Ilta Sanoma

Dallas Mavericksin fani poistettiin katsomosta, mutta Chris Paul nosti esiin laajemman ongelman.

Chris Paul ei voinut ymmärtää erotuomarin toimintaa Dallas-tappiossa.

Chris Paul ei voinut ymmärtää erotuomarin toimintaa Dallas-tappiossa. Kuva: Jerome Miron / Reuters

NBA:n pudotuspeleissä Dallas Mavericks tasoitti otteluvoitot lukemiin 2-2 Phoenix Sunsia vastaan varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa.

Tappio ei kuitenkaan ollut suurin puheenaihe Phoenixin leirissä. Huolta ja suuttumusta aiheutti tähtipelaaja Chris Paulin perheen kohtelu Dallasin areenassa.

ESPN uutisoi ottelun jälkeen, että useita Paulin perheenjäseniä häirittiin ja ahdisteltiin verbaalisesti. Tämän lisäksi syntyi myös fyysistä koskemista.

Paulin perhe oli saapunut vierasotteluun äitienpäivän kunniaksi. Paulin äiti Robin, vaimo Jada sekä perheen kaksi lasta katsoivat ottelun Sunsin vaihtopenkin lähettyvillä.

ESPN:n mukaan Dallasin fani kävi käsiksi Paulin äitiin, ja hänen vaimoaan tönäistiin. Pelaajan lapset todistivat tapahtumia vierestä.

Kun Paulin vaimo poistui katsomosta, häntä lähdettiin seuraamaan.

Areenan turvahenkilöstö poisti ainakin yhden fanin paikalta.

-?Käytös oli täysin anteeksiantamatonta, eikä tuollaista siedetä. Mavericks ja American Airlines Center poistivat pikaisesti fanin paikalta, seura kertoi tiedotteessa.

37-vuotias Paul kävi tapauksesta kuumana ottelun jälkeen. Hän nosti esille sen, että NBA on antanut pelaajille hanakasti sakkoja esimerkiksi sanaharkoista kentän laidalla heille huutavien fanien kanssa.

-?Haluatte sakottaa pelaajia siitä, että he sanovat takaisin faneille, mutta fanit saavat käydä käsiksi perheisiimme... v***t tuollaisesta!! Paul twiittasi vihaisesti ottelun jälkeen.

Pelkästään kevään aikana NBA on sakottanut pelaajien kymmenillä tuhansilla dollareilla, kun he ovat reagoineet elein tai sanoin fanien provokaatioihin.

Ilta Sanoma
lundi 9 mai 2022 22:48:00 Categories: Ilta Sanoma NBA

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.