Ilta Sanoma

Ilta-Sanomien eurofutistuomio vetää jälleen yhteen viikonlopun kuumat puheenaiheet.

IS:n raati käy läpi jalkapallomaailmaa viikonloppuna puhuttaneet aiheet.

IS:n raati käy läpi jalkapallomaailmaa viikonloppuna puhuttaneet aiheet. Kuva: Xavi Urgeles / ZUMA / MVPhotos

Ilta-Sanomat paketoi jälleen viikonlopun eurofutiksen omaan tyyliinsä.

Raadissa ovat mukana tällä kerralla IS:n toimittajat Rami Tuisku, Pekka Holopainen ja Janne Oivio.

Nimi Pablo Martín Páez Gavira voi olla vaikea muistaa. Onneksi hänet tunnetaan paremmin nimellä Gavi - ja se nimi kannattaa painaa mieleen. Barcelonan 17-vuotias timantti taituroi lauantaina Elcheä vastaan uransa ensimmäisen maalin Espanjan liigassa, ja ottelun lopussa teki esityön voitto-osumaan. Näitä temppuja on takuulla luvassa lisää.

EM-kisoissa sydänvaivojen takia kentällä tuupertunut Christian Eriksen ja Milanon Inter purkivat sopimuksensa perjantaina. Eriksenin vuosipalkka olisi ollut kesään 2024 asti BT-lehden mukaan 7,5 miljoonaa euroa, mutta hän ei saa Interiltä euroakaan. Sen sijaan tanskalainen voi hakea korvauksia vakuutuksestaan.

Robert Lewandowski osaa maaliverkkojen venyttämisen. Bayern Münchenin hyökkääjä teki maalin Wolfsburgia vastaan. Osuma oli hänelle tämän kalenterivuoden 43:s Bundesliigassa, jolla hän rikkoi Gerd Müllerin aiemman ennätyksen. Puolalainen on tehnyt 2021 seura- ja maajoukkuepeleissä 59 ottelussa yhteensä 69 maalia!

Englannin Valioliigassa siirrettiin viikon aikana peräti 10 ottelua koronaviruksen takia. Aston Villalla touhu meni pahasti pieleen: kotiottelu Burnleyta vastaan päätettiin siirtää vasta runsaat kaksi tuntia ennen ottelun suunniteltua starttia. Noin 2?000 Burnleyn fania oli tuolloin jo matkalla kohti Birminghamia - turhaan.

Chelsean valmentaja Thomas Tuchel oli vihainen, kun seuran toivetta sunnuntain Wolverhampton-pelin siirtämisestä ei hyväksytty, vaikka Chelsean pelaajilla oli todettu seitsemän koronatapausta. Tuchel kävi kuumana myös pelin päättyessä. Mestaruustaistossa mukana oleva Chelsea jäi tasapeliin Wolvesia vastaan.

Liverpoolin tehokärki Mo Salah kuuluu siihen absoluuttiseen superporukkaan, joka erilaisten henkilökohtaisten palkintojen näkökulmasta on ikävä kyllä pelannut uraansa samaan aikaan kuin Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi. Valioliigassa kaveri on piikissä sekä maali- että syöttötilastossa, ja tehot 15+9 ovat tuplasti paremmat kuin parhaiden jahtaajien.

Saksassa päästettiin kansa täyttämään stadionit, mutta hätäjarrusta kiskaistiin jokin aika sitten. Baijerissa tyhjennettiin stadionit kokonaan, muualla laskettiin sisään enintään 2/3 kapasiteetista. Valioliiga on taistellut koronatuulimyllyjä vastaan sinnikkäästi, mutta pian on sielläkin aika tunnustaa realiteetit. Saksassa pitkä talvitauko voi auttaa asiaa.

Milanon Inter päätti terveysprotokollan takia näyttää ovea Christian Eriksenille, joka on vuosikausia ollut huippujalkapalloilussa tyylin synonyymi. Jossain tanskalainen ilmeisesti vielä haluaisi pelata, mutta riskit ovat turhan ilmeiset niin palkanmaksajan kuin -nauttijan näkökulmasta. Tällaista vähän vanhanaikaista, verkkaista neroutta ei kasva puissa.

Ei siitä kauan ole, kun Red Bull Leipzig oli julistettu Saksan futiksen kolmanneksi jättiläiseksi Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin rinnalle. Miljardööri Dietrich Mateschitzin rahoittama luotijuna on kuitenkin tällä kaudella ajautunut hylätylle sivuraiteelle. Kymmenes sija sarjassa, kuusi pistettä putoajan paikalta ja kuntokäyrä pahasti alaviistossa.

Viaplayn energiapakkauksen Pasi Rautiaisen ex-seura Arminia Bielefeld on noussut Bundesliigaan seitsemän kertaa ja pudonnut sieltä yhtä useasti. Kumpikin lukema on hissijoukkuetilaston komea Saksan ennätys. Tälläkin kaudella fanit saavat pureskella kynsiään loppuun asti, mutta viikonloppuna tuli kriisikaupunki Leipzigista helpotusta komealla 2-0-voitolla.

Roman hyökkääjä Tammy Abraham alkaa päästä sinuiksi Serie A:ssa pelaamisen kanssa. Tupla vierasottelussa Atalantan verkkoon oli kova näyte ison ja taitavan hyökkääjän osaamisesta. Kuusi maalia liigassa ja kuusi eurocupeissa on kova näyttö 34 miljoonaa maksaneelta mieheltä. Jose Mourinho sai samalla tärkeän voiton.

Tammy Abraham osaa löytää maaliverkot.

Tammy Abraham osaa löytää maaliverkot. Kuva: ALBERTO LINGRIA

Korona, taas, valitettavasti. Englannissa on jo aloitettu ottelusiirtojen vyöry, ja sama levinnee pitkin Eurooppaa. Monet sarjat "pelastaa" parin viikon talvitauko, joka antaa aikaa miettiä tilannetta. Englannissa ohjelma määrää pelaamaan kaasu pohjassa. Arvaan, ettei kestä kauaa, että ottavat mallia NFL:stä, jossa rokotetut ja oireettomat saavat palata aiempaa nopeammin kentälle.

Rutiköyhä. Manchester City oli öljyderbyssä Newcastlea vastaan ylivoimainen. Saudi-Arabian valtiollisen sijoitusrahaston Public Investment Fundin eli PIFin omistama Newcastle näytti enemmän siltä kotoiselta PIFiltä eli Pargas IF:ltä. Englannin "Piffenillä" riittää töitä, ettei rakennustyö ala uudelleen divaritasolta.

Paris FC:n cup-ottelu keskeytyi katsomorettelöiden vuoksi.

Paris FC:n cup-ottelu keskeytyi katsomorettelöiden vuoksi. Kuva: Bertrand Guay / AFP

Ranskassa riehutaan taas. Toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Paris FC:n ja pääsarjaseura Lyonin välinen ottelu jouduttiin jättämään kesken kannattajien yhteenottojen vuoksi. Sen jälkeen, kun katsojat ovat palanneet katsomoihin, on Ranskassa nähty lukuisia välikohtauksia.

Atletico Madrid on syöksykierteessä. Vierastappio Sevillalle oli jo kolmas häviö peräjälkeen liigassa. Unelma mestaruudesta voitaneen jo haudata, ero Real Madridiin on 13 pistettä. Diego Simeonen joukkueen tavaramerkki on pitkään jo ollut suoritusvarmuus. Keskiviikon Granada-ottelu on pakkovoitto.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 23:12:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.