Roosa Koskelo on voittanut kaikkialla, mihin on mennyt. Jo nyt yhdeksi kaikkien aikojen suomalaispelaajista noussut libero ei kuitenkaan pelaa ma" /> Roosa Koskelo on voittanut kaikkialla, mihin on mennyt. Jo nyt yhdeksi kaikkien aikojen suomalaispelaajista noussut libero ei kuitenkaan pelaa ma" />

YLE


Roosa Koskelo on yksi harvoista lentopallon liberopelaajista, joka on saanut tuomarilta varoituksia liian rajusta tuulettamisesta.

Libero ei voi tehdä pisteitä, mutta hän voi puolustussuorituksillaan pelastaa pallon peliin ja antaa joukkuekavereilleen mahdollisuuden. Kun tämä onnistuu, Koskelo ei pelkää näyttää, kuinka hyvältä se tuntuu.

Suomessa kaikki joukkuekaverit eivät tykänneet, miten rajusti Koskelo ohjeisti heitä. Häviämistä vihaava johtava pelaaja uskaltaa asettaa oman ja muidenkin vaatimustason korkeuksiin.

- Jos haluaa pelata ammattilaisena ja ulkomailla, pitää pystyä vaatimaan. Pelikavereiden pitää se kestää. Ei Roosa mitään väärin tehnyt, ihan normaalia toimintaa johtavalta pelaajalta, tuumaa LP Viestin pitkäaikainen valmentaja Tomi Lemminkäinen.

Yhdeksän viime kauden aikana Koskelo on juhlinut kahdesti Suomen, kahdesti Slovenian ja kahdesti Saksan mestaruutta.

30-vuotias Koskelo nauraa, mutta myöntää oitis tunnistavansa itsestään entisen valmentajansa paljastamat asiat. Allianz MTV Stuttgartissa, jonka riveissä Koskelo juhli tänä keväänä toista kertaa Bundesliigan mestaruutta, uskallettiin vaatia.

- Se on tosi erilaista ulkomailla. Se on niin kovaa tulosurheilua ja kaikilla on sama päämäärä. Halutaan voittaa mestaruus ja tehdään ihan mitä vaan sen eteen, Koskelo sanoo.

- Se oli esimerkiksi tämän vuoden joukkueen vahvuus, että kaikki antoivat toisilleen koko ajan palautetta, mutta kukaan ei koskaan ollut siitä huonona, Koskelo sanoo.

Roosa Koskelo tuulettaa raivokkaasti voitettua palloa Stuttgarin ottelussa joulukuussa 2021.
Roosa Koskelo (numero 1) uskaltaa käyttää ääntä ja näyttää tunteensa kentällä. Kuvassa Stuttgartin pelaajat riemuitsevat pisteestä joulukuun ottelussa SSC Palmberg Schweriniä vastaan.All Over Press

"Vahvuuksiani ovat johtamiskyky ja vastuunkanto"

Tänä keväänä Bundesliigan pudotuspelien pistepörssin voittanut yhdysvaltalaishakkuri Krystal Rivers hehkutti Koskeloa loppuvuodesta 2019, kun Yle Urheilu vieraili Stuttgartissa.

Rivers sanoi, että Koskelo on tuonut joukkueeseen mukanaan voittajan ominaisuudet. Koskelon ensimmäinen Saksan-kausi, 2018-19, päättyikin Stuttgartin seurahistorian ensimmäiseen mestaruuteen.

- Oikeasti hän huutaa, puhuu ja tsemppaa paljon. Hän organisoi koko ajan peliämme. Se on välillä hauskaa, kun hän yrittää kerätä porukkaa kasaan, mutta ei ylety kunnolla, koska on niin pieni! vitsaili Rivers 164-senttisestä suomalaisliberosta.

Lue lisää: Suomalaislibero voittaa mestaruuksia kuin Zlatan - "On vaikea löytää Roosa Koskelon kaltaisia pelaajia"

Roosa Koskelo puolustaa.
Koskelon vahvuuksia liberona ovat henkisten ominaisuuksien lisäksi fysiikka ja puolustaminen.All Over Press

Koskelo on pelannut yli kymmenen vuoden ajan koronakeskeytystä ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta joka kausi finaaleissa.

Hän sanoo nöyrästi olleensa etuoikeutettu, että on päässyt organisaatioihin, jotka taistelevat mestaruuksista, mutta myöntää sitten, ettei kyse muutenkaan ole vain sattumasta.

