Ilta Sanoma

Mestaruusliigassa tehtiin tiukka päätös.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva. Kuva: Lehtikuva

Lentopallon Mestaruusliiga sulkee oululaisen Ettan miesten pääsarjasta, Lentopalloliitto tiedottaa. Lentopalloliiton tiedotteen mukaan seura ei hoitanut liigalisenssisopimuksen edellyttämiä taloudellisia velvoitteitaan.

Miesten Mestaruusliigan runkosarja päättyi sunnuntaina. Yhdeksänneksi sijoittunut Etta ei yltänyt pudotuspeleihin.

Etta kertoo Twitterissä julkaisemassaan tiedotteessa, että seura luopuu miesten Mestaruusliigan sarjapaikastaan ja pelaa ensi kaudella miesten Ykkössarjassa.

Seuran mukaan koronaviruspandemia on vaikeuttanut toimintaa, sillä seura on yleensä saanut tuloja messu- ja urheilutapahtumista sekä ravintolatoiminnasta.

-?Poikkeuksellisen vaikeat ajat ja monet vastoinkäymiset ovat koetelleet organisaatiota nyt useamman kauden ajan, joten Etta joutuu tekemään raskaan päätöksen luopua paikastaan kotimaisen lentopalloilun pääsarjatasolla, seura kertoo.

Ettan tavoitteena on varmistaa seuran toiminnan jatkuminen. Etta haluaa kehittää Oulun seudun nuoria pelaajia liigatasolle.

Mestaruusliiga päätti myös, ettei miesten liigakarsintoja pelata, joten turkulainen TuTo Volley ja rovaniemeläinen Perungat Pojat säilyttävät liigapaikkansa. PerPo jäi miesten Mestaruusliigassa viimeiseksi, TuTo Volley viimeistä edelliseksi.

Ykkössarjan voittaja voi anoa ensi kaudeksi paikkaa Mestaruusliigassa.

Miesten Mestaruusliigan pudotuspelit alkavat keskiviikkona puolivälierissä, joissa pelaavat Tiikerit-Hurrikaani, Savo Volley-Vantaa Ducks, Akaa-Volley-Raision Loimu ja VaLePa-Karelian Hurmos. Välieriin etenee kolmella voitolla.

Ilta Sanoma
mardi 15 mars 2022 17:08:00 Categories: Ilta Sanoma Lentopallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.