Ilta Sanoma

Norjan entinen hiihtotähti laittoi bilevaihteen silmään.

Therese Johaugin syntymäpäiväkekkereistä ei puuttunut vauhtia.

Therese Johaugin syntymäpäiväkekkereistä ei puuttunut vauhtia. Kuva: Fredrik Varfjell / NTB / Lehtikuva, Instagram

Maastohiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Therese Johaug täytti lauantaina 34 vuotta. Naisen tuoreesta Instagram-julkaisusta selviää, että hän vietti merkkipäiväänsä varsin vauhdikkaissa tunnelmissa.

Juhlapaikaksi oli valikoitunut Euroopan bilesaarena tunnettu Ibiza, jonne Johaug oli suunnannut yhdessä kahden ystävänsä kanssa.

Kuvasarjasta selviää, että kolmikon viikonloppuun mahtui niin villiä juhlimista kuin rantapäiviäkin.

Eräässä otoksessa kapteenin hattuun sonnustautunut synttärisankari nauttii virvokkeita aurinkotuolissa, toisessa hän poseeraa sängyssä synttärikakun kanssa ja kolmannessa tanssahtelee ravintolassa sädetikku kädessään.

- Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! Suosittelen viettämään synttärit Ibizalla, Johaug kirjoittaa.

Norjan hiihtotähdellä oli mahdollisuus revitellä kunnolla, sillä hän lopetti menestyksekkään hiihtouransa tänä keväänä.

Johaug saavutti pitkän uransa aikana kolme olympia- ja 14 MM-kultaa.

Ilta Sanoma
lundi 27 juin 2022 22:55:00 Categories: Hiihtolajit Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.