Ilta Sanoma

Petter Kukkonen ruoski olympialaisten tunnekuohussa itseään rajusti. Nyt hän uskoo, ettei valmennusura ole ainakaan lopullisesti ohi.

Petter Kukkonen oli Pekingin olympialaisten päätteeksi äärimmäisen pettynyt.

Petter Kukkonen oli Pekingin olympialaisten päätteeksi äärimmäisen pettynyt. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Moni suomalainen urheilun seuraaja hätkähti selaillessaan sosiaalista mediaa Pekingin olympialaisten yhdistetyn suurmäen kilpailun jälkeen.

Yhdistetyn Suomen maajoukkuetta kymmenen vuoden ajan päävalmentajana johtanut Petter Kukkonen latasi jättipettymykseen päättyneiden kisojen päätteeksi Twitter-tilillään poikkeuksellisen lohduttoman viestin.

- Pyydän anteeksi. Minä en valmenna ikinä enää ketään. Järkyttävä pettymys ja kaikki työ täydellisen turhaan. Intohimo on mennyt, Kukkonen kirjoitti tuolloin.

Lue lisää: Yhdistetyn suomalaisvalmentaja Petter Kukkonen aloitti armottoman itseruoskinnan - urheilijat kiittävät ja ylistävät

Viimeistä kauttaan maajoukkueen päävalmentajana viettävä Kukkonen seisoo viestinsä takana myös pölyn hälvettyä. Ylen tuoreessa haastattelussa hän kertoi, että olisi yhä valmis laittamaan samanlaisen viestin julki.

- Kyllä varmasti laittaisin. Olen aina elänyt aika voimakkaasti tunteella urheilussa ja tämän joukkueen mukana. Aina on puhuttu rehdisti hyvät ja huonot asiat. Sillä hetkellä tuntui juuri siltä, Kukkonen sanoi.

Hieman hän on kuitenkin valmis parin viikon takaista lausuntoaan lieventämään.

- Kyllä minä luulen, että rehellisesti sanottuna tulen varmasti jossakin olomuodossa vielä valmentamaan.

Vaikka olympiakaudesta tulikin pettymys, Kukkonen jättää maajoukkueen huomattavasti parempaan jamaan kuin missä se oli, kun hän astui pestiinsä vuonna 2012.

Ilkka Herola ja Eero Hirvonen ovat napsineet viime vuosina palkintopallisijoja maailmancupissa, ja kruunu projektille tuli viime keväänä Obertsdorfissa, jossa Herola pokkasi normaalimäen kisassa MM-hopeaa.

- Olen paljon miettinyt, että olisiko joku toinen valmennusryhmä tai valmentaja voinut tuoda enemmän menestystä. Ehkä. On selvää, että tehtiin valtava nousu vuoden 2012 syvästä kyykystä, kun ei ollut rahaa tehdä työtä, ei faneja eikä seuraajia. Se, miten sieltä noustiin vuoteen 2021, on tosi poikkeuksellinen tarina, Kukkonen pohti ajanjaksoaan päävalmentajana.

Ilta Sanoma
dimanche 27 février 2022 23:11:00 Categories: Ilta Sanoma Yhdistetty

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.