Ilta Sanoma

Janne Ahonen palasi mäkeen menestyksekkäästi.

Janne Ahonen väläytti harvinaisen hymyn pronssinsa kunniaksi.

Janne Ahonen väläytti harvinaisen hymyn pronssinsa kunniaksi. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

44-vuotias mäkihyppyveteraani Janne Ahonen hyppäsi pronssille SM-kilpailuissa Lahdessa. Ahonen hyppäsi suurmäessä 110 metriä ja toisella kierroksella 116.

Antti Aalto voitti kultaa, hopeaa vei Eetu Nousiainen.

Ahonen vasta esitteli hyppykuntoaan vuodenvaihteessa. Konkarin mukaantulo SM-kisoihin oli yllätys, mitali sitäkin suurempi, vaikka Suomi onkin kaukana loiston ajoistaan lajissa.

Ahosen mitalikunto noteerattiin mäkihypyn perinnemaissa Saksassa ja Puolassa. Esimerkiksi saksankielinen mäkihyppysivusto Skispringen sekä puolalainen Radio Em huomioivat konkarin otteet.

-?44-vuotias suomalainen oli toisen kierroksen sankari Lahden kilpailussa. SM-kisat olivat Ahosen ensimmäinen kilpailu sitten vuoden 2018. Neljän vuoden tauon jälkeen suomalainen päätti hypätä ja voitti pronssia, puolalaissivusto kirjoittaa.

Viimeiset kansainväliset kisansa Ahonen hyppäsi keväällä 2018 Salpausselän kisoissa Lahdessa.

Skispringen-sivustolla kirjoitetaan, että Ahonen voitti nyt urallaan sellaisen mitalin, jota tuskin itsekään odotti.

Lue lisää: Kommentti: Kansalliseksi häpeäksi tulkittava fakta selittää 44-vuotiaan Janne Ahosen menestyksen

Lue lisää: Janne Ahonen, 44, ponkaisi kotisohvalta SM-pronssille - kilpaveljen havainto Lahden mäkimontun kulisseista kertoo kaiken lajin nykytilasta

Lue lisää: Janne Ahonen voitti SM-pronssia ja tuuletti riehakkaasti - "Jättiyllätys"

Sivustolla kerrotaan myös, että Ahosen poika Mico hyppäsi SM-kisassa sijalle 15.

Puolalainen Skijumping-sivusto noteerasi myös Ahosen mitalin. Sivuston toimittaja Adam Bucholz myös twiittasi kisan tulokset ja hehkutti Ahosen pronssia.

Bucholzin kollega Filip Gorecki ei ollut kaikille aivan yhtä ystävällinen. Kilpailussa viidenneksi sijoittunut maajoukkuehyppääjä Arttu Pohjola ei saanut silittelyjä Ahoselle häviämisestä.

-?Maajoukkuemies Pohjola häviää eläkeläiselle molemmilla kierroksilla. Muistuttaisin, että hän on KOLMEN HENGEN maajoukkueen jäsen. Tämä on häpeällistä, Gorecki lyttäsi.

Pohjola on A-maajoukkueessa Aallon ja Niko Kytösahon kanssa.

Ilta Sanoma
dimanche 16 janvier 2022 23:08:00 Categories: Ilta Sanoma Mäkihyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.