Ilta Sanoma

Joulua alueella suositellaan vietettäväksi pienimuotoisesti ja vain perhepiirissä.

Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne jatkuu edelleen vaikeana. Tartuntamäärien kasvu on tasaantunut, mutta tartuntoja todetaan edelleen paljon.

Terveydenhuollon kuormitus niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin on korkealla tasolla. Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli maanantaina 31 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.

Oys on perunut laajasti kiireetöntä toimintaa epidemiatilanteen vuoksi. Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui maanantaina aikaistettuun kokoukseen.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti tiistaiaamuna harkitsevansa aiempaa kireämpiä rajoitustoimia Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueelle. Avi antaa päätöksen nopealla aikataululla, mahdollisesti vielä tiistaina.

Lue lisää: Suora lähetys kello 12: THL ja STM kertovat Suomen koronatilanteesta

Omikronvirusvarianttia ei ole vielä todennettu Pohjois-Pohjanmaalla.

Uusi variantti ei nykytiedon valossa aiheuta aiempaa vaikeampaa taudinkuvaa, mutta tartuntamäärien lisääntyessä myös sairaalahoitoa vaativien tapausten määrä kasvaa. Tämä puolestaan lisää riskiä terveydenhuollon ylikuormittumiselle.

- Omikron-tartunnan toteaminen on vain ajan kysymys. Tähän mennessä epidemia on opettanut, että Etelä-Suomen kaltainen tilanne tulee meille pienellä viiveellä. Tätä kehityskulkua meidän on nyt saatava hidastettua, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala sanoo.

Koordinaatioryhmä painottaa, että olennaista vaikeiden taudinkuvien estämisessä on edelleen rokotekattavuuden parantaminen.

Pohjois-Pohjanmaan yli 12-vuotiaista 81,4 prosenttia on nyt saanut vähintään kaksi rokoteannosta. Vaikka rokotekattavuus nousee, on nousu edelleen hidasta.

Koordinaatioryhmä katsoo, että terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi alueelle on välttämätöntä asettaa uusia rajoituksia.

Ryhmä suosittaa aluehallintovirastoa kieltämään yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Täyskiellon myötä tilaisuuksia ei voisi järjestää koronapassin avulla.

Koordinaatioryhmä suosittaa myös kiristämään ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja koskevia rajoituksia.

- Käytännössä tämä tarkoittaa, että koronapassia ehdotetaan otettavaksi alueella pois käytöstä. Jos ravintolarajoituksia ei kiristetä, jää muiden toimenpiteiden vaikutus vähäiseksi. Päätökset ravintolarajoituksista tekee valtioneuvosto, koordinaatioryhmä toteaa.

Lue lisää: Tämä tiedetään nyt omikronin oireista - "Ei useinkaan klassisia koronaoireita"

Joulua alueella pitäisi viettää mahdollisimman pienimuotoisesti, vain perhepiirissä. Muutoinkin kontakteja on tärkeää vähentää.

Riskiryhmien ja ikäihmisten suojelemiseen on edelleen tärkeää kiinnittää huomiota. Myös esimerkiksi kuoro- ja yhteislaulua suositellaan välttämään.

- Alueella jo voimassa olevia suosituksia esimerkiksi maskien käytöstä ja etätyöstä on edelleen tärkeää noudattaa. Joulun alla ihmisiä on esimerkiksi kaupoissa liikkeellä paljon, jolloin maskien käytön ja hyvien hygieniakäytäntöjen merkitys korostuu, koordinaatioryhmä muistuttaa.

Lue lisää: Näin koronan kotitesti pitää tehdä - lääkäri kertoo tyypillisen ongelmakohdan

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 11:39:00 Categories: Ilta Sanoma Oulun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.