Ilta Sanoma

Olli Jokinen vastaa kriitikoille ja perkaa Jukurien sekä SM-liigan tilannetta.

Olli Jokinen kipparoi jukurilaivaa.

Olli Jokinen kipparoi jukurilaivaa. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Mikkelin Jukurit oli SM-liigakauden sensaatio.

Jukurit, joka ei koskaan aiemmin ollut pelannut pudotuspeleissä, oli runkosarjan kakkonen.

Ammattilaissarjassa ensi kertaa valmentanut Olli Jokinen luotsasi joukkonsa vain kahden pisteen päähän runkosarjan voittajasta, myös liigamestaruuteen lopulta jyränneestä Tapparasta.

Jukurien pudotuspelitaival päättyi kuitenkin raskaaseen pettymykseen puolivälierissä. KooKoo vei tiukan ottelusarjan voitoin 4-3.

Jokinen ja Jukurit halusivat enemmän, mutta nyt, kun kauden päättymisestä on jo hetki vierähtänyt, voiko kautta katsoa jo positiivisin mielin?

- Tietyllä tapaa joo, Jokinen toteaa.

Kauteen lähdettäessä Jukurien tavoitteena oli saavuttaa uskottava asema liigakartalla. Seura halusi päästä eroon Mestis-leimasta ja kysymyksestä: kuuluuko Jukurit liigaan?

- Sen tavoitteen ylitimme ja isosti, Jokinen sanoo.

- Siinä mielessä runkosarjan menestystä pystyy valmentajana jollain tapaa arvostamaan tosi korkealle. Se on kuitenkin 60 pelin otanta. Projekti lähti positiivisesti käyntiin.

Jokinen myös kokee, että seura pystyi murtamaan myyttiä, johon hän ei itse usko lainkaan: että hintana olisi hävitä, kun lähdetään rakentamaan toimintaa nollapisteestä.

- Mielestäni aina pitää pystyä pelaamaan tuloksesta eikä mennä sen taakse, että nuoret pelaajat maksavat oppirahoja. Tämä on tulosurheilua. Pystyimme sekä kehittämään nuoria että jopa vanhempiakin pelaajia, ja myös jollain tasolla menestyimme siinä sivussa.

- Siinä me runkosarjassa onnistuimme. Sen takia kauden lopputulos harmittaa vielä enemmän.

Olli Jokinen toi Floridasta Mikkeliin mukanaan Jukurien valmennustiimiin entisen NHL-kiekkoilijan Sergei Krivokrasovin (kuvassa vasemmalla).

Olli Jokinen toi Floridasta Mikkeliin mukanaan Jukurien valmennustiimiin entisen NHL-kiekkoilijan Sergei Krivokrasovin (kuvassa vasemmalla). Kuva: Pertti Hänninen

Toistakin myyttiä Jukurit oli murtamassa.

Se pelasi raikasta jääkiekkoa, jollaista SM-liigassa on harvoin nähty. Jos muutama vuosi sitten joku olisi sanonut lähtevänsä paineistamaan niin aktiivisesti ja aggressiivisesti kentän jokaisella osa-alueella, tämä olisi tyrmätty täysin: ei ole mahdollista.

Tai no, oikeastaan tämä oli tilanne vielä viime kesänäkin, vaikka peli SM-liigassa on vähä vähältä alkanut muuttua vähemmän passiiviseksi.

- Kyllähän sitä kyseenalaistetaan vieläkin. Osa ihmisistä ja analyytikoista sanoo vieläkin, että emme pelityylimme takia pärjänneet pleijareissa. Olen täysin eri mieltä.

- Emme olleet kuutospeliä, jonka voitimme, lukuun ottamatta jaloissa yhdessäkään pelissä. Playoff-sarjaa ei hävitty siihen, että meidän olisi pitänyt träpätä enemmän tai pelata enemmän kontrollilähtöjä, Jokinen linjaa.

