Ilta Sanoma

Kamil Stochin oli vaikea keskittyä Salpausselällä hyppäämiseen.

Kamil Stoch kirjoitti tärkeän viestin suksiinsa.

Kamil Stoch kirjoitti tärkeän viestin suksiinsa. Kuva: Antti Yrjönen / Lehtikuva

Puolalainen mäkihyppytähti Kamil Stoch oli kirjoittanut suksiensa pohjaan terävän viestin Ukrainaan hyökänneelle Venäjälle Salpausselän kisojen yhteydessä.

- Lopettakaa sota! Parempi taistella urheilussa, kolminkertaisen olympiavoittajan välineissä luki.

Kuva: Antti Yrjönen / Lehtikuva

Puolalaiskonkari kommentoi viestiään Eurosportin haastattelussa. Viesti ja siihen liittyvät pohdinnat olivat vieneet Stochin ajatuksia pois itse kilpailusta.

- Se aiheutti minulle myös vähän stressiä ja hermoilemista. Olin hermostunut joka tapauksessa, koska täällä ollessani olen koko ajan miettinyt, mitä on meneillään. En saa sitä päästäni. Lopetin kännykän ja internetin käytön, koska törmäsin siellä Ukrainassa tapahtuviin asioihin. Ne järkyttivät minua, Stoch kertoi.

Sunnuntain kilpailussa 11:nneksi sijoittunut puolalainen kokee, että urheilijoiden on tärkeää tehdä näkemyksensä selväksi Ukrainan sodasta.

- Tänään halusin vain sanoa, että urheilijoina emme voi teeskennellä, että mitään ei tapahdu. Pidän hyppäämisestä ja rakastan ammattiani, mutta kilpailu ei antanut minulle minkäänlaista tyydytystä. En voi jättää tilannetta huomiotta, ja olen myös sitä mieltä, ettei meidän pidäkään tehdä niin. Meidän pitää puhua, kovaan ääneen, Stoch linjasi.

Ilta Sanoma
dimanche 27 février 2022 23:22:00 Categories: Ilta Sanoma Mäkihyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.