Ilta Sanoma

THL suosittelee tehosteannoksia kaikille 12 vuotta täyttäneille. Vertailun mukaan Suomi on kolmansissa rokoteannoksissa selvästi jäljessä Saksaa, Tanskaa, Ruotsia ja Norjaa.

Suomen kolmas koronarokotuskierros etenee länsieurooppalaisessa vertailussa silmäänpistävästi jälkijunassa, selviää ourworldindata.org-sivuston tilastotiedoista. Tieto tehosteannosten jakelusta 100 henkeä kohden päättyy Suomen kohdalla 12. joulukuuta, jolloin luku oli vaatimattomat 9,66.

Samaan aikaan Saksassa se oli reippaasti yli puolta suuremmat 24,7 ja Tanskassa 21,75. Ruotsissa luku lähentelee 20:tä ja Norjassa rajapyykki ylitettiin 14. päivä. Koko Euroopassa tehosteannoksen oli 12. päivä saanut 100 henkeä kohden 15,11.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suositteli 2. joulukuuta kolmansien rokoteannosten tarjoamista kaikille täysi-ikäisille. Perusterveen väestön kolmas rokotuskierros alkaa kuitenkin valtaosin vasta ensi vuoden puolella.

Syy tähän on se, että kolmansia rokoteannoksia annetaan 5-6 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Samalla huomattava osa alle 60-vuotiasta perusterveistä on saanut toisen annoksensa viime heinäkuussa tai sen jälkeen.

Nopeasti leviävän omikronmuunnoksen vuoksi THL on suositellut annosvälin lyhentämistä. Riskiryhmiin kuulumattomille alle 60-vuotiaille kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4-6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta. Aiempi suositus oli, että rokotusväli on kaikilla edellä mainituilla ryhmillä 5-6 kuukautta.

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 07:30:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.