Ilta Sanoma

Ida Hulkko ei matkaa Rooman EM-altaaseen.

Ida Hulkko ei puolusta EM-hopeaansa Roomassa.

Ida Hulkko ei puolusta EM-hopeaansa Roomassa. Kuva: Reijo Hietanen

Suomalainen huippu-uimari Ida Hulkko, 23, päättää kisakautensa Kalevan uintikeskuksessa kilpailtavissa SM-kisoissa kesä-heinäkuun taitteessa. Hulkko kertoi päätöksestään keskiviikkona omilla verkkosivuillaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että Hulkko ei puolusta EM-hopeaansa 50 metrin rintauinnissa. EM-mitaleista mitellään elokuussa Roomassa.

Hulkon mukaan päätös kauden päättämisestä SM-kisoihin sai viimeisen sinettinsä kesäkuun aikana. Hän on sairastanut pitkää flunssaa, joka haittaa harjoittelua.

Hulkko harmittelee kauden rikkonaisuutta ja sitä, että sekä EM- että pitkän radan MM-kisat jäävät nyt välistä.

- Harmittaa todella paljon. Olen kisannut vuoden 2017 syksystä alkaen kaikissa lyhyen ja pitkän radan kansainvälisissä arvokisoissa ja ura on ollut viime vuoteen asti nousujohteinen.

- Oli odotettavissa, että jossain kohtaa tulee vastoinkäymisiä ja tällä kertaa ne osuivat tähän kauteen.

Hulkko lisää, että rikkonaisuudestaan huolimatta, kausi oli todella opettavainen ja toi mukanaan paljon hyviä asioita.

- Olen jäsennellyt omaa tekemistäni ja prioriteettejani. Urheilupsykologista on ollut myös apua prosessin aikana. Mieli on jo paljon kirkkaampi kuin mitä se keväällä oli, ja kun tästä nousen, olen varmasti taas astetta vahvempi urheilija.

Lyhyiden matkojen erikoisnainen palaa takaisin harjoitusaltaaseen 1. elokuuta. Hänen tähtäimessään ovat joulukuussa uitavat lyhyen radan MM-kisat Australiassa.

Myös vuoden 2024 olympialaiset on merkattu savolaisuimarin kalenteriin. Hän pyrkii takaisin maailman kirkkaimmalle huipulle.

Hulkko nappasi viime vuonna ensimmäisen arvokisamitalinsa. Se tuli pitkän radan EM-kisoissa 50 metrin rintauinnista.

Hulkon tilanteesta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Ilta Sanoma
mercredi 29 juin 2022 21:22:00 Categories: Ilta Sanoma Uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.