Ilta Sanoma

Kielto astui voimaan viime viikon perjantaina.

Kim Il-sunia ja Kim Jong-Iliä esittävät pronssipatsaat Pjongjangin keskustassa.

Kim Il-sunia ja Kim Jong-Iliä esittävät pronssipatsaat Pjongjangin keskustassa. Kuva: Katariina Pajari / HS

Pohjois-KoreAssa vietetään 11 päivän suruaikaa maan kymmenen vuotta sitten kuolleen hallitsijan Kim Jong-ilin muistoksi. Asiasta kertovan Radio Free Asian haastattelemien paikallislähteiden mukaan hallinto on kieltänyt kansalaisiltaan väliaikaisesti naurun siinä missä alkoholin ja muut vapaa-ajan aktiviteetit.

- Vaikka perheenjäsenesi kuolisi suruajan saatossa, et saa itkeä ääneen, ja ruumis pitää viedä ulos, kun se on ohi. Ihmiset eivät saa edes juhlia syntymäpäiviään, jos ne ajoittuvat suruaikaan, lähde kuvailee.

Entisen hallitsijan poismenon varsinaisena vuosipäivänä 17. joulukuuta kansalaisilla ei ollut asiaa edes ruokakauppoihin. Turvallisuussyistä nimettömästi tietojaan jakava lähde kertoo, että virkavaltaa on etukäteen ohjeistettu tunnistamaan henkilöitä, jotka eivät ilmaise asianmukaista surua. Tiukat ratsiat kestävät koko joulukuun.

- Aiemmin monet juomisesta tai päihtymyksestä suruaikana kiinni jääneet ihmiset pidätettiin, ja heitä käsiteltiin aatteellisina rikollisina. Heidät vietiin pois, eikä heitä nähty enää koskaan.

Kim Jong-il nousi Pohjois-Korean hallitsijaksi isänsä Kim Il-sungin kuoltua vuonna 1994 ja johti maata kuolemaansa asti. Vuonna 2011 vallankahvaan tarttui dynastian nykyinen hallitsija Kim Jong-un.

Vanhimmalle Kimille järjestetään vuosittain viikon kestävä suruaika. Kim Jong-ilin muistoa kansakunnan on määrä surra tavallisesti 10 päivää, mutta vuosikymmenen tultua täyteen seremoniaan lisättiin yksi ylimääräinen päivä.

RFA:n haastattelemat paikalliset katsovat säännösten vaikeuttavan entisestään nälän ja köyhyyden riivaaman kansan päivittäistä arkea. Eräs esittää toiveen, että myös keskimmäisen Kimin muistotilaisuus supistettaisiin jatkossa viikkoon.

- Asukkaat valittavat, että elävät pakotetaan suremaan näitä kahta kuollutta ihmistä itsensä kuoliaaksi.

Ilta Sanoma
lundi 20 décembre 2021 20:12:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.