Ilta Sanoma

Poliisi kertoi epäillyn tekijän, 22-vuotiaan tanskalaismiehen, olleen poliisille jossain määrin entuudestaan tuttu.

Joukkoampuminen tapahtui Field's-ostoskeskuksessa.

Joukkoampuminen tapahtui Field's-ostoskeskuksessa. Kuva: Reuters

Tanskassa Kööpenhaminan eilisessä ostoskeskusampumisessa on saanut surmansa kolme ihmistä. Uhreina olivat nelissäkymmenissä oleva mies ja kaksi nuorempaa henkilöä, nainen ja mies. Viranomaiset selvittävät uhrien henkilöllisyyttä, jotta heidän läheisilleen voidaan ilmoittaa tapahtuneesta.

Lisäksi kolmen haavoittuneen tilan kerrotaan olevan kriittinen. Kaikkien haavoittuneiden tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta aiemmin on kerrottu, että useat ihmiset ovat haavoittuneet ampumisessa.

Poliisin mukaan 22-vuotiaalla epäillyllä oli hallussaan kivääri ja ammuksia.

Sosiaalisessa mediassa kiertäneiden videoiden perusteella miehellä olisi voinut olla kiväärin lisäksi myös käsiase. Asiasta kysyttäessä poliisi vastasi, että näin on voinut olla.

Poliisin mukaan epäillyn ampujan kiinniotto ei ollut mitenkään dramaattinen. Poliisin tämän hetkinen oletus on, että epäilty toimi yksin. Poliisin mukaan kiinni otettu epäilty ampuja on 22-vuotias "etnisesti tanskalainen" henkilö.

Poliisi ja pelastuslaitos olivat näkyvästi läsnä ostoskeskuksen luona.

Poliisi ja pelastuslaitos olivat näkyvästi läsnä ostoskeskuksen luona. Kuva: Olafur Steinar Gestsson / AFP

Kööpenhaminan poliisipäällikön Sören Thomassenin mukaan poliisin on määrä tutkia tapahtunutta läpi yön ja tiedottaa tilanteesta uudelleen aamulla.

Poliisi on aiemmin kertonut, ettei ampujan motiivi ole vielä tiedossa, mutta viranomaiset eivät sulje pois terrorismin mahdollisuutta. Poliisin mukaan epäillyn uskotaan syyllistyneen ainakin tappoon, mutta lisäsyytteitä voi olla vielä tiedossa.

-?Meillä on käynnissä valtava tutkinta, Thomassen kertoo alkuyöstä.

Lisäksi hän sanoo poliiseja näkyvän lähiaikoina runsaasti Kööpenhaminassa, sillä viranomaiset pyrkivät takaamaan turvallisuutta pääkaupungissa ampumisen jälkeen.

Poliisi sai tiedon ampumisesta alkujaan paikallista aikaa loppuiltapäivästä puoli kuuden aikoihin, ja epäilty otettiin kiinni ennen kello kuutta.

Epäilty on poliisille entuudestaan jokseenkin tuttu, mutta poliisi ei tarkenna, millaisesta yhteydestä hänet tunnetaan.

Järkyttyneitä ihmisiä ostoskeskuksen luona.

Järkyttyneitä ihmisiä ostoskeskuksen luona. Kuva: Olafur Steinar Gestsson / AFP

Silminnäkijät ovat kertoneet tanskalaismedialle, että yli sata ihmistä ryntäsi ostoskeskuksen uloskäynnille, kun ensimmäiset laukaukset oli kuultu.

Field's-ostoskeskus sijaitsee Amagerin alueella Kööpenhaminan lentokentän ja kaupungin keskustan välissä.

Silminnäkijä kertoi Ekstra Bladet -lehdelle, että poliisi ampui varoituslaukauksia ja käski miespuolista ampujaa pudottamaan aseensa.

-?Kuulimme heidän huutavan "pudota ase", ja he ampuivat pari varoituslaukausta, ja sitten me pakenimme, silminnäkijä kertoi tanskalaislehdelle.

Erään tanskalaismedialle puhuneen silminnäkijän mukaan ampuja käytti "metsästyskivääriä", BBC kertoi.

Toiset kertoivat olleensa matkalla pysäköimään ostoskeskuksen parkkihalliin, kun useat ihmiset juoksivat ulos ja varoittivat ampumisesta.

Ekstra Bladet on julkaissut videota paitsi epäillyn liikkeistä ostoskeskuksella myös kiinniottotilanteesta. Lehden mukaan epäilty otettiin kiinni ostoskeskuksen takana, jossa oli myös brittilaulaja Harry Stylesin kiertuebusseja.

Stylesin oli määrä esiintyä Kööpenhaminassa. Keikkaa kuitenkin aluksi lykättiin ampumisen vuoksi, ja tämän jälkeen esiintyminen peruttiin tyystin fanien harmiksi.

Kööpenhaminan Tivoli puolestaan kertoo peruneensa maanantaille suunnitellut juhlallisuudet sekä niiden yhteyteen suunnitellun ilotulituksen. Tivolin verkkosivujen mukaan huvipuisto on kuitenkin muuten auki normaalisti maanantaina.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 06:40:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.