Ilta Sanoma

Ihan kaikki Leijonien MM-sankarit eivät juhli päivätolkulla.

Sami Vatasen tyyli keräsi ihailevia katseita Tampereen Hakametsän kansanjuhlassa.

Sami Vatasen tyyli keräsi ihailevia katseita Tampereen Hakametsän kansanjuhlassa. Kuva: Kalle Parkkinen

MM-kultaa Leijonissa voittanut Sami Vatanen ei jäänyt mestaruusjuhlien jälkeen lepäämään. Tampereen kansajuhlassa muhkealla takatukallaan säväyttänyt Geneve-Servetten puolustaja osallistuu torstaina golfin kotimaisen pääkiertueen Finnish Tourin kisaan Pirkkalassa.

Vatasen, 30, lisäksi golfammattilaisten rinnalla kisaamassa nähdään NHL-tähti Patrik Laine, 24. Jääkiekkoilijat on asetettu torstaina alkavassa kisassa viimeisenä kentälle lähtevään ryhmään yhdessä golffari Erik Myllymäen kanssa.

Golf Pirkkalan toimitusjohtaja Markus Junni kertoo, että Laineen osallistuminen venyi viime hetkille. Vatanen oli osallistujalistalla jo aiemmin. Junnin mukaan kilpaurheilijat lähtevät ammattilaisia vastaan pelaamaan tosissaan.

- Nyt kun kisa on niin aikaisin kiekkoilijoiden oman kauden jälkeen, niin on vähän kysymysmerkki, miten Laine ja Vatanen ovat ehtineet treenaamaan. Patrikin osallistuminen varmistui maanantaina, Junni kertoo.

Sami Vatanen on Golf Pirkkalan jäsen ja golfiin täysin hurahtanut puolustaja on yksi tapahtuman suurimmista tukijoista. Puolustajalla oli taannoisessa New Jerseyn -vuokrakodissaan jopa golfsimulaattori.

- Sami on rehellisesti rakkaudesta lajiin mukana tukemassa tapahtumaa. Hän on mukana ihan sponsorinkin ominaisuudessa. Meille on tärkeää, että palkintopotti on iso, ja että se menee suomalaisille golffareille ja auttaa heitä urallaan eteenpäin, Junni kertoo.

Torstaina alkavan kilpailun palkintopotti on Finnish Tourin tämän kauden isoin (40?000 euroa).

Sami Vatanen (kesk.) juhli sunnuntaina pukukopissa MM-kultaa Ville Pokan (vas.) ja Teemu Hartikaisen (oik.) kanssa.

Sami Vatanen (kesk.) juhli sunnuntaina pukukopissa MM-kultaa Ville Pokan (vas.) ja Teemu Hartikaisen (oik.) kanssa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Keskiviikkona kilpailua edeltävässä pro-am-kilpailussa on mukana muitakin jääkiekkoilijoita. Kultaleijonista tapahtumaan osallistuu Tappara-puolustaja Mikael Seppälä. Mukana on myös koronavirustartunnan takia viime hetkellä kotikisoista sivuun joutunut Henri Jokiharju ja Leijonien legendoista Janne Ojanen ja Raimo Helminen.

Lue lisää: Leijonien villit voitonjuhlat jatkuivat! Mörkö kokkasi, Pesonen tarjoili, Granlund sai minitykin: "Pelaajat ovat kuin veljeksiä"

Tapahtuman yhteydessä järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan Vatanen ja kumppanit ovat haalineet kovia tuotteita. Vatanen on huutokaupan isäntä.

- Henri Jokiharjun Buffalon game-worn pelipaita, Suomen maajoukkuepaita pelaajien nimikirjoituksilla, Aleksander Barkovilta saatu erikoispelipaita, Peetu Piiroisen Vancouverin olympialaisissa käyttämä lumilauta... Junni luettelee huudettavien tuotteiden listaa.

Kevään tuplakultamitalisteista (MM- ja olympiakulta) Vatanen ja Valtteri Filppula ovat luvanneet luovuttaa pelimailansa huudettaviksi. Jääkiekkomailoista on tarjolla myös slovakialaisen Marian Hossan ja myrskynsilmään ajautuneen venäläistykki Aleksandr Ovetshkinin mailat nimikirjoituksilla.

Viime vuonna vastaavassa tapahtumassa kerätty hyväntekeväisyyspotti nousi lähes 80?000 euroon.

Sekä Vatanen (golftasoitus 3,5) että Laine (2,4) ovat erittäin hyvän tason amatööripelaajia. Kaksikko on nähty myös aiemmin Finnish Tourin kilpailuissa, mutta menestysodotukset kannattaa Junnin mukaan pitää maltillisena.

Viime heinäkuussa samalla kentällä pelatussa Finnish Tourin kilpailussa Vatanen pelasi kierrostulokset 80 ja 86, Laine 92 ja 91. Kilpailun tuolloin voittaneen Janne Kasken tulokset olivat 71, 70 ja päätöspäivän huima 67.

Kiekkoilijat eivät edenneet viimeiselle päivälle mukaan.

- Kyllä rehellisesti vastassa on eri lajin ammattilaisia. Golfissa tasoitus antaa suuntaa kehityksestä ja se on molemmilla tippunut (toim. huom. parantunut), Junni sanoo.

Patrik Laine esitteli viime kesänä svingiään Nokialla.

Patrik Laine esitteli viime kesänä svingiään Nokialla. Kuva: Kalle Parkkinen

Junnin mukaan tuore kultamitalisti Vatanen lähtee kisaan kovin kylmiltään.

- Patrik on ehtinyt keväällä pelaamaan ja treenaamaan paljon enemmän. Sami oli ensin MM-leirityksissä ja sitten MM-kisoissa. Hän ei ole ehtinyt paljon mailoihin koskea ja tiedän, ettei Sami ole ehtinyt pelata kierrostakaan. Tänään hän saa yhden harjoituskierroksen alle.

- Eilen hän oli kyllä treenaamassa ja täytyy sanoa, että oli pirteillä silmillä. Jos ei tietäisi, että on voittanut jotakin ja juhlinut, niin ei olisi huomannut ollenkaan.

Ilta Sanoma
mercredi 1 juin 2022 16:21:00 Categories: Ilta Sanoma MM-kiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.