- Vahvuuksiani ovat johtamiskyky ja vastuunkanto, en ole niitä koskaan pelännyt. Otan hankalan tilanteen mielelläni itselleni, jos se auttaa pelikavereita vieressä. En pysty tekemään pisteitä, mutta voin ottaa vastuuta muuten.

Liberon merkittävimmät tehtävät ovat vastustajan syöttöjen vastaanotto sekä hyökkäysten puolustaminen.

- Puolustuspeli on ehdottomasti ollut aina vahvuuteni, vastaanotto on ikuinen kehityskohde ja paljon myös henkinen juttu.

Lisäksi Koskelon vahvuuksiin kuuluu fysiikka. Passipelikin on kehittynyt ulkomailla, lisää Lemminkäinen.

LP Viestissä Koskeloa 2013-16 valmentanut Lemminkäinen kuvailee, että on "harrastajia, lentopalloilijoita, urheilijoita ja huippu-urheilijoita". Viimeisinä vuosina Suomessa Koskelo muuttui pelkästä lentopalloilijasta ainakin lähelle huippu-urheilijaa. Nyt hän on viimeisen päälle huippu-urheilija.

Roosa Koskelo treenaa Hanhivaaran liikuntakeskuksessa Salossa 8.6.2022.
Koskelo harjoittelee kesälomalla Salossa, joka on ollut hänen kotipaikkansa Suomessa LP Viestin kausista alkaen.Jorma Vihtonen / Yle

Lemminkäisen mielestä Koskelo on todellinen joukkuepelaaja ja yksi parhaita valmennettavia, joka hänen alaisuudessaan on pelannut, sillä pelaajan pitääkin haastaa valmentajaa ja sanoa mielipiteitään. Se kehittää molempia.

- Roosa on myös kasvanut ihmisenä. Aluksi hän oli vähän tuittupää. Muistan sellaisen kerran, kun annettiin toiselle liberolle enemmän peliaikaa, niin Roosa osoitti mieltään ja oli sen takia sivussa seuraavassa pelissä.

- Ei se tarkoita, että meillä olisi ollut joku ongelma. Hän olisi halunnut pelata kaikki pelit. Silloin hän ei hyväksynyt sitä ollenkaan, kun tiesi olevansa parempi libero. Nykyään hän saattaisi jopa itse pyytää, että voisi levätä jonkun pelin.

"Jos en olisi päässyt ulkomaille, ura olisi loppunut"

Koskelo sai ensi askeleensa lentopalloon Forssassa kolmen isoveljensä perässä. Junnuvuodet hän pelasi Loimaalla ennen kuin liigadebyytti tuli Someron joukkueessa jo 15-vuotiaana.

Suomen-kotipaikka sijaitsee nyt Salossa, jossa Koskelo lomailee ja harjoittelee kesätauon. Salolaisseura LP Viestin merkitys Koskelon uralle on suuri.

Siellä fysiikkaharjoittelu laitettiin kuntoon. Koskelo pääsi maistamaan Mestarien liigan pelejä ja samalla lentopallo ammattilaisena ulkomailla muuttui haaveesta konkreettiseksi tavoitteeksi.

- Se oli sitten selkeä juttu, että jos en olisi päässyt ulkomaille, ura olisi loppunut. Oli hyvin selvää minulle, etten halua enää Suomessa pelata.

Roosa Koskelo Hanhivaaran liikuntakeskuksessa Salossa 8.6.2022.
Roosa Koskelo on voittanut kuuden ulkomaankauden aikana neljä mestaruutta.Jorma Vihtonen / Yle

Vaikka siirto ulkomaille oli jo kirkas päämäärä, teki Koskelo keväällä 2016 erityisen rohkean ratkaisun. Huippulibero Hillaelina Hämäläinen oli halukas palaamaan LP Viestiin.

Hämäläinen oli jo aiemmin voittanut Salossa viisi mestaruutta. Alkuvuodesta 2020 hänet valittiin Mestaruusliigan äänestyksessä edellisvuosikymmenen parhaaksi pelaajaksi.

Koskelolla oli jatkosopimus Viestiin kaudeksi 2016-17, mutta siinä oli ulkomaille siirron mahdollistava pykälä. Siinä taas ei olisi ollut järkeä, että Viestin joukkueessa pelaisi kaksi huippuliberoa.

