Ilta Sanoma

Maria Huntingtonin kisareissu päättyi pahaan pettymykseen.

Maria Huntington poistui Oulun rankingkilpailusta varsin kurjissa tunnelmissa.

Maria Huntington poistui Oulun rankingkilpailusta varsin kurjissa tunnelmissa. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Seitsenottelija Maria Huntingtonin MM-unelma mureni sunnuntaina Oulussa. 25-vuotias urheilija jätti kilpailun kesken viidennen lajin jälkeen.

Kesken jäänyt ottelu oli vasta Huntingtonin kauden ensimmäinen, sillä hän joutui lykkäämään kauden avaustaan olkapäävamman vuoksi. Huntington satutti olkapäänsä, kun hän kaatui Tampereella toukokuun puolivälissä järjestetyn moniottelun alkuverryttelyssä.

Lue lisää: Maria Huntingtonilla karmeaa epäonnea

Yleisurheilun MM-kilpailut mitellään heinäkuun loppupuolella Yhdysvaltain Eugenessa. Juhannusviikonloppu oli Huntingtonin viimeinen näytönpaikka lunastaa itselleen kisalippu Oregoniin, sillä urheilijavalinnat lyödään lukkoon ensi viikolla.

Huntington oli lauantain jälkeen Oulun rankingkilpailussa toisena seurakaverinsa Saga Vannisen perässä. Hän jätti ottelun kesken juuri ennen keihäskilpailua.

Huntingtonilla oli jo lauantaina vaikeuksia olkapäänsä kanssa. Hän raportoi kuulantyönnön olleen varsin tuskallista.

- Varsinkin kuula on sellainen, että kun en kuuteen viikkoon ole pystynyt työntämään ollenkaan. Tulos saattoi näyttää joillekin huonolta, mutta minulle se oli työvoitto, että edes tuollaisen tuloksen sain aikaiseksi, Huntington kommentoi IS:lle lauantaina.

-?Teipattuna se olkapää on koko ajan. Muissa lajeissa ei ollut juuri vaikutusta, mutta kuulaan käsi teipattiin tosi rajusti. Olkapää ei liikkunut mitenkään, hän jatkoi.

Ilta Sanoma
dimanche 26 juin 2022 18:06:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.