Ilta Sanoma

Tapaus on aiheuttanut mielenosoituksia Akronin kaupungissa. Uhrin perhe on kehottanut mielenosoittajia rauhallisuuteen.

Akronissa on ollut mielenosoituksia poliisin luoteihin menehtyneen Jayland Walkerin puolesta.

Akronissa on ollut mielenosoituksia poliisin luoteihin menehtyneen Jayland Walkerin puolesta. Kuva: Matthew Hatcher / AFP / Lehtikuva

Viime maanantaina Akronin kaupungissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa 25-vuotias Jayland Walker kuoli poliisin luoteihin.

Poliisipäällikkö Stephen L. Mylett kertoi sunnuntaina tiedotustilaisuudessa, että poliisit ampuivat Walkeria "hyvin monta kertaa" ja että Walker oli sillä hetkellä aseistautumaton, kertoo The New York Times.

Walkerin perheen asianajaja Bobby DiCello sanoi, että Walkeria oli ammuttu yli 60 kertaa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun autolla ajanut Walker lähti pakenemaan poliisia sen jälkeen, kun poliisi oli käskenyt ajoneuvoa pysähtymään. Poliisi halusi pysäyttää ajoneuvon liikennerikkomuksen vuoksi. Walkerilla oli yksi aiempi liikennesakko mutta ei rikosrekisteriä.

Walker pakeni ensin autolla, mutta sen jälkeen pysäytti auton ja lähti juoksemaan. Hänellä oli poliisin mukaan naamiopipo päässä.

Poliisin mukaan Walkeria jahdanneet poliisit yrittivät ensin käyttää etälamautinta. Kun se ei onnistunut, poliisit alkoivat ampua. Poliisin mukaan Walker kääntyi ympäri ja "tavoitteli lantion seutua" kädellänsä.

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että Walkerilla ei ollut kyseisessä tilanteessa asetta mukana. Poliisi kertoo löytäneensä Walkerin autosta käsiaseen. Poliisin epäilee, että Walker olisi ampunut yhden kerran auton ikkunasta ennen kuin hän lähti juoksemaan.

Poliisi julkisti sunnuntaina poliisin vartalokameran kuvaamaan materiaalin, joka näyttää, kuinka poliisi ajaa Walkeria takaa.

Tutkinta Walkerin kuolemasta on kesken. Kahdeksan tapauksessa mukana ollutta poliisia on määrätty virkavapaalle tutkinnan ajaksi. Syyttäjä tekee lopullisen päätöksen siitä, syytetäänkö poliiseita rikoksesta.

Walkerin perheen asianajaja Bobby DiCello sanoi Walkerin hankkineen aseen hiljattain ja että tämä oli tottumaton aseen käsittelijä. DiCello kritisoi poliisin esittämää kuvausta Walkerista "naamiopipoisena asemiehenä".

DiCellon mukaan poliisipäällikkö olisi aikaisemmassa kokouksessa asianajajan ja perheen läsnä ollessa sanonut, että hän ei ollut nähnyt todisteita siitä, että poliisien henki olisi ollut vaarassa.

Videomateriaalin julkistamisen jälkeen sadat mielenosoittajat lähtivät liikkeelle Akronin keskustassa. Walkerin perhe on pyytänyt mielenosoittajia pysyttelemään rauhallisina.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 05:57:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.