Koirat tuotiin Suomeen Venäjältä Liettuan ja Viron kautta. Poliisin mukaan koirien kuljetuksessa käytetyn pienen kuorma-auton ilmastointi oli puu" /> Koirat tuotiin Suomeen Venäjältä Liettuan ja Viron kautta. Poliisin mukaan koirien kuljetuksessa käytetyn pienen kuorma-auton ilmastointi oli puu" />

YLE


Helsingin poliisi tiedottaa epäilevänsä törkeää eläinsuojelurikosta tapauksessa, jossa 24-vuotias mies kuljetti koiria viikonloppuna Tallinnan ja Helsingin välisellä laivavuorolla.

32 koirasta seitsemän kuoli matkan aikana. Lisäksi kolme koiraa lopetettiin Viikin eläinsairaalassa niiden huonon kunnon vuoksi.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että kuljetustapa aiheutti koirille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa.

- Epäilty toi koirat Suomeen pienessä kuljetusyhtiön kuorma-autossa, joka ei ole tarkoitettu eläinten kuljettamiseen. Auton ilmastointi oli puutteellinen, ja tämänhetkisen tiedon mukaan olosuhteet eivät muutenkaan olleet sopivat eläinten kuljettamiseen, sanoo tutkinnanjohtaja, kertoo rikoskomisario Crista Granroth.

Helsingin poliisi sai tiedon tapauksesta lauantaina 2. heinäkuuta rajavartiolaitokselta.

Kolme koiraa on edelleen hoidossa yliopistollisessa eläinsairaalassa, ja kaksi niistä on heikossa kunnossa, kertoo poliisi tiedotteessaan.

18 koiraa selvisi matkasta niin hyväkuntoisina, että ne menivät suoraan omiin koteihinsa ja hoitopaikkoihinsa.

Koirat olivat matkalla Venäjältä Liettuan ja Viron kautta Suomeen

Tallink Siljalta kerrotaan STT:lle, että laivayhtiön työntekijöiden mukaan myös juomavesi oli ollut koirilta lopussa Helsingin satamaan saavuttaessa.

- On tärkeää, että lemmikinomistajat huolehtivat siitä, että lemmikillä on riittävästi vettä matkan aikana, jos päättävät lemmikit ajoneuvoon jättää. On myös mahdollista pyytää lupaa matkan aikana mennä tarkistamaan se tilanne ja vaikka täyttämään sitten vedet, jos on tarpeen, sanoo Tallink Siljan viestintäasiantuntija Armi Laine.

Laineen mukaan myös autokannella on ilmanvaihto, mutta lämpötila voi silti etenkin kesähelteillä kohota.

Yle uutisoi eilen, että kyseessä oli Eläinten Suojakoti Toivon ja Skeppsdal Family -löytöeläinkodin yhteiskuljetus moskovalaiselta kunnalliselta koiratarhalta.

Yhdistys kertoo, ettei se enää järjestä laivakuljetuksia kesäaikaan.

Kuljetuspalvelu ostettiin liettualaisfirmalta, jonka toiminnasta on aiemmin ollut hyviä kokemuksia.

Rescuekoiratoimijoiden mukaan Suomeen on tullut samalta moskovalaistarhalta aiemmin ainakin yksi liettualaisfirman koirakuljetus. Kesäkuisen kuljetuksen kerrottiin sujuneen ongelmitta.

Helsingin poliisi kertoo, että koirien alkuperää ja maahantulon laillisuutta selvitetään esitutkinnassa.

4.7.2022 kello 16.50: Juttua päivitetty Tallink Siljan kommenteilla.

Lue myös:

Rescuekoira Bella selvisi laivakuljetuksesta, joka koitui 10 muun koiran kuolemaksi - epätietoisuus koirien kohtalosta raastoi uutta isäntää

Rescue-koirien piti saada uusi elämä Suomessa, mutta kymmenen niistä kuoli lämpöhalvaukseen

lundi 4 juillet 2022 17:34:06 Categories: YLE eläimet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.