Ilta Sanoma

Nyt on saatu vahvistus sille, että NBA-pelaaja täydentää maajoukkuetta MM-karsintaotteluissa ja EM-kilpailuissa.

Lauri Markkanen saa vetäistä jälleen Susijengin nutun ylleen.

Lauri Markkanen saa vetäistä jälleen Susijengin nutun ylleen. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Suomen Koripalloliitto vahvisti sunnuntaina, että NBA-pelaaja Lauri Markkanen edustaa maajoukkuetta kesän MM-karsintaotteluissa ja syyskuun EM-kilpailuissa. Koripalloliitto kertoi tiedotteessaan, että NBA antoi hyväksyntänsä Markkasen maajoukkuepeleille juhannusviikonloppuna.

Cleveland Cavaliersia edustava Markkanen on päävalmentaja Lassi Tuovin käytettävissä, kun Susijengi kohtaa MM-karsintojen kotiottelussa Ruotsin 30. kesäkuuta ja vierasottelussa Kroatian 3. heinäkuuta. Jos maajoukkue etenee MM-jatkokarsintoihin, Markkanen voi edustaa Suomea myös elokuun lopulla vaiheen avausotteluissa.

EM-turnauksen alkulohkonsa Suomi aloittaa Prahassa 2. syyskuuta.

-?Todella siistiä päästä pelaamaan Susijengin kanssa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Edellisestä ottelusta Susijengissä onkin ehtinyt kulua sen verran, että olen varmasti kehittynyt siitä pelaajasta, joka olin kesällä 2018, Markkanen hehkutti tiedotteessa.

NBA-uransa ensimmäiset neljä kautta Chicago Bullsia edustanut Markkanen oli Suomen kantava voima vuoden 2017 EM-turnauksen kotilohkossa Helsingissä. Keskisuomalainen kirjasi EM-otteluissa 19,5 pisteen ja 5,7 levypallon keskiarvot.

Markkanen varattiin NBA:han vuoden 2017 varaustilaisuuden seitsemäntenä pelaajana.

Ilta Sanoma
dimanche 26 juin 2022 18:36:00 Categories: Ilta Sanoma Koripallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.