Ilta Sanoma

Merilintuja ja lampaita, vuoria ja puuttomia viheriöitä - Tanskalle kuuluvien Färsaarten rauhallisia näkymiä voi ihailla autoillen ja patikoiden, veneen tai jopa helikopterin kyydistä.

Vestmannan jyrkänteillä pesivät kesällä monet merilinnut.

Vestmannan jyrkänteillä pesivät kesällä monet merilinnut. Kuva: Peppe Mancuso

Tanskalle kuuluva, lähes kahdestakymmenestä saaresta muodostuva Färsaarten saariryhmä on vuoristoinen, miltei puuton ja harvaan asuttu. Sen jylhiä maisemia voi ihailla monella tavalla.

Färsaarilla autoillessa tuntuu, että jokainen tie on maisematie, niin hienolta kaikkialla näyttää.

Erityisen kauniit osuudet on merkitty tieopasteisiin ja karttoihin leinikkisymbolilla. Sellainen tie johtaa myös suurimmalla saarella, Streymoyn luoteisrannikon tuntumassa olevaan pikkuruiseen, vuorten halaamaan Saksuniin.

Saksunin kylän vanhat mökit toimivat museona, mutta valkoinen kirkko on yhä käytössä.

Saksunin kylän vanhat mökit toimivat museona, mutta valkoinen kirkko on yhä käytössä. Kuva: Peppe Mancuso

Kylää ympäröiviltä nurmi- ja kalliorinteiltä laskettelevat alas purot ja pienet vesiputoukset. Hevoset laiduntavat niityllä, jonka edustalla avautuu suojaisa, matala vuorovesilaguuni. Olemme poikenneet saarilla jo moneen kylään, mutta juuri tämä miljöö on yksi hienoimmista.

Kylän keskellä on ulkoilmamuseona toimiva vanha maatila; tummanpuhuvien turvekattoisten mökkien rykelmä, joista vanhimmat ovat kolmensadan vuoden takaa. Ruoho viheriöi myös valkoisen pikkukirkon katolla.

Heinikkoisen polun pielessä määkivät pörröturkkiset lampaat, joita saarilla riittää. Laineet loiskahtelevat Färsaarten isoimman järven, Sørvágsvatnin, pienille hiekka- ja kivikkorannoille. Saaristo on tunnettu hienoista patikkareiteistään, ja tämä parin tunnin lenkki järven ympäristössä on yksi leppoisimmista.

Maisemat vain kohenevat, kun polku alkaa kivuta rinteeseen ja ylös kukkulan päälle. Kääntöpaikalta näkee yhdellä silmäyksellä sekä meren että jyrkänteiden päällä lepäävän järven. Jos katsoo järveä tietystä kulmasta, vaikuttaa miltei siltä kuin se leijuisi ilmassa.

Färsaarten suurimman järven, Sørvágsvatnin, ympäristössä kulkee kaunis patikkareitti.

Färsaarten suurimman järven, Sørvágsvatnin, ympäristössä kulkee kaunis patikkareitti. Kuva: Peppe Mancuso

Paikassa puhuttelee myös historia. Selän takana tippuu mereen Trælanípan-jyrkänne, Orjakallio, josta viikinkien sanotaan tuupanneen orjansa alas.

Ilma on täynnä Atlantin suolaisia pärskeitä ja merilintujen kimeitä kirkaisuja. Vestmannan satamasta lähtenyt retkiveneemme tuntuu kovin pieneltä mahtipontisten maisemien äärellä. Vieressä kohoavat pystysuorat jyrkänteet lähes kuudensadan metrin korkuisina. Huiput ovat synkkien pilvien kätköissä. Näyttää maagisen hienolta.

Näillä Vestmannan kallioilla pesivät kesäaikaan tuhannet lunnit ja riskilät, pikkukajavat ja myrskylinnut. Niiden tarkkailuun tarvittaisiin kuitenkin kunnolliset kiikarit.

Paljaalla silmälläkin erottuvat kallioseinämiin syntyneet tunnelit ja onkalot, joihin meri tunkeutuu sisälle. Veneemme pujahtaa muutamaan ahtaaseen luolaan. Niiden katoista tihkuvat pisarat niskaan.

Helikopteri nousee ilmaan Vágarin lentokentältä niin pehmeästi, että sitä tuskin huomaa. Saman tien ollaan meren yllä. Lennämme matalalla rannikkoa seuraillen. Alhaalla vaahtopäät pärskähtelevät basalttikallioihin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin tömähdämme Mýkinesin pieneen kylään, autottomalle saarelle, jonne ei pääse kuin ilman halki tai matkustajaveneellä.

Monia saaria yhdistävät sillat tai merenalaiset tunnelit. Mykinesille pääsee vain veneellä tai helikopterilla.

Monia saaria yhdistävät sillat tai merenalaiset tunnelit. Mykinesille pääsee vain veneellä tai helikopterilla. Kuva: Peppe Mancuso

Eristäytyneellä saarella asuu vain kymmenkunta ihmistä, mutta paljon lampaita ja kesäkuukausina valtavasti merilintuja. Kirjavanokkaiset lunnit taapertavat nurmen peittämillä jyrkänteillä. Täällä niitä on helppo ihailla ilman kiikareita.

Mýkinesille tullaan lintujen bongailun ohella patikoimaan. Suosituin polku johtaa saaren päässä olevalle majakalle, jonne on kylästä parin tunnin yhdensuuntainen taival. Vaikka samantapaisia tuulen tuivertamia majakoita ja jylhiä, puuttomia jyrkännemaisemia on Färsaarilla monella saarella, saattaa olla, että juuri tämä paikka on kaikista vaikuttavin.

Kuva: Peppe Mancuso

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

?Tanskalle kuuluvat itsehallinnolliset, noin 50 000 asukkaan Färsaaret sijaitsevat pohjoisella Atlantin valtamerellä Norjan, Skotlannin ja Islannin keskivaiheilla.

?Saarille pääsee Atlantic Airwaysillä esimerkiksi Kööpenhaminasta. Pohjois-Tanskan Hirtshalsista kulkee autolautta Smyril Line. Saarille poikkeaa myös risteilylaivoja.

?Saariston sisäisistä helikopterilennoista vastaa Atlantic Airways. Lento Mykinesille maksaa noin 20 euroa. Saarelle päiväksi menevät matkailijat voivat ostaa vain yhdensuuntaisen lipun; toinen suunta on taitettava veneellä.

Ilta Sanoma
mercredi 29 juin 2022 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.