Ilta Sanoma

Yhä useampi sijoittaja odottaa pörsseiltä nousukauden jälkeen korjausliikettä alaspäin. Yksi klassinen varoitusmerkki näyttää olevan vailla pohjaa.

Taksin takapenkillä keskustellaan melko harvoin sijoituksista.

Taksin takapenkillä keskustellaan melko harvoin sijoituksista. Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Olen työni puolesta käyttänyt taksia jokseenkin runsaasti. En ole vielä ikinä kuullut taksinkuljettajan kertovan minulle osakesijoituksistaan, vaikka olen usein kertonut olevani taloustoimittaja.

Taksikuljettajien väitetään antavan sijoitusvinkkejä varsinkin silloin, kun pörssi on ylikuumentunut ja osakkeiden arvostukset ovat karanneet. Tämä on monen tarkkailijan mukaan pörssin tilanne tällä hetkellä.

Kommentti on peräisin amerikkalaiselta suursijoittajalta Bernard Baruchilta, joka kertoi ennakoineensa vuoden 1929 pörssiromahdusta taksinkuljettajien kommenttien pohjalta.

Sijoitusvinkkejä ei ole taksinkuljettajilta minulle tullut sen enempää pörssin lasku- kuin noususuhdanteessakaan. Sen sijaan muita keskustelunaiheita on riittänyt taivaan ja maan väliltä.

Suomen suurimpiin taksiyhtiöihin kuuluvan Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantonen ei ole tietoinen kuljettajien sijoitusvinkeistä.

-?Kategorisesti ei pidä sanoa ei, mutta en ole kuullut minäkään, vaikka ajan tehtäväni puolesta taksilla jokseenkin paljonkin. Voi tietysti olla yksittäisiä autoilijoita, jotka ovat kiinnostuneita sijoittamisesta.

Kantonen harrastaa itse sijoittamista, ja hänen mukaansa se voi olla hyväkin keskustelunaihe, jos asiakas on siitä kiinnostunut. Varsinaisia pörssivinkkejä hän ei anna.

-?Minulla itselläni on noin kymmenen osakkeen salkku, minkä lisäksi sijoitan vähän rahastoihin. Joukossa on perinteisiä pörssiyhtiöitä, mutta myös teknologia- ja terveysalan osakkeita, Sammosta Nightingaleen. Osakesijoituksia on tullut enemmän osakesäästötilin tulon myötä.

Kantosen mukaan taksiliikenne on sinänsä pörssin tavoin hyvin herkkä reagoimaan kysynnän muutoksiin, minkä takia se on myös hyvä talouden ilmapuntari.

-?Pörssi käyttäytyy aika lailla samoin kuin ihmisten liikkuminen. Loka-marraskuussa liikenne oli tosi hyvällä tasolla, mutta nyt näkyy lievää laskua pandemiatilanteen takia. Ihmisten liikkuminen korreloi yllättävän paljon pörssikurssien kanssa.

Taksi Tampereen eli Tampereen Aluetaksi Oy:n toimitusjohtajana aloitti kesällä Tero Kallio. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on työskennellyt aiemmin myös taksiyrittäjänä.

Kallio on harrastanut sijoittamista 18-vuotiaasta asti, mutta hänkään ei ole itse jakanut pörssivinkkejä eikä ole myöskään saanut niitä itse taksia käyttäessään.

-?Itse en ole törmännyt tähän, mutta varmasti näitä on olemassa, olen itsekin lukenut näitä tarinoita.

Kallio sijoittaa itse pörssiosakkeisiin ja jonkin verran työläämpinä kohteina pitämiinsä asuntoihin.

Hänen mukaansa Tampereen aluetaksin kuljettajia ei ole ohjeistettu välttämään sijoittamisesta puhumista.

-?Enemmän perinteisesti vältettäviä aiheita ovat uskonto ja politiikka. Sijoittaminen ei sen sijaan kuulu tähän joukkoon, se voi olla hyväkin puheenaihe, Kallio sanoo.

Monet sijoittajat, kuten Erkki Sinkko, eivät omista rahaa syövää autoa vaan turvautuvat liikkumisessaan taksiin.

Myös ammattimaisena treidaajana tunnettu Jukka Lepikkö on aktiivinen taksinkäyttäjä, koska ei omista autoa. Hänkään ei muista kuulleensa suomalaisilta taksinkuljettajilta sijoitusvinkkejä.

-?Eipä tule ainakaan suoralta kädeltä mieleen, hän sanoo.

Lepikön mukaan pörsseissä on kuitenkin ylikuumenemisen merkkejä. Hän odottaa jopa 15-20 prosentin korjausliikettä jo ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla, kun moni myötätuulta tarjonnut tekijä on kääntymässä vastatuuleksi.

-?Itse näen riskit tällä hetkellä aika korkeina, etenkin sen takia, että keskuspankit ovat lähteneet kiristämään rahapolitiikkaansa ajamalla alas arvopaperiostojaan. Yhdysvalloissa myös koronnosto-odotukset ovat lisääntyneet aika kovaa tahtia, Lepikkö toteaa.

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.