Ilta Sanoma

Venäläisturistien puute Helsingissä vaikutti kisojen tulokseen, mutta talous jää silti miljoonia voitolliseksi.

Joissain MM-otteluissa nähtiin tyhjiäkin penkkejä.

Joissain MM-otteluissa nähtiin tyhjiäkin penkkejä. Kuva: Kalle Parkkinen, IS

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n mukaan Suomen MM-kiekkokisat keräsivät yhteensä 347?628 katsojaa. Myytyjä lippuja oli enemmän, 379?720. Tulot niistä joka tapauksessa kilisivät isäntien kassaan.

Kisojen yleisökeskiarvo, 5?577, on matalin 20 vuoteen.

Joutuminen sivuun MM-kisoista herättää yhä paljon närää Venäjällä. Syynä itänaapurimme MM-kaukaloista sivuun jäämiseen on Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Heikkona pidetyn yleisömääräilmoituksen jälkeen Sport-Express heräsi ilakoimaan Suomen kustannuksella jutulla "Suomi menetti yleisönsä ja rahansa ilman venäläisiä. MM-kisojen yleisömäärä on täydellinen epäonnistuminen."

Jääkiekkoliitto odottaa päättyneistä kotikisoista miljoonaluokan voittoja. Puheenjohtaja Harri Nummela povasi kisojen aikana noin 5-10 miljoonan euron voittoa.

Lue lisää: Oliko Suomen MM-kisojen yleisömäärä floppi? Näin Heikki Hietanen vastaa ruotsalaisen kiekkopomon viestiin

Tämä jo kisojen aikana tehty ennuste ei ole löytänyt tietään Sport-Expressin juttuun, vaikka Ilta-Sanomia siteerataan kyseisessä jutussa lippujen korkeisiin hintoihin liittyen.

Lehden jääkiekkotoimitus muistuttaa, että Venäjän sulkeminen kisoista aiheutti ison tulonmenetyksen. Venäjän tähdet ovat lehden mukaan brändejä jokainen, ja tehokkaita yleisövetureja. Ja venäläiset tietenkin käyttävät matkoillaan rahaa.

-?Venäläiset tunnetaan anteliaista sieluistaan. He eivät ainoastaan täytä lehtereitä loppuun saakka, mutta ostavat myös tyhjäksi fanitavarakojut ja ruokapisteet. Venäläiset turistit ovat käveleviä rahapusseja järjestäjille. Ilman Venäjää ja Valko-Venäjää Suomen MM-kisat rikkoivat "anti-ennätyksen" viimeisen 20 vuoden ajalta, lehti suomii.

MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen sanoi Ilta-Sanomille, että Nummelan kertoman voittohaitarin ylärajaan ei päästä, mutta tulos tulee olemaan yli viisi miljoonaa voitollinen.

-?Kun huomioidaan, miten myöhään pääsimme myymään lippuja ja mitä kaikkea muuta tapahtui ympärillä, olemme sikäli erittäin tyytyväisiä, Hietanen kertoi.

Hietanen ei kiistä, etteikö Venäjän puuttuminen olisi vaikuttanut kisojen talouteen. Venäjä siirrettiin Helsingin lohkoon sen vuoksi, että Suomi pelasi Tampereella. Venäläisten kisaturistien toivottiin löytävän sankoin joukoin pääkaupunkiin.

-?Totta kai sillä oli vaikutusta. Vaan pandemia ja hyökkäyssota Ukrainaan eivät tietenkään olleet meillä tiedossa, kun kisoja järjestimme. Oletus oli, että ottelusta riippuen paikalla olisi ollut kolmesta viiteen tuhanteen venäläisfania, Hietanen taustoitti.

Sport-Express tulkitsee, että pandemian takia suomalaisten tulot laskivat niin, että myynti jäi vajaaksi.

-?Huonot lukemat vahvistavat kategorisesti, että poistamalla meidän pelaajamme kisoista IIHF ja suomalaiset - jotka eivät peittele antipatiaansa venäläisiä kohtaan - ampuivat itseään jalkaan.

Lue lisää: Katkeruus Suomea kohtaan vain syvenee Venäjällä - "MM-kisojen jälkimaku on oksettava"

Lue lisää: Venäläismedia lietsoo Suomi-kritiikkiä MM-kiekon jälkeen - "Tämä ei ole enää sattumaa"

Nämä kisat olivat ensimmäiset ilman Venäjää. Lehden mukaan Suomen voitto ja "finaalin erotuomariskandaali" eivät ole ainoat asiat, jotka kisoista muistetaan.

-?Muistetaan myös katastrofaaliset yleisömäärät. Eikö tuossa ole jo riittävästi syytä pohtia Venäjän välitöntä palauttamista MM-kisoihin?

Jääkiekkoliiton on nyt tyytyminen vain yli viiden miljoonan euron voittoonsa. Kisojen tuloksen suuruus selviää lopullisesti elokuussa, Hietanen vahvisti.

Ilta Sanoma
Wednesday, June 1, 2022 6:19:00 PM Categories: Ilta Sanoma MM-kiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.