Osassa puolueista heräsi huoli, onko rajavartiolain uudistus kansainvälisen oikeuden mukainen. " /> Osassa puolueista heräsi huoli, onko rajavartiolain uudistus kansainvälisen oikeuden mukainen. " />

YLE


Eduskunnasssa puhkesi viime hetkillä erimielisyys rajavartiolain uudistuksesta.

Hallintovaliokunta linjasi viime viikolla, että itäraja voidaan sulkea kokonaan ja turvapaikanhaku voidaan keskittää poikkeustilanteessa esimerkiksi Helsinki-Vantaalle.

Mahdollisuudella rajoittaa rajanylitystä varaudutaan turvapaikanhakijoita käyttämällä tehtävään hybridivaikuttamiseen.

Kolmessa hallituspuolueessa heräsi kuitenkin huoli siitä, onko linjaus kansainvälisen oikeuden mukainen.

Huolen toi esiin eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo, joka sanoi esittävänsä asian palauttamista perustuslakivaliokuntaan.

Hänen mukaansa ihmisoikeuksia koskeva laki ei saisi sisältää ristiriitaisia tulkintamahdollisuuksia.

Honkasalo syytti myös oppositiota siitä, että sen tulkinnat laista "rikkovat kansainvälistä oikeutta".

- Oppositiopuolueiden keskeinen tavoite on vuosia ollut turvapaikkamenettelyn kiristäminen äärimmilleen, hän sanoi.

Myös RKP:n Eva Biaudet, vihreiden Satu Hassi ja SDP:n Hussein al-Taee ilmoittivat tukevansa lain palauttamista perustuslakivaliokuntaan.

Eduskunta päätti kuitenkin äänin 103-16, että asian käsittely jatkuu hallintovaliokunnan mietinnön pohjalta eikä asiaa palauteta perustuslakivaliokuntaan. Tyhjää äänesti 11. Poissa oli 69.

Purra: EU-tuomioistuimen päätös ei tuo mitään uutta

Honkasalo nosti perustuslakivaliokuntaan palauttamisen syyksi muun muassa EU-tuomioistuimen tuoreen päätöksen, jonka mukaan Liettuassa poikkeusolot eivät olleet riittävä peruste jättää turvapaikkahakemuksia käsittelemättä.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) sanoi, että päätös ei tuo mitään uutta asiaan.

- Tämä nyt tullut tuomioistuimen päätös ei tarjoa mitään uutta ja olennaista tämän mietinnön tai hallituksen esityksen kannalta. Esimerkiksi hallintovaliokunnan neuvosten, perustuslakivaliokunnan virkamiesten ja sisäministeriöstä saadun yhteenvedon perusteella esitykselle ei ole uudelleen arvioinnin tarvetta.

Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) sanoi, että valiokunta näytti vihreää valoa sille, että kansallinen turvallisuus voidaan tietyissä tapauksissa nostaa turvapaikanhakuoikeuden yläpuolelle.

- Perustuslakivaliokunnan lausunto on kristallinkirkas. Siinä on käyty läpi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö. Se sallii tämän linjauksen, jonka perustuslakiovaliokunta on tehnyt, ja hallituksen esitys on sen mukainen.

Vihreiden Satu Hassi sanoi olennaista olevan se, että perustuslakivaliokunta on arvioinut hallituksen esityksen, jota hallintovaliokunta on sittemmin muuttanut.

- Hallintovaliokunnan päätöksen jälkeen on tullut EU-tuomioistuimen päätös. Perustuslakivaliokunta ei ole kuullut asiantuntijoita siitä, miten hallintovaliokunnan muuttama lakiesitys sopii yhteen EU-oikeuden kanssa.

Myös puhemiesneuvosto käsitteli asiaa

Myös eduskunnan puhemiesneuvosto käsitteli asiaa kokouksessaan ennen täysistuntoa.

Puhemiesneuvosto päätti äänin 11-3, että se ei palauta rajavartiolalain uudistusta perustuslakivaliokuntaan.

Äänestysmahdollisuus jäi kuitenkin vielä täysistuntoon.

* Voit keskustella aiheesta tiistaihin 5. heinäkuuta 2022 kello 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

Hallintovaliokunta: Itäraja voidaan sulkea kokonaan, turvapaikanhaku voidaan keskittää esimerkiksi Helsinki-Vantaalle

Suomen varautumista koskevat lait pyritään saamaan voimaan kesän aikana - näin poliittisesti herkät lait rajan turvallisuudesta etenevät

lundi 4 juillet 2022 17:52:11 Categories: YLE lainsäädäntö

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.