Toisaalta valmentaja Lemminkäinen oli vaikeassa paikassa. Hän ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa hän sanoo Hämäläiselle "ei kiitos" ja sitten Koskelo lähteekin ulkomaille. Niinpä Koskelo suostui purkamaan sopimuksensa ja Hämäläinen siirtyi seuraan.

Koskelo harjoitteli Viestin kanssa, mutta oli ilman sopimusta pitkälle syksyyn 2016 ennen kuin vihdoin tuli yhteydenotto Sloveniasta.

- Totta kai se oli rohkea veto. Aika moni muu olisi tehnyt toisen ratkaisun. Viestin vetovoima suomalaisille pelaajille oli kova. Mutta sinänsä se oli helppokin päätös, kun en halunnut enää Suomessa pelata, sanoo Koskelo.

Siirto oli hyppy tuntemattomaan. Koskelo kertoo tarttuneensa käytännössä ensimmäiseen tilaisuuteen, joka tuli.

Mariborissa hän pääsi juhlimaan mestaruutta molemmilla kausillaan.

Alla olevassa Instagram-kuvassa Koskelo (oikealla) juhlii keskipelaaja Sasa Planinsecin kanssa ensimmäistä Slovenian mestaruuttaan keväällä 2017.

Siirto Saksaan - seuran hopeakurimus katkesi heti

Slovenia oli hyvä näyteikkuna Keski-Euroopan kovempiin sarjoihin. Koskelo olisi voinut jatkaa Mariborissa, mutta koki, että on jälleen kovempien haasteiden aika.

Siirrossa Stuttgartiin oli myös onnea matkassa. Stuttgartin sen aikaisella valmentajalla oli läheiset suhteet Mariboriin, sillä hänen vaimonsa oli sieltä kotoisin.

- Taso nousi tosi paljon. Bundesliiga on tasainen sarja. On siistiä, että heikommatkin joukkueet voivat kaataa kärkijoukkueita. Bundesliigaa kovempia sarjoja ovat ehkä Turkki, Venäjä ja Italia.

Stuttgart oli ollut neljä kertaa putkeen hopealla. Koskelon ensimmäisellä kaudella joukkue onnistui päihittämään finaaleissa Schwerinin voitoin 3-2. Viimeinen finaali päättyi mestaruusjuhlaan erin 3-2.

- Ehkä sitä ei silloin oikein tajunnut, miten iso juttu se oli. Ekalla kaudella kaikki oli niin uutta. Nyt kun on ollut useamman vuoden, asian kokee eri tavalla, ymmärtää ne paineet ja miten täysin tulosurheilua se on seuralle, kuvailee Koskelo.

Stuttgartin joukkue juhlii Saksan naisten lentopallomestaruutta keväällä 2019.
Riemu oli ylimmillään, kun Stuttgart voitti viidennen finaalin kotiyleisönsä edessä keväällä 2019.All Over Press
Stuttgartin joukkue juhlii Saksan naisten lentopallomestaruutta keväällä 2019.
Stuttgart pääsi juhlimaan historian ensimmäistä kertaa Bundesliigan voittoa keväällä 2019. Koskelo kasassa oranssissa paidassaan.All Over Press

Seuraava kausi katkesi koronaan ja kaudella 2020-21 Dresden löi Stuttgartin finaaleissa.

Tänä keväänä oli taas Stuttgartin juhlan aika, kun Potsdam kaatui finaalisarjassa. Lisäksi Stuttgart voitti Saksan cupin ja ylsi hopealle Euroopan kakkostasolla CEV-cupissa.

- En ole pelannut ikinä näin yhteenhitsautuneessa joukkueessa. Kaikki tulivat tosi hyvin toimeen, oli tosi hauskaa. Siinä mielessä tämä on spesiaalein mestaruus.

Lue lisää: Mestaruusjuhlat kestivät melkein aamuun asti, Roosa Koskelon Stuttgart nousi kuilun partaalta: "Kyllä tämä tuntuu kaikkein spesiaaleimmalta"

Simone Lee, Roosa Koskelo ja Krystal Rivers juhlivat mestaruutta 2022.
Yleispelaaja Simone Lee (vas.), Roosa Koskelo ja hakkuri Krystal Rivers juhlivat Stuttgartin toista Bundesliigan mestaruutta keväällä 2022.All Over Press

Ammattimaisista oloista kertoo sekin, että käytössä on oma halli, joten joukkue voi harjoitella silloin ja niin paljon kuin haluaa. Samasta yhteydestä löytyvät olympiakeskuksen punttisali ja yleisurheiluradat.