KooKoon maalivahti Nick Malik torjui seitsemän ottelun sarjassa yhteensä 183 kertaa päästäen vain kuusi maalia kuudessa ottelussa. Oskari Setänen oli kerran tolppien välissä, silloin Jukurit voitti 3-2 jatkoajalla.

Jo siitä voi päätellä, että Jukurien suurin kompastuskivi oli tehokkuuden puute maalipaikoissa - unohtamatta tietysti tshekkivahdin sensaatiomaisia otteita.

- Maalinteon tehokkuus oli numero yksi, ja se vaikuttaa kaikkeen, Jokinen myös sanoo suurimmasta syystä Jukurien kauden katkeamiseen.

On huomioitava, että ns. säälipleijareista puolivälieriin ponnistanut KooKoo onnistui erinomaisesti omalla tyylillään ja pystyi siksi haastamaan ja lopulta kaatamaan ennakkosuosikin Jukurit.

Jääkiekkoa voi pelata monella tapaa.

Jokinen huomauttaa, että on kuitenkin paljon mukavampi myös pelaajalle itselleen, jos tämä kokee kehittyvänsä pelinkin aikana.

- Myös pelin pitää pystyä kehittämään pelaajaa, Jokinen linjaa.

- Kylmä fakta on se, että Suomen liiga on kasvattajasarja. Näin on senkin takia, että pelaajien palkat ovat niin alhaisia. Tampere on nyt tuonut liigaan hyvää sykettä, ja toivottavasti jatkossa pystyisimme kilpailemaan samoista pelaajista kuin Ruotsi, Sveitsi ja Saksa. Näin saisimme liigaan kovemman tason, Jokinen sanoo.

Jukurikäskijä toteaa, että jokaisen liigaan tulevan pelaajan tavoitteen on pakko olla ulkomaille pääseminen - onhan kyseessä pelaajien ammatti.

Jokinen huomauttaa, että Jukureilla on tällä hetkellä hyvä imu pelaajamarkkinoilla.

- Näin oli jo viime vuonna, mutta silloin se oli pelkillä puheilla. Nyt meillä on myös näyttöä siitä, miten täällä saa olla, miten täällä toimitaan ja miten me pelaamme. Agentit haluavat tällä hetkellä laittaa pelaajiaan Mikkeliin.

- Olemme siinäkin mielessä onnistuneet.

Olli Jokinen valmensi ensimmäisen kautensa SM-liigassa.

Olli Jokinen valmensi ensimmäisen kautensa SM-liigassa. Kuva: Kari Mankonen

Samaan hengenvetoon Jokinen korostaa, että peli SM-liigassa on monin paikoin kehittynyt vuoden takaisesta.

- Uskon, että ensi kaudella nähdään monta muutakin joukkuetta, jotka paineistavat paljon. Jo tänä vuonna liigassa pelattiin ihan viihdyttävää jääkiekkoa verrattuna esimerkiksi vuoden takaiseen.

- Toki peliin vaikutti viime kaudella varmasti yleisön poissaolo halleistakin. Kokemukset tästä kaudesta ylipäätään ovat kuitenkin positiiviset senkin osalta, miten muutkin joukkueet pelaavat. Ei se pelkkää 1-4-trapia ollut kuin muutamilla joukkueilla.

Venäjän helmikuussa aloittama laajamittainen hyökkäys Ukrainaan näkyi jääkiekkouniversumissa niin, että KHL:stä tuli pelaajia SM-liigaan.

Nähtiin, että osa KHL-pelaajista ei pärjännyt liigan kovassa vauhdissa.

- Nekin, jotka pärjäsivät, puhuivat liigan vauhdista. Täällä on hyvin treenattuja pelaajia, jotka osaavat luistella nopeasti. Sekin tukee sitä, että aktiivinen pelitapa toimii, Jokinen sanoo.

