Ilta Sanoma

Kuortaneen uintikeskushankkeen valtionrahoitus puhuttaa urheilupiireissä. Nyt reagoi myös ex-ministeri Paavo Arhinmäki.

Paavo Arhinmäki (vas.) ihmettelee Antti Kurvisen toimintaa.

Paavo Arhinmäki (vas.) ihmettelee Antti Kurvisen toimintaa. Kuva: Juhani Niiranen, Vesa Moilanen / Lehtikuva

Entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) kritisoi Facebookissa suorasukaisesti tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk) toimintaa. Kurvinen on urheilusta vastaava ministeri.

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että Kurvista kritisoidaan "härskistä" vallankäytöstä Kuortaneen uintikeskushankkeen valtionrahoitukseen liittyen.

Ministeri Kurvinen jyräsi Kuortaneelle miljoonarahoituksen vastoin OKM:n esittelevän virkamiehen Mikko Helasvuon, Valtion liikuntaneuvoston, Olympiakomitean ja Uimaliiton kantaa.

Lue lisää: Antti Kurvinen on jyräämässä miljoonia euroja kotimaakuntaansa vastoin alkuperäistä esitystä - ministeriä kritisoidaan "härskistä" vallankäytöstä

Kyseessä on yhteensä neljän miljoonan euron valtionapu.

Kurvinen vastasi kritiikkiin viittaamalla Olympiastadionin perusparannus- ja uudistushankkeeseen, jota ei pitänyt muun Suomen kannalta oikeudenmukaisena.

Koko Kurvisen vastauksen voi lukea tästä.

Uinnilla on jo yksi valtakunnallinen uinti- ja kilpailukeskus Mäkelänrinteessä Helsingissä. Hyväksytyn ohjeistuksen mukaan valtion ei tulisi myöntää toiselle saman lajin valtakunnalliselle hankkeelle rahoitusta, ja tätä ohjeistusta vastoin Kurvinen on kriitikoiden mukaan toiminut.

Arhinmäki, jonka ministerikaudella päätettiin Olympiastadionin hankkeesta, reagoi voimakkaasti Kurvisen puolustuspuheenvuoroon.

-?Tämä ministeri Kurvisen kommentti kertoo selkeästi siitä, että hän ei ole sisäistänyt valtakunnallisen ja paikallisten hankkeiden eroa, Arhinmäki kirjoittaa.

-?Kurvisen päätös nostaa Kuortaneen urheiluopisto valtakunnallisesti merkittävien hankkeiden listalle on vastoin juuri valmisteltua uutta asiakirjaa liikuntapaikkarakentamisesta.

-?Hanketta ei ole pitänyt valtakunnallisesti merkittävänä Olympiakomitea, Valtion liikuntaneuvosto, virkamiehet eikä edes lajiliitto. Siksi on hämmästyttävää, että ministeri Kurvinen nosti hankkeen listoille ohi kaikkien asiantuntijoiden arvion.

Kuva: Heikki Saukkomaa

Arhinmäen mielestä Kurvisen päätös vähentää alueellisuutta, eikä lisää sitä.

-?Erityisesti tämä on hankalaa siksi, että liikuntapaikkarakentamisen rahat ovat vähentymässä. Mistä siis Kuortaneelle suunnattu erityisrahoitus olisi pois? Se vähentää niitä varoja, joilla tuetaan kuntien uimahallien kunnostuksia, palloiluhallien rakentamista ja sekä Avin tukia pienille liikuntahankkeille.

Urheiluvaikuttajat kertoivat IS:lle, että he näkevät ratkaisussa "vahvoja ja kyseenalaisia" aluepoliittisia intressejä, koska asiantuntijat eivät hanketta tukeneet.

Kuortane sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, jossa Kurvinen on vuodesta 2008 lähtien kuulunut kotipaikkansa Kauhavan kunnanvaltuustoon.

Kurvinen on keskustan ehdokkaana Etelä-Pohjanmaan aluevaaleissa ja hän on toiminut Vaasan vaalipiiristä valittuna kansanedustajana vuodesta 2015.

Ilta Sanoma
mardi 18 janvier 2022 13:09:00 Categories: Ilta Sanoma Uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.