Ilta Sanoma

Marcus Grönholmin mielestä rallin maailmanmestaruuden on aika palata Suomeen.

Marcus Grönholm on vaikuttunut Kalle Rovanperän vauhdista.

Marcus Grönholm on vaikuttunut Kalle Rovanperän vauhdista. Kuva: Miguel Riopa / AFP / Lehtikuva, Seppo Kärki / IS

Edellisestä suomalaiskuskin voittamasta rallin maailmanmestaruudesta on vierähtänyt jo 20 vuotta. Tuolloin Marcus Grönholm voitti uransa toisen ja viimeiseksi jääneen MM-tittelin.

Grönholmin jälkimmäisen mestaruuden jälkeen norjalainen Petter Solberg juhli 2003, mutta sen jälkeen alkoi 18 vuotta kestänyt ranskalaisten Sebastienien aikakausi.

Sebastien Loeb voitti ensin yhdeksän titteliä putkeen, ja seuraavan yhdeksän vuoden aikana kaima Ogier voitti kahdeksan mestaruutta.

Vain 2019 väliin iski virolainen Ott Tänak.

Ranskalaisten valtakauden aikana Grönholm, Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala ovat yltäneet MM-sarjassa kakkossijoihin.

Toiveet seuraavasta suomalaismestarista ovat nousseet lentoon superlupaukseksi tiedetyn Kalle Rovanperän noustua Toyotan tehdaskuskiksi.

Tämä kausi onkin ollut toistaiseksi 21-vuotiaan Rovanperän juhlaa, sillä suomalainen on voittanut kolme kauden neljästä ensimmäisestä kilpailusta ja johtaa MM-sarjaa 46 pisteen erolla toisena olevaan Thierry Neuvilleen.

Rovanperän alkukauden huippumenestys ei ole jäänyt huomaamatta entiseltä mestarilta Grönholmilta. Hän arvioi maanmiehensä mestaruusmahdollisuuksia Motorsport.comille.

-?Hän on todella, todella hyvä. Hän on mielestäni valmis voittamaan mestaruuden. Jos hän jatkaa samalla tavalla kuin on alkukaudella ajanut, siitä ei ole kysymystäkään. Hän on paineen alaisena nopea ja uskomaton, hän on todella hyvä, Grönholm hehkutti artikkelissa.

Kalle Rovanperän Toyota on ollut tällä kaudella huippuiskussa.

Kalle Rovanperän Toyota on ollut tällä kaudella huippuiskussa. Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva

Grönholm esitti myös näkemyksensä Rovanperän huippuvireen syistä.

-?Sen on oltava korvien välissä. Tietenkin hän on hyvä kuljettaja. Hän on harjoitellut pikkulapsesta asti. Ajokilometrejä on kertynyt runsaasti jo nyt, mutta sen lisäksi hän on henkisesti todella vahva, entinen mestari ruoti.

Grönholm on myös sitä mieltä, että ranskalaiskuskien valtakauden olisi pikkuhiljaa syytä päättyä.

-?Voitostani on kulunut 20 vuotta ja siitä lähtien tittelit ovat valuneet lähes järjestään ranskalaisille. Nyt on aika palauttaa mestaruus Suomeen, hän lohkaisi.

Rovanperä sijoittui kauden avauskisassa Monte Carlossa neljänneksi. Tuon kisan voitti 48-vuotias Loeb. Ruotsissa, Kroatiassa ja Portugalissa on sen jälkeen kisattu Rovanperän tahtiin.

MM-sarjan seuraava osakilpailu Sardinian ralli käynnistyy torstaina ja päättyy sunnuntaina.

Ilta Sanoma
mardi 31 mai 2022 21:34:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.