Suurlupaus Aatu Räty siirtyi Kärpistä Jukureihin ja loisti uudessa ympäristössä.

Suurlupaus Aatu Räty siirtyi Kärpistä Jukureihin ja loisti uudessa ympäristössä. Kuva: Oskari Mäkisarka / Lehtikuva

Jukurien kapteeni päättyneellä SM-liigakaudella oli runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Petrus Palmu, jonka jatko Mikkelissä ratkeaa lähiaikoina.

Jukurien kapteeni päättyneellä SM-liigakaudella oli runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Petrus Palmu, jonka jatko Mikkelissä ratkeaa lähiaikoina. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Jokinen on kiitollinen Jukurien pelaajille siitä, miten vastaanottavaisia nämä ovat olleet.

Yksilöitä ja näiden pelaamista on kovan harjoittelun ohessa pyritty kehittämään erittäinkin tarkoilla toimenpiteillä.

- On mittailtu mailaa, on vaihdeltu mailaa ja luistinten teräprofiilia. Ollaan tehty sitä ja tätä. Pelaajat ovat kuunnelleet ja ottaneet koppia. Kun laittaa itsensä pelaajien kenkiin, niin saattaisin miettiä, että mitä helvettiä koutsi tulee jostain mailasta puhumaan, Jokinen hymähtää.

Jukurit on profiloitunut vahvasti Olli Jokisen Jukureina.

Jokinen, 43, tuli liigaan käytännössä ulkomaalaisvalmentajana. Hän on valmentanut ja kouluttautunut Suomen ja Vierumäen sijaan Yhdysvalloissa.

Entinen NHL-tähti yllätti monet - kuten koko hänen tiiminsä.

Alivoimapelistä vastaava Vesa Surenkin, 57, oli aiemmin ollut liigassa vain Jokerien apuvalmentajana 2005-06. Entiselle NHL-kiekkoilijalle, ylivoimasta vastanneelle Sergei Krivokrasoville SM-liiga oli täysin uusi kokemus, ja 48-vuotiaan venäläisenkin tausta ammattilaisten valmentamisesta oli ohut.

Jokinen sanoo, että suurimman kiitoksen Patrik Puistolan, Markus Odenin ja muiden laitureiden kehitysloikista ansaitsee Krivokrasov.

- Hän on minun kirjoissani maailman parhaita pienen tilan pelaamisen taitojen opettajia. Kuinka suojataan kiekkoa, kuinka kulmasta tullaan maalille pisteiden sisään... Hän on sellaisessa pikkunäppärässä, mitä peli nykypäivänä kulmissa on, tehnyt aivan uskomatonta työtä pelaajien kanssa.

Fysiikkavalmennus Jukureissa ulkoistettiin Viima Hockeylle. Jokinen kiittää pelaajien kehittyneen fyysisesti myös kauden aikana, vielä helmi-maaliskuussakin.

- Fysiikka on mietitty niin, että kehitys jatkuu myös kauden aikana, ettei sitä vain ylläpidetä.

Iiro Mäntylän Jokinen mainitsee auttaneen muun muassa puolustajien laukaisutaidon kehittymisessä.

- Hän on maailman huippuja siinä.

Jukurit taipui pudotuspeleissä KooKoolle.

Jukurit taipui pudotuspeleissä KooKoolle. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Jukurien ykkösvahti Oskari Salminen oli yksi runkosarjan parhaista pelaajista. 22-vuotias maalivahti torjui peräti 55 ottelussa eli useammassa kuin yksikään liigavahti vuosiin.

- Molarikoutsi Mika Tarvainen teki huikeaa työtä Salmisen kanssa. Lisäksi Viiman kanssa tehty fysiikkaharjoittelu takasi sen, että "Salkku" pystyi kantamaan kovan kuorman.

- Olen tosi tyytyväinen koko staffiin ja siihen, miten pystyimme auttamaan pelaajia.

Ilta Sanoma
mardi 3 mai 2022 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.