Ilta Sanoma

Tuomas Sammelvuo valmensi Venäjää vuodesta 2019 lähtien.

Tuomas Sammelvuo ei venäläismedian mukaan jatka maajoukkueen päävalmentajana.

Tuomas Sammelvuo ei venäläismedian mukaan jatka maajoukkueen päävalmentajana. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Lentopallovalmentaja Tuomas Sammelvuo ei venäläismedioiden tietojen perusteella jatka Venäjän miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentajana.

Viime kesänä Tokiossa Venäjän olympiahopealle luotsanneen Sammelvuon pestin päättymisen syistä leviää nyt ristiriitaista tietoa.

Ensin Venäjän lentopalloliiton pääsihteeri Aleksandr Jaremenko kertoi viikonloppuna Sport-Ekspressille, että Venäjä olisi halunnut jatkaa suomalaisneron kanssa.

- Me olisimme halunneet jatkaa hänen sopimustaan, mutta tilanne on mikä on, Jaremenko sanoi Sport-Ekspressin mukaan.

Venäjän aloittaman sodan jälkeen suomalaisurheilijat jääkiekkoilijoista lähtien ovat palanneet yksi kerrallaan Suomeen, eivätkä ole palaamassa takaisin.

Lue lisää: Venäläisväite: Tuomas Sammelvuo jättää Venäjän maajoukkueen

Liiton puheenjohtaja Stanislav Shevtshenko puolestaan kertoi MatchTV:lle, että päätöksen Sammelvuon korvaamisesta teki Venäjän lentopalloliitto.

- Sammelvuon sopimus päättyi, ja liiton johto päätti olla uusimatta sopimusta, Shevtshenko sanoi.

Uutta päävalmentajaa ei ole vielä valittu.

Sammelvuo aloitti Venäjän maajoukkueen peräsimessä vuonna 2019. Hän jätti pestinsä Pietarin Zenitin päävalmentajana jo helmikuussa. Venäjä on suljettu lentopallon kansainvälisistä kilpailuista.

Venäjän maajoukkueen GM Sergei Tetjuhin vihjaili, että Sammelvuon lähtö voisi johtua rahasta. Hän ei maininnut Ukrainan sotaa tai edes "erikoisoperaatiota", joksi hyökkäyssotaa Venäjällä kutsutaan.

- Ei ole toista tällaista kautta kuin maajoukkueella oli. Ehkä kausi oli taloudellisesti raskas, ja siksi nyt Tuomaksen kanssa tehtiin tällainen päätös. On vaikea kommentoida päätöstä, Tetjuhin sanoi maanantaina MatchTV:lle ja jatkoi:

- Sammelvuon kanssa voitimme Kansojen liigan ja olympiahopeaa. Ne ovat hyviä tuloksia, siitä ei ole kahta kysymystä. EM-kisoista jäi tietysti pohdittavaa, mutta Venäjä saavutti hyviä tuloksia Sammelvuon kanssa, Tetjuhin sanoi.

EM-kisoissa Venäjä putosi puolivälierävaiheessa niin 2019 kuin 2021.

Ennen pestiään Venäjällä Sammelvuo valmensi Suomen maajoukkuetta. Sammelvuo, 46, valittiin Suomessa Vuoden valmentajaksi 2021.

Sammelvuo ei ole puhunut tilanteestaan mediassa.

Ilta Sanoma
lundi 9 mai 2022 23:52:00 Categories: Ilta Sanoma Lentopallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.