Katsojia halliin mahtuu noin 3 000. Koronarajoitusten aikana hallissa oli aina maksimimäärä, rajoitukset huomioon ottaen. Ennen korona-aikaa katsojakeskiarvo oli 2 400:n kieppeillä, kertoo Koskelo.

Koskelo päivitti mestaruustunnelmia Instagramissa toukokuussa. Voit selata kuvia julkaisun oikeassa reunassa olevasta nuolesta.

Toistaiseksi "ei" maajoukkueelle

Koskelo on sen tason tähti, että Lemminkäinen nostaa kaikkien aikojen suomalaista naispelaajaa mietittäessä edelle vain Riikka Lehtosen ja Saara Eskon.

Maajoukkueessa Koskeloa on nähty harvakseltaan viime vuosina. Urallaan rohkeita päätöksiä tehnyt libero on uskaltanut tehdä vaikeita ratkaisuja myös Suomi-paidan suhteen. 2019 EM-kisoissa hän edusti Suomea, mutta ei ollut mukana 2021 EM-turnauksessa.

Koskelo vahvistaa, ettei ole maajoukkueen käytettävissä myöskään tänä kesänä, eikä loppukesän/alkusyksyn EM-karsinnoissa.

- On aika rankkaa olla yhdeksän kuukautta vuodesta poissa ja pelata kaikki pelit alusta loppuun. Sitten pitäisi olla koko kesä maajoukkueen mukana. Itsellä on sellainen olo, että on hyvä, kun saa nyt vaan itsekseen treenata, levätä ja valmistautua taas lähtemään elokuussa Saksaan.

Koskelo on kertonyt viihtyvänsä maajoukkueessa, mutta sanonut myös, että tärkeintä on pysyä seurajoukkueessa kunnossa.

- En ole enää kaksikymppinen. Täytyy miettiä sitä, että pysyy yhdeksän kuukautta kunnossa seurajoukkueessa. Sieltä se leipä kuitenkin pöytään tulee, Koskelo kommentoi aiemmin.

Roosa Koskelo Hanhivaaran liikuntakeskuksessa Salossa 8.6.2022.
Koskelo keskittyy nyt harjoitteluun Salossa. Hän kertoi pitäneensä kauden jälkeen ennätyksellisen pitkän kolmen viikon lepotauon kaikesta urheilusta.Jorma Vihtonen / Yle

Viime kaudella hopeaa Euroopan kakkostasolla CEV-cupissa saavuttanut Stuttgart pääsee ensi kaudella tavoittelemaan menestystä Mestarien liigassa.

Menestys Saksassa ja europelit ovat paras mahdollinen näyttöpaikka, joten Koskelo ei myöskään tarvitse maajoukkuetta enää astinlaudaksi urallaan.

Koskelolla on ensi kausi sopimusta jäljellä Stuttgartin kanssa. Bundesliigan huippujoukkueesta vielä korkeammalle tasolle yltäminen on erittäin hankalaa liberolle monien sarjojen ulkomaalaiskiintiöiden takia. Tähtivahvistukset ovat useimmin esimerkiksi hakkureita.

- Stuttgartissa on hyvä olla. Minua arvostetaan ja minä arvostan sitä, missä olen. Tietysti, jos tulee tilaisuus, että pääsisi Italiaan tai Turkkiin, varmasti siihen tarttuisin. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että näin on hyvä.

Lue lisää:

Mestaruusjuhlat kestivät melkein aamuun asti, Roosa Koskelon Stuttgart nousi kuilun partaalta: "Kyllä tämä tuntuu kaikkein spesiaaleimmalta"

Venäjälle jäänyt lentopallotähti Lauri Kerminen rikkoi hiljaisuuden - kertoo menneensä purkamaan sopimusta, sai hallilla järkyttävän vaatimuksen

Julkisuutta vältellyt Tuomas Sammelvuo puhuu vihdoin - kertoo, miksi tuli ukrainalaisen puolisonsa kanssa pois Venäjältä vasta nyt

Maajoukkueen huippulibero Roosa Koskelolle Stuttgartin menestysvalmentajan eroaminen oli kolaus: "Ottaa koville"

Suomalaislibero voittaa mestaruuksia kuin Zlatan - "On vaikea löytää Roosa Koskelon kaltaisia pelaajia"

vendredi 24 juin 2022 10:29:59 Categories: YLE lentopallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.