Hallitus päättää huomenna tiistaina hyllytetäänkö koronapassi ja turvaudutaanko uusiin kokoontumisrajoituksiin. Se johtaisi uusiin tukipotteihin " /> Hallitus päättää huomenna tiistaina hyllytetäänkö koronapassi ja turvaudutaanko uusiin kokoontumisrajoituksiin. Se johtaisi uusiin tukipotteihin " />

YLE


Valtio joutuu entisestään kasvattamaan yrityksille maksettavaa koronatukea, jos hallitus päättää poistaa koronapassin käytöstä määräajaksi.

Yritysten saaman kustannustuen viides kierros tulee haettavaksi huomenna tiistaina. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi viikonloppuna, että ministeriössä valmistaudutaan myös kuudennen tukipaketin tekemiseen, jos koronapassin käytöstä päätetään määräajaksi luopua.

Uuden tukipaketin rahoittaminen tarkoittaisi säästämistä muualta.

- Kustannustuet kuuluvat kehyksen sisäpuolisiin kuluihin, ei ulkopuolisiin, kuten esimerkiksi koronakulujen korvaaminen kunnille. Kehyksessä pysymisestä tässä puhutaan ja silloin tarkastellaan, mistä kehyksen sisällä raha voidaan ottaa, Lintilä sanoo Ylelle.

Hän kuitenkin muistuttaa, että päätöksiä on luvassa vasta huomenna tiistaina ja "jää nähtäväksi, mistä raha otetaan".

Pääministeri Sanna Marin sanoi Pääministerin haastattelutunnilla eilen sunnuntaina toisin: Marinin mukaan tukipaketti olisi mittakaavaltaan niin suuri, että sitä ei pystyisi toteuttamaan kehyksen puitteissa.

Marin sanoi myös uskovansa, että hallitus olisi valmis rahoittamaan tukipaketin kehyksen ulkopuolelta.

Yritysten koronatukea kertynyt jo 2,5 miljardia

Koronapassista luopuminen tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi ravintolat eivät voisi väistää koronarajoituksia sen avulla. Mahdollisten kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa se tarkoittaisi käytännössä palveluiden sulkemista.

Perustuslakivaliokunta on linjannut jo aiemmin, että tällaisissa tilanteissa valtion on korvattava yritysten tappioita.

Lintilä muistuttaa, että paljon on vielä auki. Hallitus päättää epidemian torjumisen seuraavista keinoista huomenna iltapäivällä alkavassa kokouksessaan. Harkittavana on koronapassin hyllyttäminen ja uudet kokoontumisrajoitukset.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä Eduskunnan valtiosalissa.
Hallitus pyrkii pysymään menokehyksissä, jolloin uudet koronatuet tarkoittaisivat säästöjä muista menoista, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo. Toni Määttä / Yle

Lintilän mukaan yrityksille maksettavien uusien tukien määrä riippuu vielä monesta yksityiskohdasta.

- Jos koronapassi laitettaisiin hyllylle, kustannustuen suuruus riippuisi siitä, kuinka kauan hyllyttäminen kestäisi ja missä laajuudessa se tehtäisiin eli koskisiko se ravintoloita vai tapahtumia vai molempia, Lintilä sanoo.

Valtio on jo jakanut yrityksille 760 miljoonaa euroa kustannustukea. Huomenna haettavaksi tuleva tukipaketti nostaa summan jo lähemmäs miljardia euroa. Kustannustuen lisäksi yrityksiä on tuettu muidenkin kanavien kautta. Yhteensä koronatuki liikkuu jo noin 2,5 miljardissa eurossa.

Muokattu 20.12. kello 20.53: Lisätty tieto siitä, että pääministeri Sanna Marin sanoi Pääministerin haastattelutunnilla, ettei tukipakettia rahoitettaisi budjettikehyksen puitteissa.

lundi 20 décembre 2021 20:08:04 Categories: YLE koronapassi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.