaan lähtökin jännittää kuin lapsena. Jännittää jo se, millaiselta perillä näyttää.

Tututkin kohteet saattavat vaikuttaa erilaisilta kuin ennen. Turisteja on vielä hetken aikaa monessa paikassa vähänlaisesti. Saa siis oleskella paikallisten parissa ja kokea millaista on, kun nähtävyyksillä ja rannoilla on tilaa ja luonto on saanut hengähtää.

Toisissa kohteissa voi tuntea olevansa oikein poikkeuksellisen tervetullut vieras. Tuhoutuneet elinkeinot ja ränsistyneet paikat on saatava elpymään. Luontokin voi kiittää, sillä tietyissä maissa ja alueilla sitä suojellaan lähinnä matkailijoiden rahoilla ja vain silloin, kun he ovat paikalla.

PERILLÄ voi olla myös mukavalla tavalla hyvin samanoloista kuin ennenkin. Sellaista oli esimerkiksi eräällä Välimeren saarella keväisessä Espanjassa, josta juuri palasin kotiin. Saarella oli päällisin puolin kaikki ennallaan.

Paikalliset elivät arkeaan kuten aina. Tulevaan kesäsesonkiin - josta ennustetaan ennätyshyvää - valmistauduttiin tavallisin menoin: vasta sivelty valkoinen maali tuoksui, vasarat paukkuivat ja porat pärisivät, kun monta kuukautta kiinni olleita hotelleita, kauppoja, ravintoloita ja baareja kunnostettiin ja availtiin.

Teki hyvää huomata, että maailma ei sittenkään ollut kääntynyt aivan nurinniskoin. Mutta ennen kaikkea teki hyvää huomata, miten paljon matka vaikutti omaan oloon ja mielialaan.

Sillä vaikka ilman ulkomaanmatkailua selviää vallan hyvin hengissä, on silti aivan eri asia tuntea olevansa taas ihan kokonaan, joka solullaan, hereillä ja elossa.

Lähinurkilla matkailu on välillä mainio vaihtoehto, mutta sen teho on paljon laimeampi ja lyhytkestoisempi. Se ei saa samalla tavalla sydäntä tykyttämään ja aisteja kirkkaiksi.

Onneksi nyt saa taas reilusti myöntää itselleen, että välillä mikään ei piristä niin kuin ulkomaanmatka.

Kuva: Peppe Mancuso

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Ilta Sanoma
mercredi 27 avril 2022 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.